Heti kun pysähdytään filosofoimaan ja pohtimaan, elämä jatkaa liikuntaansa ja hetken todellisuus on menetetty

perjantai 27. helmikuuta 2009

Meismi - ainoa ismi jota voisin kannattaa

Sanaa 'ismi', kuten tiedätte, käytetään arkisessa puhekielessä tarkoittamaan määrittelemätöntä ideologiaa tai suuntausta, jolla on (tai voisi olla) nimitys joka päättyy päätteeseen -ismi. Jos jollain jengillä tai aatteella ei vielä ole moista nimitystä, se voidaan muodostaa liittämällä heitä kuvailevan sana perään '-ismi'. Pari lainausta kilpailevalta nettisivustolta eli Wikipediasta (ei näitä itse keksisi): dualismi, brutalismi, fatalismi, pissismi, hedonismi, mccarthyismi ja epifenomenalismi.

Ismi voi olla mm. idelogia, poliittinen suuntaus, koulukunta, taide- tai tyylisuunta tai käyttäytymismalli. Sillä voidaan myös tarkoittaa jonkin ismin kannatajien muodostamaa liikettä, joka toiminnallaan pyrkii edistämään ismin ja sen oppien käyttöönottoa yhteiskunnassa. Tällöin puhutaan tietysti -isteistä.

Ja minä kirjoitan nyt uskomuksiin perustuvista ideologia-ismeistä. Ne kokoavat yhteen ihmisiä, jotka jakavat samoja, no, uskomuksia ja jotka haluavat toimia yhdessä tukeakseen tai edistääkseen niitä. Jotkut keskustelevat mieluiten omassa porukassa, toiset tuovat keskustelunsa muidenkin tietoisuuteen ja kolmannet ryhtyvät käytännön hommiin ympäristössään. Mitä tahansa muotoja toiminta saakaan, siinä ollaan mukana yhteisen asian puolesta.

Teoriassahan on mahdollista olla oman asian puolesta olematta ketään vastaan: "meillä on meidän uskomuksemme ja haluamme edistää niitä, ja muut saavat omilla tahoillaan edistää omiaan". Ismi-toiminnan tarkoitus on kuitenkin muuttaa maailmaa, ja sen myötä ajaudutaan auttamatta törmäyskursseille.

Miksi maailmaa pitää muuttaa? No siksi että siinä on jotain vialla. Miten syntyy käsitys siitä että "on jotain vikaa"? No siten, että ensin mieli vertailee tilannetta siihen, miten sen pitäisi olla - siis minun uskomusteni mukaan pitäisi olla. Kun se ei ole siten, mieli tuomitsee vallitsevan tilanteen pahaksi tai vääräksi.

Näin ismit luovat itse vastustajia omiin tarpeisiinsa. Alussa oli kokemus siitä että vallitseva tilanne on väärin. Sitten analysoitiin mistä se johtuu ja alettiin nähdä ihmisiä, ryhmiä tai tahoja joiden syytä tämä tilanne on. Maailma ja olosuhteet muuttuvat jotenkin vastustajatkin vaihtuvat aikojen mukaan, mutta koskaan ne eivät lopu tai katoa. Niin pitkään kuin mieli kokee että maailmassa on virhe ja etsii syytä ympäristöstään, se löytää sen ja taistelun täytyy jatkua.

Ismien tarkoitus on, yleensä, kai, tehdä maailmasta avarampi paikka ja kenties jopa saattaa ihmiset yhteen mutta ne toimivat sitä vastaan. Maailmassa kaikki on yhtä eikä täällä ole ketään muuta kuin me, mutta ismit jakavat ihmisiä ryhmiin joiden näkökulmasta maailmassa on me ja ne. Tiedättehän - Ne. Ja ismien ajattelussa maailma on hyvä paikka vasta sitten kun Ne muuttavat tapansa ja lakkaavat hankaloittamasta meidän elämää. Näkökulma on rajoittunut kahdellakin tapaa: kun nähdään vain se mikä sopii omiin käsityksiin, ei voida havaita niitä tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä jotka ovat rajautuneet näkökentän ulkopuolelle.

Toinen tapa käsitellä tilannetta olisi kyseenalaistaa omat näkemyksensä ennekuin syyttää muita omista tunteistaan; kysyä itseltään mistä tiedän että olen oikeassa sekä mistä johtuu että koen tämän tilanteen vääränä. Vastauksen saaminen vaatii itserehellisyyttä niin että persus tutajaa, mutta se voisi laajentaa näkemystä objektiivisempaan suuntaan ja auttaa myös toimimaan vaikuttavammin. Siinä saattaisi kuitenkin joutua luopumaan jostakin uskomuksestaan ja sitä ego ei halua, joten itsensä kyseenalaistaminen ei ole erityisen suosittua.

Tuomitseminen ei johdu niinkään vihasta tai pelosta toista ihmistä tai ryhmää kohtaan, vaan siitä pelosta että minun täytyisi muuttua.

En väitä etteikö maailmassa olisi paljonkin tilanteita jotka ovat rajoittavia tai tuhoisia ihmisten kehitykselle tai hyvinvoinnille. Jos ne analysoidaan pieniksi paloiksi ja eritellään kenen tai minkä syytä ne ovat, saadaan ennakkoluulojen mukaisia tuloksia. Tilanteen ongelmapuolet on alun alkaen nähty ismi-linssien läpi, joten syyt eivät ikinä voi löytyä muualta kuin niistä, joita -istit pitävät vastustajinaan. Siihen ryhmään voi kuulua niitäkin joilla ei ole mitään ko. ismiä vastaan, mutta joiden toiminta -istien mielestä hankaloittaa heidän elämäänsä.

Yrjö Kallinen kirjoitti nuorena miehenä päiväkirjaansa seuraavasti:
"He piirtelevät tämän pallon pintaan mielivaltaisia rajoja ja joka rajan kahta puolta he kita ammollaan taivaanlakea kohti ulvovat: Me, me, me!"

Ajattele tilannetta, joka sinulle tuosta sitaatista nousi ensimmäisenä mieleesi. Lähde sen jälkeen nk. zoomaamaan tilanteesta taaksepäin, yläilmoihin ja kauemmas pitäen katseesi kohti maata. Loitonnu aina kauemmas kunnes olet avaruudessa ja näet koko maapallon. Voitko kuvitella kuusi miljardia ihmistä ulvomassa tuota sanaa kukin omalla kielellään? Näetkö rajoja?

Tällä planeetalla ei ole ketään muita kuin me.

torstai 12. helmikuuta 2009

Kaksi eri nyt-hetkeä

"Tässä ja nyt-hetki on maaginen voimahetki, elämän voimapiste."

"Nyt-hetki on ristiriidaton kokonaisuus."

"Nyt-hetki on huoleton olotila."

"Nyt-hetki tarkoittaa absoluuttista todellisuutta."

"Nyt-hetki on kaikki mitä on. Siitä löydätte rauhan, harmonian, maadoittuneisuuden ja ilon."

Ylläolevat lainaukset löytyivät google-haulla 'nyt-hetki on'. Ne ovat irrotettu yhteyksistään, joten kussakin tapauksessa niihin liittyy laajempia kuvauksia, jotka saattavat avata väitettä suuntaan tai toiseen.

Irrotettuinakin ne taitavat kuvastaa sitä käsitystä, joka vallitsee nyt-hetkestä ja elämisestä tässä ja nyt. Samaa käsitystä tuettiin eräässä kuulemassani alustuksessa, jossa kerrottiin että elämäsi muuttuu ihmeelliseksi kun saavut nyt-hetkeen.

Eivät nämä käsitykset ja väitteet epätosia ole, ehkäpä kuitenkin vaillinaisia tai yksipuolisia.

On kaksi eri nyt-hetkeä: objektiivinen ja subjektiivinen.

Kaunopuheiset kuvaukset johtavat harhaan ja saavat ihmisen yrittämään tämän taianomaisen, objektiivisen nyt-hetken löytämistä. Omaksuttuaan nämä mielikuvat ihminen alkaa tekemään mielikuvaharjoitusta jossa hän tekemällä saattaa itseään nyt-hetkeen. Opittuaan että automaattiset, kaoottiset ajatukset ovat esteenä ihanan nyt-hetken kokemiselle hän ensin pakottaa itsensä lopettamaan ajattelun - eli tukahduttaa ajattelutoiminnon. Seuraavaksi hän alkaa suunnata huomiotaan siihen että jokohan hän nyt alkaa kohta olla läsnä tässä ja nyt ja tuntea jotain erityistä. Tämä voi jopa johtaa tiedostamattomaan itsesuggestioon.

Kun katkaisemme yhteyden siihen mitä omassa subjektiivisessa todellisuudessa aidosti koemme tulemme luoneeksi keinotekoisen olotilan, jossa olemme harhautuneet entistä kauemmaksi.

Alussa esitetyt lauseet kuvaavat objektiivista nyt-hetkeä. Se on totta ja olemassa aina, meistä riippumatta. Uskon että ihmisen luonnollinen tila on olla alati läsnä siinä. Siinä tilassa nuo edellämainitut adjektiivit menettävät merkityksensä: kaikki vain on eikä asioilla tai kokemuksilla ole leimoja tai arvoja, ei ole hyvää eikä pahaa. Mutta emme koe sitä, koska normaali tilamme on elää joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Olemme siis jättäneet todellisessa nykyhetkessä elämisen –  koska olemme vaihtaneet sen haaveiluun ja kuvitteluun ideaalista nykyhetkestä!

Jos aloittaisimme siitä että palaisimme nyt-hetkeen rehellisesti, kieltämättä niitä tuntemuksia mitä todella koemme, olisimme läsnä subjektiivisessa nyt-hetkessä. Se on jokaiselle ainoa olemassa oleva Nyt. Ainoa nyt-hetki jossa kukaan voi olla.

Kaikesta yrittämisestä ja erehdyksestä huolimatta Todellinen nyt-hetki on luonnollinen tila, jossa meidän on alunperin tarkoitettu olevan - yrittämättä ja luonnostamme. Ainoa mikä erottaa meidät siitä on tiedostamaton haluttomuutemme olla tässä ja nyt sen kanssa mitä subjektiivisesti koemme, koska siinä on usein jotain mistä emme pidä. Jos minulla on tällä hetkellä vastenmielinen olo, niin katoaako se jos suuntaan huomioni ajatuksiin aurinkoisesta kukkakedosta tai merenrannasta? Vai tuleeko se vain sivuutetuksi ja työnnetyksi syrjään?

Jos haluan aidosti olla läsnä tässä ja nyt, ainoa tapa palata siihen on olla kaiken sen kanssa mitä juuri nyt kokee. Olla kaiken sen kanssa mikä on itselle totta nyt. Siihen voi alkaa palaamaan esittämällä itselleen kysymystä: "Mitä minä pidän siitä mitä koen juuri nyt?" Se on yksinkertainen ja suora tie. Se ei välttämättä ole aina helppo tie.

Huomiokenttään voi nousta epämukavia asioita, joista ei tarvitse pitää mutta joiden kanssa voi olla. Mitään ei tarvitse tehdä. Se mitä koet on se mitä koet. Ja mitä tahansa se onkaan, voit aina esittää itsellesi tuon saman kysymyksen.

Näin alat vähitellen tulemaan tietoiseksi siitä mikä estää sinua olemasta läsnä omassa nyt-hetkessäsi, mutta se on vasta alkua. Palatessasi omaan nyt-hetkeesi, ja ollessasi siinä läsnä, voit joku kerta tulla huomanneeksi että myös todellinen Nyt on siinä.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Human being & human doing - molemmat tarpeellisia

Mutta human doing on saanut yliotteen ja human being jäi lapsipuolen asemaan.

Ajattelutoiminta ja fyysinen liikkuminen ovat aikajanalla lineaarisesti etenevää tekemistä. Sanat 'ajatella' ja 'liikkua' ovat verbejä. Sana 'tuntea' ei ole verbi. On kaksi eri asiaa 'tehdä' tuntemista tai vain olla tunteen kanssa, tässä ja nyt, ja yksinkertaisesti tuntea. Sitten kun tuntee niin sitten myös tuntuu.

Sana 'tuntea' on preesens.

perjantai 6. helmikuuta 2009

WYSIWYG vai WYFIWYG?

Mieleen juolahti lyhenne WYSIWYG. Päästän nyt sekä itseni että mahdolliset lukijat helpommalla ja lainaan suoraan Wikipediasta:
“WYSIWYG-lyhennettä (engl. What You See Is What You Get eli mitä näet, sitä saat) käytetään viittaamaan sellaisin ohjelmistoihin, joissa sisältö näyttää muokattaessa hyvin samalta kuin lopputulos. Sen sijaan muotoa ja rakennetta kuvaavaa metadataa ei välttämättä näytetä. Hyvin usein käsitettä käytetään kuvaamaan tekstinkäsittelyohjelmia tai HTML-editoreja.”

Laajensin lyhenteen merkitystä arkiseen elämään: Mitä näet, sitä saat. Läpi päivän, heräämisestä nukahtamiseen saakka, vastaanotamme tietoa kaikilla aisteilla. Niille onnekkaille joilla kaikki aistit pelaavat kunnolla on näkö yleensä hallitsevin ja tärkein. Ja se mitä ympärillämme hetkestä toiseen näemme, on sitä mitä maailmalta saamme. En tarkoita materiaalista omistusta, vaan elämyksiä, vaikutelmia, kokemuksia ja vuorovaikutusta näkemämme ympäristön kanssa.

Mutta eihän se niin ole. Silmät vain vastaanottavat näköhavainnon, jonka jälkeen se tulkitaan. Kaksi ihmistä näkee saman asian ja he voivat olla siitä täysin vastakkaista mieltä.

Kahdelle ihmiselle sanotaan sama lause, toinen kokee saavansa kohteliaisuuden ja toinen kritiikkiä. Kyse on siitä mitä mieltä asiasta ollaan, miltä se tuntuu.

Vastaanotamme tietoa kaikkien aistien kautta, ja tajunnassa kaikki tieto liittyy yhdeksi jolloin syntyy tajunnassa sijaitseva konstruktio ympäröivästä todellisuudesta. Muinaiset mystikotkin sanoivat että sinä et ole maailmassa, vaan maailma on sinussa (he saattoivat tällä tarkoittaa jotain laajempaakin). Konstruktio, kokemus todellisuudesta, ei ole objektiivinen vaan sitä värittää alitajunnan sisältö - mm. tiedostamattomat uskomukset siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ne vaikuttavat määräävästi siihenkin mitä tunnemme kunakin hetkenä ja, uskokaa pois, meillähän on jokaisena hetkenä “päällä” jokin tunne vaikkemme sitä huomaakaan. Tuntemisen sijasta olemme nimittäin omaksuneet tavan kiinnittää huomio jatkuvasti jonkin muuhun ja olla huomaamatta tunteitamme.

Oleellisinta siinä, mitä koemme saavamme, on se miltä ulkoinen maailma tai tilanne tuntuu. Tunne määrittelee pidämmekö siitä, haluammeko torjua sen vai otammeko avosylin vastaan,

Kaksi ihmistä näkee kaupungilla saman tilanteen, ja heissä herää täysin vastakkaiset tunnereaktiot. Kyse ei ole siitä että maailma antaisi heille vastakkaiset kokemukset vaan he saavat ne. Kokemuksen määrittelee psyyken tiedostamattomiin osiin tukahdutetut aiemmat kokemukset ja tunteet, joiden pohjalta ihminen on salamannopeasti tehnyt tilanteesta uuden johtopäätöksen joka puolestaan synnyttää tunnereaktion. Se myös kertoo kiertelemättä miten ihminen todella tilanteen kokee. Jos asiasta kysytään hetken päästä, vastaus on älyllinen mielipide joka on muokkautunut “sopivaksi” - mitä se milloinkin onkaan.

Jos haluat koettaa eläytyä toisen asemaan älä kysy mitä mieltä hän on. Kysy miltä hänestä tuntuu.

Posetiivarin veivatessa kadulla soittopeliään yksi saa piristävän kokemuksen, joka herättää hehkuvia lapsuusmuistoja tivolista jossa vierailtiin ulkomaanmatkalla. Toinen kuulee laulun jota on aina inhonnut, ja nyt vieläpä epävireisenä versiona jonka poljento ontuu sietämättömästi.

What you feel is what you get: Mitä tunnet, sitä saat.