Heti kun pysähdytään filosofoimaan ja pohtimaan, elämä jatkaa liikuntaansa ja hetken todellisuus on menetetty

maanantai 30. toukokuuta 2011

Mä, meitsi, minä itse ja yliminä - kuka tästä kaikesta on vastuussa?


Vajaa kuukausi sitten kirjoitin käsityksiäni vapaudesta olemisen tilana, joka kumpuaa sisältäpäin. Mainituksi tulivat kokonaisen minän eri osapuolina mm. ego, persoona ja varjopuoli, jotka vaikuttavat siihen millainen minä koen olevani ja millainen olemisen tilani on. Omassa käytännön harjoittamisessani olen tosin tietoisesti lakannut havainnoimasta milloin se on varjopuoli joka yrittää nousta pintaan, tai milloin se on ego joka puhuu tai milloin superego joka haluaa pitää egoa kurissa. Olen lakannut käyttämästä noita termejä koska se veisi minua analysointiin ja haluan suunnata huomioni ainoastaan siihen mitä tunnen ja koen, kun jätän sanat pois kuvailemasta senhetkistä elämystäni. Sanatonta havainnointia ja olemista kokemukseni kanssa: hetkittäistä läsnäoloa, pakenemista, havahtumista, arvottamista, vastustamista – kaikki käy, eikä niiden kokemiseen tarvita älyllistä tietoa siitä mikä on mitäkin. Sen kyllä tuntee, ja tuntemisen kautta avautuu intuitiivinen tietäminen.

Analysointia jatkankin sitten ansiokkaasti blogissa, heh, ja täällä olen käyttänyt noita schpykologisia termejä havainnoillistamaan havaintojani. Kirjoitan näitä ensisijaisesti itselleni sekä muistiinpanoiksi että prosessoidakseni mieleni huttuja, joten älkää ottako näitä tosissanne. Älkääkä missään nimessä vakavasti. Tällä viikolla analysoimme netissä kahden hengen voimin uusseelantilaisen kollegani ja taiteilija Miriam Ruberlin kanssa pohtien mm. sanojen käytön vaikutusta siihen kuinka hahmotamme asioita. Nyt mä olen taas nk. nähnyt, ja lopetan egoista ja varjoista puhumisen. Silloin kun käsittelen näitä asioita sanallisesti, korvaan ne mieluummin kuvauksella siitä mitä kukin niistä tek--- ei, vaan saa minut tekemään. Eipä syytellä niitä koska eivät ne tee, minä teen. Minä voin kuitenkin havaita mikä minut saa kulloinkin toimimaan tai käyttäytymään siten kuin teen.

Kirjoitin taannoin tällaista:
Varjoja, eli kokemuksia ja tunteita jotka olen painanut jätekonttiin luukkujen taa piiloon.
Egoja, jotka kertovat millainen minun pitäisi olla ollakseni menestynyt tahi saadakseni hyväksyntää, tai tehdä ollakseni turvassa maailman vaaroilta ja uhkilta.
Arvoja, eli asioita joihin uskon ja joita pidän tärkeänä koska olen omaksunut ne auktoriteeteilta ja kulttuurilta saadakseni arvostusta ja hyväksyntää – vaikka ne eivät edes olisi toimivia minulle ja joita en huomaa kyseenalaistaa.

Käteviä määritelmiä, mutta eikö tuo kuulostaa liikaa siltä kuin ne olisivat autonomisia olioita jotka hallitsevat minua? Ja ovat jotenkin erillään minusta? Ei ole avartavaa ajatella että jokin paljon puhuttu 'luonnollinen minä' on aidoin puoleni, ja nuo muut ovat epätosia puoliani joiden kanssa koetan taiteilla menemään. Se on tietysti helpottavaa koska silloin voin sälyttää niille vastuuta päätöksistäni tai siitä millaiseksi koen elämäni. "On nyt ollut vähän hankalaa kun jotain vanhoja juttuja koetta nousta esiin varjoista, ja ego ei anna niiden nousta, ja superego tylyttää kun ego niin riittämätön ja kelvoton eikä pysty muuttumaan paremmaksi…" Noinkin on käynyt, vaikka muka uskon ykseyteen ja siihen että olen yhtenäinen kokonaisuus.

Avartavampaa on tarkastella mitä minä huomaamattani teen sisäisessä maailmassani. Voi olla että minussa/minulla on psyykessäni "skriptejä" tai "aliohjelmia" – uskomuksia ja ehdollistumia – jotka saavat minut tekemään automaattisia valintoja ilman että huomaankaan, mutta minähän siinä valitsen. Siispä havainnoin millaiseksi koen tämän hetken, millainen olo minulla on ja miltä minusta tuntuu ihan oikeasti. Ja edelleen kuinka minä huomaamattani kenties valitsen vastustaa sitä miltä minusta aidosti tuntuu juuri nyt. Kuinka minä valitsen ajelehtia ajatuksissani pois läsnäolosta itseni kanssa tässä ja nyt. Kuinka minä soimaan itseäni siitä että en osaa olla läsnä, tai siitä että en ole täyttänyt kaikkia tavoitteita ja ihanteita. Samalla tulen tietoiseksi skripteistä jotka minua ohjaavat, ja tullessaan tietoisuuden valoon ne purkaantuvat. 

Tähän voisi vetää yhtäläisyysmerkkejä osoittamaan mikä noista on egon toimintaa, mikä yliminän ja niin edelleen mutta oi, tarpeetonta on analysoida. Se ei lisää itsetuntemustani lainkaan niin kuin lisää tietoinen valinta ja päätös vain ja ainoastaan olla sen kanssa mitä havaitsen ja – olipa se mitä tahansa – toivottaa se peremmälle, yhtenäiseksi osaksi minua.

Valaistuneet mestarit ovat oivalluksistaan viisastuneena kertoneet että vain ego puhuu egosta ja tehköön se niin jos tekee, mutta tästä eteenpäin minä puhun minusta!





perjantai 20. toukokuuta 2011

Lainasanoja ja nekin videolta - esittelyssä mies merten takaa!



Colin Sisson vierailee vuosittain Euroopassa vetäen seminaareja ja ryhmäkursseja. Kaveri ei siis ole nähnyt talvea kunnolla yli vuosikymmeneen. Minunkin piti matkustaa talvea pakoon kirjaimellisesti toiselle puolelle maapalloa, Uuteen-Seelantiin, jotta polkumme ristesivät reilut puoli vuosikymmentä sitten. Colin on hyvin maanläheinen perusjamppari ja käytännöllisen metafyysikan pioneeri jolta en ole oppinut mitään uutta. Tosin olen saanut opastuksen siihen kuinka voin oppia pois vanhoista, tarpeettomiksi käyneistä uskomuksista ja ehdollistumista jotka ovat tiedostamattomia mutta ohjailevat minua.

Tässä on videopentalogia joka on tehty Puolassa viime syksynä. Pisin pätkä on viisi ja puoli minuutti muiden kestäessä minuutin tai kolme.





"Don't love yourself."







"We are afraid to feel our feelings."







"Chancing from a place of self-acceptance or unacceptance."







"Emotions conflict because we don't like our emotions."






"The only thing wrong with us is the belief that there's something wrong."



Henkilöesittely Colinin kotisivuilta:

An internationally recognized inspirational writer, speaker, seminar leader on conscious living through the power of being present, Colin P. Sisson has many years of experience in inspiring people to expand their awareness and to achieve their full potential. When people discover the present moment, not just as a theory, but as a practice of being here now, a gateway opens that leads directly into the reality of love, joy and inner freedom.

Colin was born in New Zealand and came a long way from a country boy, who was prepared by his father for a career of a farmer, through the battlefields of Vietnam, and through the trauma of post-war confusion.

Colin is living proof that no past trauma or difficult circumstances can prevent us from achieving success, once we connect with our true natures.

While struggling and fighting with life he sought the answers for the eternal questions of humanity: the purpose of life, the reason for suffering, the source of happiness. In his quest he discovered that there are many ways to `enlightenment', and wisdom is in simplicity and being here now. This led to the discovery of Breath Integration that eventually developed into Integrative Presence, the practice of being present.

His educational background is in business law, economics, personnel management and psychology. He, however, claims his greatest inspirations came from meditation, Qabalah studies, yoga, the work of Gurdjieff and Leonard Orr. He is well known and respected for the world-wide contribution he made to rebirthing in 1985 through his bestselling book, Rebirthing Made Easy.

In 1990 he started travelling the world, continuing to learn, and sharing his discoveries with others. Colin's teachings are simple, practical, compassionate, and very powerful in their transforming results. His fundamental principle is of inner-observation and self-responsibility. No teacher can do it for us, except the "teacher" within. Colin is a friend who assists us to discover this teacher.



lauantai 14. toukokuuta 2011

Odottamaton löytö uniongelmien syövereistä



Juttelimme kaverin kanssa nukahtamisongelmista, jotka minulla tarkoittivat sitä että kerran tai kahdesti kuussa sattui useita peräkkäisiä iltoja jotka venyivät pyörimiseksi sängyssä. Joskus huolten takia, joskus taas näennäisesti ilman syytä. Tosin veikkaan että silloinkin syynä olivat pinnan alapuolella lymyilevät tiedostamattomat huolet – tai paremminkin niiden vastustaminen jotta ne eivät pulpahtaisi pintaan. Vastustaminenhan se stressiä ja kireyttä luo.

Kerroin hänelle mullistavasta käänteestä joka minulle tapahtui vajaat pari vuotta sitten, ja jäin ihmettelemään että se ei päätynyt silloin blogiini. Ei se mitään, aihe on niin ajaton että nyt päätyy.

Minulle tyypillinen kuvio unettomina iltoina oli että nukahdin normaaliin tapaan, mutta sen sijaan että uni syvenisi pingahdinkin jostain syystä hereille ja olin virkistynyt lyhyistä "nokkaunista". Saatoin olla väsynyt, mutta ei nukuttanut. Yleensä tuntui olevan tuurista kiinni nukahdinko kunnolla tunnin, kahden vai useamman päästä. Todella pitkälle yöhön kestävät valvomiset olivat onneksi harvinaisia, mutta yhtenä yönä olin tuskaillut, pyörinyt ja lojunut aamukolmen paremmalle puolelle asti yrittäen nukahtaa. Jos olet kokenut samaa, tiedätkin että siinä hommassa yrittäminen ei auta koska itseään ei voi pakottaa nukahtamaan. Yrittäminen on tekemistä, ja varsinkin tässä asiassa se kääntyy itseään vastaan kun patologisesti yrittää pakottaa itseään rentoutumaan. Kuulostaako rentouttavalta? Unettomuus sai minut aina miettimään seuraavan päivän väsymystä ja toivottomuutta, ja jo ajatuskin siitä herätti ärtymystä ja vihaisuutta. Niiden tuntemiseen minulla ei sillä hetkellä ollut varaa koska halusin olla rento voidakseni nukahtaa, joten siinä oli hurja noidankehä jota ei tajunnut itse, ennen kuin…

Minulla se kävi tuona yönä niin, että havaitsin hengitykseni olevan todella pinnallista ja "jäykkää". Tammikuusta 2006 saakka olen harjoittanut menetelmää jossa hengityksen havainnointi on keskeisin työkalu, mutta niin vain en ollut tuskaannuksissani huomannut asiaa lainkaan. Tajusin hengityksestäni heti kuinka kireä todellisuudessa olinkaan, "valveuduin" horteesta täysin hereille ja siihen loppui rentouden teeskenteleminen. Totesin tilanteen ja sen, että yritykseni nukahtaa eivät auttaneet joten minulla ei olisi enää mitään hävittävää vaikka tekisin mitä tahansa muuta. En kuitenkaan aikonut kokeilla lähtöä kävelylle tai ryhtyä lukemaan jotain unettavaa, en! Minulla oli jo mielessä jotain parempaa. Aioin tehdä jotain täysin päinvastaista kuin mitä olin siihen asti tehnyt!

Samalla kun olin alkanut tunnustaa itselleni kuinka kireä olin minulle alkoi selkiintyä kaikkein tärkein havainto, ja siihen aioin pohjustaa uuden kokeiluni. Pääni läpi oli nimittäin kulkenut ajatus siitä kuinka kummallista on että olen väsynyt, mutta että minua ei silti nukuta. Se sai minut kysymään itseltäni että vaikka tiedän olevani väsynyt, tunnenko väsymystä? No en! Kun suuntasin huomion kehooni tunsin kireyttä joka juili ohimoita, ja tunsin lihaksissa jännityksiä jotka pingottivat alaselkää ja hartioita estäen hengitystä kulkemasta minkään vertaa. Mutta väsymyksen tunne, joka saisi haukottelemaan makeasti ja painaisi silmiä raskaasti kiinni, loisti poissaolollaan. Jatkoin valitsemallani taktiikalla ja päätin tuntea jännitykseni koska niiden olemassaoloa oli turha kiistää. Ja kiistämistähän olin jo kokeillut tuloksetta. Kysyin itseltäni mitkä ovat ne jännitykset jotka estävät minua tuntemasta väsymystä, ja suuntasin huomion täysillä kaikkiin niihin kireyksiin jotka pystyin tuntemaan. Ja niitähän oli! Antaessani itselleni täyden luvan tuntea kaikki jännitykset – sekä sen kuinka vastustin niitä – ne alkoivat vähitellen antaa periksi. Hengitys alkoi kulkea rauhallisemmin ja syvemmin. Samalla aloin tuntea orastavaa väsymystä ja huomasin haukottelevani niin että leuat venyivät.

Mieleeni juolahti kysymys, jonka myötä tein toiseksi tärkeimmän havainnon: Jos kerran olen tiedostamattani estellyt väsymystä tuntumasta niin mitä sen takana piilee? Millainen suhde minulla on väsymykseeni? Heitin kysymyksen sisäavaruuteen, havainnoin hengistystäni ja kaikkia mahdollisia tuntemuksiani ja aloin oivaltaa mistä noidankehässäni oli kyse. Minulle oli vuosien mittaan karttunut lukemattomia päiviä jolloin olin todella väsynyt valvotun illan tai yön jälkeen, mutta jolloin piti olla skarppina ja toimintakykyisenä heti aamusta alkaen. Silloin väsymys ei tietenkään sopinut kuvioon joten olin alkanut pitämään sitä pahana tuomiten sen kertakaikkiaan, ja tietysti alkanut tukahduttaa sen tuntemista. Olin oppinut manipuloimaan itseni olemisen tilaan jossa olin näennäisen virkeä ja toimintakykyinen huolimatta rankastakin univajeesta. Ha! Toisin sanoen: olin väsynyt mutta en tuntenut sitä eikä minua nukuttanut! Siitä oli tullut minulle tiedostamaton ehdollistuma! Ne taas ovat sellaisia psyyken aliohjelmia jotka eivät välttämättä lakkaa toimimasta hetkeksikään ennen kuin niistä tulee tietoiseksi. Ne ohjaavat käytöstämme ja toimintaamme joka hetki kokonaisvaltaisesti, ja nukahtamisongelmani olivat minulle havainnollinen esimerkki siitä mitä ne voivat tehdä silloinkin, kun minun ei tarvitse konkreettisesti käyttäytyä tai toimia.

Samalla kun tulin tietoiseksi siitä kuinka ehdollistumani "käyttivät" ja ohjasivat minua jännitykset sulivat vähä vähältä pois ja väsymyksen salliminen tapahtui. Se valtasi minut totaalisesti tuon viitisentoista minuuttia kestäneen prosessin aikana, jonka loppusuoralla painuin syvään sikiuneen.

Unettomia iltoja tulee edelleenkin silloin tällöin eikä niissä aina ole kyse stressistä, niitä vain tulee. Valtavaa edistystä tapahtui sikäli että nykyään saan itseni aika pian kiinni jos alan hermoilemaan nukahtamattomuutta, ja silloin voin aina kysyä itseltäni mikä estää minua tuntemasta väsymystäni. Se ei ole tekniikka jonka voisi toistaa aina samanlaisena sillä jokainen ilta on omansa, ja väsymyksen tunnekin voi olla erilaisensa. Mutta tiedän miten voin siinäkin tilanteessa "olla sen kanssa mikä on" ja havaita pidänkö itse itseäni hereillä. Jos pidän, voin päästää siitä irti, olla yrittämättä ja antaa itselleni mahdollisuuden nukahtaa.


torstai 5. toukokuuta 2011

Jos olet vanki vapaaehtoisesti, olet vapaa

"Freedom's just another word for nothing left to loose."
Kris Kristofferson: Me an Bobby McGee



Pari vuotta sitten aloitin blogikirjoituksen sitaateilla, joita löysin etsimällä Googlella lauseita jotka alkavat "nyt-hetki on". Tein nyt saman sanoilla "vapautta on…" tai "vapaus on sitä että…" mutta en löytänyt samanlaista tiivistelmien satoa. Hyviä määritelmiä kylläkin, ja pohjimmaisena kaikui monesti viba siitä että kyse on henkilökohtaisesta vapauden kokemuksesta: ulkoiset tekijät tai olosuhteet eivät ole ratkaisevia, jos vain tuntee itsensä vapaaksi. Jokaisen on kai helppo yhtyä tuohon määritelmään sekä ajatella että olen vapaa kun tunnen itseni vapaaksi, mutta etsintä jatkuu. Moni nimittäin havainnoi ja terveesti kyseenalaistaa omaa vapauden tunnettaan: millä voin mitata ja vahvistaa sen, että tämä aitoa, sisäsyntyistä vapautta?

Toinen retorinen kysymyspari kuuluu: Mistä olen vapaa, ja mihin minulla on vapaus? Nuo ovat kaksi toistuvaa kysymystä, joista itse pidän oleellisena ensin mainittua. Jälkimmäinen on seurausta vapauden tilasta: kun olen vapaa, minulla on vapaus olla mitä olen ja tehdä mitä teen. Niin kauan kuin en ole vapaa, olisi mahdotonta yrittää järkeillä mitä se on. Paraskaan mielikuvitukseni ei auta samastumaan siihen, millaisia valintoja ja päätöksiä tekisin uusissa tilanteissa jos olisin vapaa. Ei sellaista voi ennakoida. Vapaudesta ei kuitenkaan seuraa mahdollisuutta tehdä vahingollisia päättömyyksiä – tai sydämettömyyksiä – sillä vapaa ihminen on täysin tietoinen itsestään, ympäristöstään, niiden välisestä suhteesta sekä tekojensa seurauksista, ja silloin hän ei tekisi mitään mikä vahingoittaisi häntä itseään. Koska hän tiedostaa olevansa erottamaton ympäristöstään ja muista ihmisistä,  myös heidän vahingoittamisensa olisi samalla itsensä vahingoittamista.

Miksi päättelen että vapaa ihminen on välttämättä myös tietoinen? Koska väitän että vapaus, joka on sisältäpäin tuleva olemisen tila, ei ole mahdollista niin kauan kuin minulla on psyykessäni / mielessäni / tajunnassani tiedostamattomia alueita.
Varjoja, eli kokemuksia ja tunteita jotka olen painanut jätekonttiin luukkujen taa piiloon.
Egoja, jotka kertovat millainen minun pitäisi olla ollakseni menestynyt tahi saadakseni hyväksyntää, tai tehdä ollakseni turvassa maailman vaaroilta ja uhkilta.
Arvoja, eli asioita joihin uskon ja joita pidän tärkeänä koska olen omaksunut ne auktoriteeteilta ja kulttuurilta saadakseni arvostusta ja hyväksyntää – vaikka ne eivät edes olisi toimivia minulle ja joita en huomaa kyseenalaistaa.
Ja ties mitä kaikkea muuta.
Ne ovat palikoita joista maallinen persoonani on rakentunut. Ne ovat mieleni kovalevylle tallentuneita ohjelmia ja aliohjelmia joiden ehkä tiedän olevan siellä, mutta joiden koodeista ja rakenteista en tiedä mitään. Silti ne ohjaavat toimintaani ja käytöstäni saaden minut ihmettelemään mikä minuun meni: Miksi ihmeessä reagoin vaikeassa paikassa taas samalla tavalla, vaikka olen jo monta kertaa huomannut että se ei auta mitään?

Niin kauan kuin en ole tietoinen minua ohjaavista ohjelmista ego saa minut suojaamaan itseäni ja peittelemään heikkouksiani, puolustamaan arvojani jotta saisin säilyttää maailmankuvani muuttumattomana, ja pitämään varjot jätekontissa jottei minun tarvitsisi kohdata mitään epämukavaa, hävettävää tai pelottavaa. Kun en ole tietoinen egoni ja persoonani toimimisesta, ne saavat huseerata puolestani. Se tapahtuu nopeammin kuin huomaankaan, ja yleensä en huomaa sitä ollenkaan. Minulla ei ole vapautta valita omaa käytöstäni ja toimintaani.

Silloin luonnollinen minäni ei ole vapaa, koska sen edessä on persoonan muodostama muuri - ja tuleehan 'persoona' Kreikan kielen sanasta joka tarkoittaa naamiota. Näytän ja ilmaisen itsestäni ulospäin vain sen muurin. Luonnollisella minulla ei ole vapautta olla se mikä olen tai tehdä mitä teen. En kannata yritystä päästä eroon maallisesta persoonasta, egosta tai varjoista, koska ei niissä ole mitään pahaa tai mitään vikaa. Yritykset poistaa ne itsestä johtavat vain niiden sivuuntyöntämiseen, mikä johtaa entistä voimakkaampaan tukahduttamiseen. Jos sen sijaan alkaa muodostaa selkeämpää yhteyttä itsensä kaikkiin puoliin, voittaa kahdella tavalla. Yhtäältä muodostaa yhteyden luonnolliseen minäänsä ja alkaa tietämään "mistä siinä on kyse" ja kuka minä todellisuudessa olen. Toisaalta alkaa myös havaita ehdollistumiaan ja persoonaansa sekä nähdä että ne eivät ole osa luonnollista minua. Silloin niistä ei tarvitsekaan päästä eroon, mutta voi havainnoida niiden toimintaa tietoisena niistä. Kaikissa tilanteissa voi valita luonnollisesta tilasta käsin kuinka vastaa ja kuinka päättää toimia. Voi lempeästi sallia persoonalleen mitä tahansa reaktioita tai mielipiteitä vaikka pitäisi niitä täysin älyttöminä - mitäs niistä kun ei tarvitse lähteä niiden vietäväksi!

Vapaus ei tarkoita vapautta mistään ulkoisista olosuhteista, mutta vapautta voisi olla siis vapaus omista mielipiteistään! Vapautta ehdollistumistaan ja uskomuksistaan, itsensä tiedostamisen kautta. Vapautta samastumisesta egoonsa ja persoonaansa.
Kun tulee tietoiseksi luonnollisesta, todellisesta minusta, näkee että persoonan muodostama vankila on illuusio jonka sisään ei tarvitse enää jäädä. Minusta tulee vapaa. Minä on vapaa.


>