Katselin Buddha at the Gas Pump -sivustolta Rupert Spiran videohaastattelun, jossa hän heitti mainion käytännön testin:
Ota muki käteesi. Kun katsot sitä, missä näkeminen tapahtuu? Mukissa vai sinussa? Niin. Entä tunteminen, missä se tapahtuu? Sinussa. Ja vaikka näkisit kaukanakin olevan esineen ja kuulisit siitä lähtevän äänen, havainto ei tapahdu taaskaan yhtään sen kauempana. Kaikki aistihavainnot tapahtuvat sinussa, mutta ne eivät ole mitään kiinteää kuten korva tai silmä on, vaan ne tapahtuvat tietoisuudessasi.
Entä kun näet lasin tippuvan parketille ja kilahtavan, onko tietoisuudessasi tapahtuva havainto lasia ja puuta? Tai onko se edes valo- ja ääniaaltoja? Ei ole, vaan se mitä on tietoisuudessa on tietoisuutta. Tästä päästään vanhaan viisauteen jota aasialaiset pitkäpartaiset kaapuihin pukeutuneet vanhukset ovat aina hokeneet: että koko maailmankaikkeus rakentuu yhdestä ja samasta hengestä, Taosta, tietoisuudesta, josta näkyvä maailmamme avautuu hetki hetkeltä aina uutena, jälleensyntyneenä, virtaavana. Kvanttisyiikka tietää että kiinteässä materiassa on enemmän tyhjyyttä kun kiinteää, sillä se rakentuu molekyyleistä jotka koostuvat atomeista ja niin edelleen aina pienemmistä ja pienemmistä hiukkasista, joiden alkuperästä kvanttifyysikot ovat ihmeissään... Mutta henkilökohtaisessa kokemuksessasi ilman fysiikan teorioita ja tarinoita: ympärilläsi näkyvä tila äänineen ja tuoksuineen tapahtuu sinun* tietoisuudessasi ja rakentuu tietoisuudesta.
*Sanalla ”sinä” en tarkoita persoonaminääsi, tahi sinua erillisenä kokonaisuutena, vaan keho-mielenä joka on ”tietoisuus jolla on näkökulma”.
Entä hengitys? Näkyvässä ”muodon maailmassa” hengitämme ilmaa, mutta kun tunnet ilman virtaavan sisään ja ulos niin miten havainto hengittämisestä syntyy? Taas sama juttu: tietoisuudessa. Siinä ei tosin ole kaikki mitä hengitämme: ilman lisäksi maailmakaikkeuden ”tyhjä tila” sisältää muutakin, kuten energiaa. Ja taas saan lainata itämaisia viisauksia jotka ovatkin kertoneet että hengitämme myös energiaa ja elinvoimaa – joilla he eivät tarkoittaneet happea. Intiaksi se on prana, kiinaksi qi tai chi. Hengitämme tietoisuutta. Ja olemme tietoisuutta. Siis tietoisuus hengittää tietoisuutta? Se on itsestään toistuva tapahtuma, jossa ei tarvitse tehdä mitään. Miksi tarvitsisi, jos tietoisuus hengittyy muutenkin?
Kehosi on tila, jossa ilma, energia ja tietoisuus tulee käymään uudistaen sinua henkäys kerrallaan ja poistuu poistaen samalla vanhaa, jota et enää tarvitse. Saamista ja antamista, vastaanottamista ja luopumista. Se haluaa kulkea pehmeästi ja vapaasti ja tekeekin niin, elleivät minän ja mielen aikaansaamat jännitykset kehossa rajoita sitä.
Ja näin nämä kaksi vaihetta täydentävät toisiaan. Maailmankaikkeus haluaa antaa, ja saamme niin paljon kuin olemme valmiit vastaanottamaan. Mitään ei ole tarkoitettu pidettäväksi ikiomana vaan kaikki on lainaa, ja niinpä tuolee luopumisen vuoro. Luopuminen vanhasta on edellytys sille että voimme saada jälleen uutta. Joka sisäänhengityksellä tämä maailma ”syntyy” meille kun havaitsemme ne tietoisuudessamme senhetkisenä – hetkessä jota ei ole aiemmin ollut ja joka ei toistu. Joka uloshengityksellä tämän hetken, ajatuksemme ja havaintomme kuolevat pois ja tekevät tilaa uusille. Ainoastaan ”minä” uskomuksineen ja defensseineen voi tehdä tästä vaivalloista ja kontrolloitua, koska se haluaa että asiat tapahtuisivat sen mielen mukaan.
Saamisen ja vastaanottamisen vaikeus tekee sisäänhengityksestä jännittyneen. Sen takana voi olla uskomuksia ansaitsemattomuudesta, kelpaamattomuudesta tai arvottomuudesta. Emme usko olevamme sen arvoisia, että voisimme saada maailmankaikkeuden tarjoamaa pyyteetöntä hyvää – rakkautta, hyvinvointia, vapautta, iloa – sellaisena kuin olemme, ilman että meidän tarvitsee muuttua ”täydellisiksi” tai tehdä jotain. Emme myöskään vastaanota sisäänhengitystä vaivattomasti vaikka tietoisuuden ohjaamana homma hoituisikin rennosti, kehon myötäillessä kun ilma haluaa tulla täyttämään sen keuhkomme kautta. Siispä sisäänhengitys on työlästä koska kun ”minä” jännittää lihaksia tekemään ylimääräistä pumppaustyötä ja vetämään ilmaa sisään. Nyt kun sitä vielä saa! Äkkiä ennenkuin se loppuu!
Uloshengitys on rajoittunut koska olemme vastahakoisia luopumaan siitä mitä olemme saaneet. Tunnemme epävarmuutta mitä siitä seuraa jos päästämme rennosti ilman menemään kokonaan ulos, ilman että pistämme sille stoppia missään kohtaa. Emme voi tietää tuleeko se enää takaisin! Saammeko sitä enää lisää?
Jos annamme itselle täyden luvan rentoutua ja päästämme uloshengityksen kulkemaan loppuun asti, kohtaamme tyhjyyden tunteen ennenkuin seuraava sisäänhengitys alkaa. Se voi olla pelottavaa. Tuo tyhjyydessä kohtaamme tunteen olemattomuudesta, ja se voi tuoda esiin jopa tiedostamatonta kuolemanpelkoa: ”minä” – persoona, ego – ei halua kuolla. Mutta se on vain ”minä” joka on omia ajatuksiasi ja uskomuksiasi siitä kuka olet, eikä se ole totta, joten sitä ei kannata uskoa saati ottaa henkilökohtaisesti.
Ota muki käteesi. Kun katsot sitä, missä näkeminen tapahtuu? Mukissa vai sinussa? Niin. Entä tunteminen, missä se tapahtuu? Sinussa. Ja vaikka näkisit kaukanakin olevan esineen ja kuulisit siitä lähtevän äänen, havainto ei tapahdu taaskaan yhtään sen kauempana. Kaikki aistihavainnot tapahtuvat sinussa, mutta ne eivät ole mitään kiinteää kuten korva tai silmä on, vaan ne tapahtuvat tietoisuudessasi.
Entä kun näet lasin tippuvan parketille ja kilahtavan, onko tietoisuudessasi tapahtuva havainto lasia ja puuta? Tai onko se edes valo- ja ääniaaltoja? Ei ole, vaan se mitä on tietoisuudessa on tietoisuutta. Tästä päästään vanhaan viisauteen jota aasialaiset pitkäpartaiset kaapuihin pukeutuneet vanhukset ovat aina hokeneet: että koko maailmankaikkeus rakentuu yhdestä ja samasta hengestä, Taosta, tietoisuudesta, josta näkyvä maailmamme avautuu hetki hetkeltä aina uutena, jälleensyntyneenä, virtaavana. Kvanttisyiikka tietää että kiinteässä materiassa on enemmän tyhjyyttä kun kiinteää, sillä se rakentuu molekyyleistä jotka koostuvat atomeista ja niin edelleen aina pienemmistä ja pienemmistä hiukkasista, joiden alkuperästä kvanttifyysikot ovat ihmeissään... Mutta henkilökohtaisessa kokemuksessasi ilman fysiikan teorioita ja tarinoita: ympärilläsi näkyvä tila äänineen ja tuoksuineen tapahtuu sinun* tietoisuudessasi ja rakentuu tietoisuudesta.
*Sanalla ”sinä” en tarkoita persoonaminääsi, tahi sinua erillisenä kokonaisuutena, vaan keho-mielenä joka on ”tietoisuus jolla on näkökulma”.
Entä hengitys? Näkyvässä ”muodon maailmassa” hengitämme ilmaa, mutta kun tunnet ilman virtaavan sisään ja ulos niin miten havainto hengittämisestä syntyy? Taas sama juttu: tietoisuudessa. Siinä ei tosin ole kaikki mitä hengitämme: ilman lisäksi maailmakaikkeuden ”tyhjä tila” sisältää muutakin, kuten energiaa. Ja taas saan lainata itämaisia viisauksia jotka ovatkin kertoneet että hengitämme myös energiaa ja elinvoimaa – joilla he eivät tarkoittaneet happea. Intiaksi se on prana, kiinaksi qi tai chi. Hengitämme tietoisuutta. Ja olemme tietoisuutta. Siis tietoisuus hengittää tietoisuutta? Se on itsestään toistuva tapahtuma, jossa ei tarvitse tehdä mitään. Miksi tarvitsisi, jos tietoisuus hengittyy muutenkin?
Kehosi on tila, jossa ilma, energia ja tietoisuus tulee käymään uudistaen sinua henkäys kerrallaan ja poistuu poistaen samalla vanhaa, jota et enää tarvitse. Saamista ja antamista, vastaanottamista ja luopumista. Se haluaa kulkea pehmeästi ja vapaasti ja tekeekin niin, elleivät minän ja mielen aikaansaamat jännitykset kehossa rajoita sitä.
Ja näin nämä kaksi vaihetta täydentävät toisiaan. Maailmankaikkeus haluaa antaa, ja saamme niin paljon kuin olemme valmiit vastaanottamaan. Mitään ei ole tarkoitettu pidettäväksi ikiomana vaan kaikki on lainaa, ja niinpä tuolee luopumisen vuoro. Luopuminen vanhasta on edellytys sille että voimme saada jälleen uutta. Joka sisäänhengityksellä tämä maailma ”syntyy” meille kun havaitsemme ne tietoisuudessamme senhetkisenä – hetkessä jota ei ole aiemmin ollut ja joka ei toistu. Joka uloshengityksellä tämän hetken, ajatuksemme ja havaintomme kuolevat pois ja tekevät tilaa uusille. Ainoastaan ”minä” uskomuksineen ja defensseineen voi tehdä tästä vaivalloista ja kontrolloitua, koska se haluaa että asiat tapahtuisivat sen mielen mukaan.
Saamisen ja vastaanottamisen vaikeus tekee sisäänhengityksestä jännittyneen. Sen takana voi olla uskomuksia ansaitsemattomuudesta, kelpaamattomuudesta tai arvottomuudesta. Emme usko olevamme sen arvoisia, että voisimme saada maailmankaikkeuden tarjoamaa pyyteetöntä hyvää – rakkautta, hyvinvointia, vapautta, iloa – sellaisena kuin olemme, ilman että meidän tarvitsee muuttua ”täydellisiksi” tai tehdä jotain. Emme myöskään vastaanota sisäänhengitystä vaivattomasti vaikka tietoisuuden ohjaamana homma hoituisikin rennosti, kehon myötäillessä kun ilma haluaa tulla täyttämään sen keuhkomme kautta. Siispä sisäänhengitys on työlästä koska kun ”minä” jännittää lihaksia tekemään ylimääräistä pumppaustyötä ja vetämään ilmaa sisään. Nyt kun sitä vielä saa! Äkkiä ennenkuin se loppuu!
Uloshengitys on rajoittunut koska olemme vastahakoisia luopumaan siitä mitä olemme saaneet. Tunnemme epävarmuutta mitä siitä seuraa jos päästämme rennosti ilman menemään kokonaan ulos, ilman että pistämme sille stoppia missään kohtaa. Emme voi tietää tuleeko se enää takaisin! Saammeko sitä enää lisää?
Jos annamme itselle täyden luvan rentoutua ja päästämme uloshengityksen kulkemaan loppuun asti, kohtaamme tyhjyyden tunteen ennenkuin seuraava sisäänhengitys alkaa. Se voi olla pelottavaa. Tuo tyhjyydessä kohtaamme tunteen olemattomuudesta, ja se voi tuoda esiin jopa tiedostamatonta kuolemanpelkoa: ”minä” – persoona, ego – ei halua kuolla. Mutta se on vain ”minä” joka on omia ajatuksiasi ja uskomuksiasi siitä kuka olet, eikä se ole totta, joten sitä ei kannata uskoa saati ottaa henkilökohtaisesti.
