Heti kun pysähdytään filosofoimaan ja pohtimaan, elämä jatkaa liikuntaansa ja hetken todellisuus on menetetty

tiistai 16. marraskuuta 2010

Olen, siis ajattelen

Tein suullista pikagallupia yhdellä kysymyksellä: missä ajattelu tapahtuu, eli missä ajatukset sijaitsevat? Materialistit ja bioloogikot vastasivat ensin että aivoissa, mutta penätessäni psyykillisempää näkemystä he useimmiten sanoivat niiden sijaitsevan mielessä. Siellähän ajatukset liikkuvat. Se olikin kaiken kaikkiaan yleisin gallupvastaus otannan ollessa suppea mutta sekalainen.

Mikä mahdollistaa sen, että voimme huomata ajatuksemme ja havainnoida niitä? Toisinaanhan ne soljuvat samalla kun itse olet muissa maailmoissa, kunnes huomaat olotilasi. Tajuat leijunneesi poissaolevana ja kiinnität jälleen aktiivisemmin huomiota ajatuksiisi, tai miten sen nyt itse koetkaan. Joskus taas kiinnitämme huomiota siihen, kuinka ajatuksemme askartelevat jonkin mieltä vaivaan asian kimpussa pääsemättä mihinkään. Onko tuossa yhtälössä ajatukset, huomio sekä mieli yhtä ja samaa vaiko eri tekijöitä?

Oletko kuullut vertauskuvaa "Samoin kuin silmä ei voi nähdä itseään, ei myöskään ajatus voi havaita itseään"? Mikä siis on se osa sinua joka havaitsee ajatuksesi, ikään kuin lukien tai kokien niitä, samaan aikaan kun ne nousevat mieleesi vain häipyäkseen tyhjyyteen? Sitä tulemme harvoin edes miettineeksi, koska olemme samaistuneet ajatuksiimme niin että luulemme olevamme yhtä kuin ajatuksemme. Tällöin mieleen ei edes juolahda että mitään muuta voisi olla. Ajattelen, siis olen – ajatukseni ovat yhtä kuin minä. Mutta jokin osa meissä havaitsee jokaisen ajatuksemme ikään kuin niiden "ulkopuolelta".

Eipä kehokaan pysty itse olemaan se, joka havaitsee kehossa tuntuvat kihelmöinnit, kolotukset ja mielihyvät. Samoin tunteet tuntuvat, mutta kuka tai mikä kokee ne? Etsiminen on hankalaa, sillä kuinka etsit jotain mistä et vielä tiedä mitä se on? Kuinka haet jotain, jota et ole vielä kohdannut etkä tiedä millaista se on?

Vaikka se on koko ajan osa meitä emme havaitse ja löydä myöskään siksi, että samastumme voimakkaimmin itsemme tuttuihin osiin: ajatuksiin, tunteisiin ja kehoon. Mutta jos oma-aloitteisesti suuntaa havainnointiaan niihin, tulee väistämättä tietoisemmaksi siitä että tämä joka tuntuu tässä on kehoni, mutta se en ole minä; nämä tuntemukset ja vibat ovat tunteitani mutta ne eivät ole minä; nuo sanat, kuvat ja äänet ovat mieleni tuottamia ajatuksia mutta ne eivät ole minä.


Ja sitten on se joka havaitsee.
Se mielentila ja olotila johon olet ikäsi tottunut, ja jota olet oppinut pitämään sinuna, ei olekaan koko totuus sinusta.