Laajennetaan tajuntaa!

Minulla on kysymys johon ei tarvitse vastata ääneen, mutta vietetään hetki niin että odotat hiljaa että vastaus tulee mieleen. Voit laittaa silmät kiinni jos haluat oikein keskittyä.

Mikä on seuraava ajatuksesi?

⌛

Ja nyt kun olet havainnut sen, niin kuka oli se joka odotti ajatusta ja havaitsi sen?

Ja nyt kun olet tietoinen siitä että on sekä ajatukset että havaitsija, niin missä tai mikä on se-joka-havaitsee?

⌛

Sinä havaitset ympärilläsi olevan tilan, äänet, tuoksut ja maut viidellä erillisellä aistilla. Ne yhdistyvät yhdeksi, kokonaiseksi havainnoksi tajunnassasi – samassa paikassa jossa unet tapahtuvat kaikkine äänineen ja elämyksineen silloin kun olet tiedoton ympäröivästä fyysisestä maailmasta.

Kuvittele nyt hetki että kaikki aistisi on suljettu tilapäisesti etkä havaitse ympäröivää maailmaa ollenkaan. Voit vaikka pistää radion, telkkarin ja silmät kiinni ja syventyä tähän lyhyen hetken. Sinä et silti lakkaa olemasta, vaan olemassaolon tunne säilyy ja jatkuu. Mikä ja missä tuo tunne on? Onko se kehossa? Tunteissa? Ajatuksissa? Ei ole, sillä nuo kolme ovat fyysisen olemuksen toimintoja: kokemuksia, jotka havaitaan siellä samassa tajunnassa vasta sitten kun ensin ollaan elossa. Ensin täytyy olla olemassaolon tunne ja se-joka-havaitsee.

Ota askel pidemmälle ja kuvittele että et tunne kehoasi, eikä ajatuksia tai tunteita nouse. Sinä et silti lakkaa olemasta. Sinun ei tarvitse olla tästä mitään mieltä eikä tämä ole mitään mihin tarvitsisi uskoa, tai mistä kannattaisi rakennella filosofioita. Se on vain sinun suora kokemuksesi, ei sen enempää eikä vähempää.

Voit jatkaa sisäistä havainnointia vielä sen aikaa kuin haluat antaen seuraavien kysymysten upota sinne jonnekin:
Mitä muuta tässä on kuin kehoni, tunteeni, ajatukseni ja aistihavaintoni?
Missä ja miten olemassaolon tunne tuntuu?

Miten oot viimeaikoina hengitellyt?

Katselin Buddha at the Gas Pump -sivustolta Rupert Spiran videohaastattelun, jossa hän heitti mainion käytännön testin:

Ota muki käteesi. Kun katsot sitä, missä näkeminen tapahtuu? Mukissa vai sinussa? Niin. Entä tunteminen, missä se tapahtuu? Sinussa. Ja vaikka näkisit kaukanakin olevan esineen ja kuulisit siitä lähtevän äänen, havainto ei tapahdu taaskaan yhtään sen kauempana. Kaikki aistihavainnot tapahtuvat sinussa, mutta ne eivät ole mitään kiinteää kuten korva tai silmä on, vaan ne tapahtuvat tietoisuudessasi.

Entä kun näet lasin tippuvan parketille ja kilahtavan, onko tietoisuudessasi tapahtuva havainto lasia ja puuta? Tai onko se edes valo- ja ääniaaltoja? Ei ole, vaan se mitä on tietoisuudessa on tietoisuutta. Tästä päästään vanhaan viisauteen jota aasialaiset pitkäpartaiset kaapuihin pukeutuneet vanhukset ovat aina hokeneet: että koko maailmankaikkeus rakentuu yhdestä ja samasta hengestä, Taosta, tietoisuudesta, josta näkyvä maailmamme avautuu hetki hetkeltä aina uutena, jälleensyntyneenä, virtaavana. Kvanttisyiikka tietää että kiinteässä materiassa on enemmän tyhjyyttä kun kiinteää, sillä se rakentuu molekyyleistä jotka koostuvat atomeista ja niin edelleen aina pienemmistä ja pienemmistä hiukkasista, joiden alkuperästä kvanttifyysikot ovat ihmeissään... Mutta henkilökohtaisessa kokemuksessasi ilman fysiikan teorioita ja tarinoita: ympärilläsi näkyvä tila äänineen ja tuoksuineen tapahtuu sinun* tietoisuudessasi ja rakentuu tietoisuudesta.

*Sanalla ”sinä” en tarkoita persoonaminääsi, tahi sinua erillisenä kokonaisuutena, vaan keho-mielenä joka on ”tietoisuus jolla on näkökulma”.


Entä hengitys? Näkyvässä ”muodon maailmassa” hengitämme ilmaa, mutta kun tunnet ilman virtaavan sisään ja ulos niin miten havainto hengittämisestä syntyy? Taas sama juttu: tietoisuudessa.  Siinä ei tosin ole kaikki mitä hengitämme: ilman lisäksi maailmakaikkeuden ”tyhjä tila” sisältää muutakin, kuten energiaa. Ja taas saan lainata itämaisia viisauksia jotka ovatkin kertoneet että hengitämme myös energiaa ja elinvoimaa – joilla he eivät tarkoittaneet happea. Intiaksi se on prana, kiinaksi qi tai chi. Hengitämme tietoisuutta. Ja olemme tietoisuutta. Siis tietoisuus hengittää tietoisuutta?  Se on itsestään toistuva tapahtuma, jossa ei tarvitse tehdä mitään. Miksi tarvitsisi, jos tietoisuus hengittyy muutenkin?

Kehosi on tila, jossa ilma, energia ja tietoisuus tulee käymään uudistaen sinua henkäys kerrallaan ja poistuu poistaen samalla vanhaa, jota et enää tarvitse. Saamista ja antamista, vastaanottamista ja luopumista. Se haluaa kulkea pehmeästi ja vapaasti ja tekeekin niin, elleivät minän ja mielen aikaansaamat jännitykset kehossa rajoita sitä.

Ja näin nämä kaksi vaihetta täydentävät toisiaan. Maailmankaikkeus haluaa antaa, ja saamme niin paljon kuin olemme valmiit vastaanottamaan. Mitään ei ole tarkoitettu pidettäväksi ikiomana vaan kaikki on lainaa, ja niinpä tuolee luopumisen vuoro. Luopuminen vanhasta on edellytys sille että voimme saada jälleen uutta. Joka sisäänhengityksellä tämä maailma ”syntyy” meille kun havaitsemme ne tietoisuudessamme senhetkisenä – hetkessä jota ei ole aiemmin ollut ja joka ei toistu. Joka uloshengityksellä tämän hetken, ajatuksemme ja havaintomme kuolevat pois ja tekevät tilaa uusille. Ainoastaan ”minä” uskomuksineen ja defensseineen voi tehdä tästä vaivalloista ja kontrolloitua, koska se haluaa että asiat tapahtuisivat sen mielen mukaan.

Saamisen ja vastaanottamisen vaikeus tekee sisäänhengityksestä jännittyneen. Sen takana voi olla uskomuksia ansaitsemattomuudesta, kelpaamattomuudesta tai arvottomuudesta. Emme usko olevamme sen arvoisia, että voisimme saada maailmankaikkeuden tarjoamaa pyyteetöntä hyvää – rakkautta, hyvinvointia, vapautta, iloa – sellaisena kuin olemme, ilman että meidän tarvitsee muuttua ”täydellisiksi” tai tehdä jotain. Emme myöskään vastaanota sisäänhengitystä vaivattomasti vaikka tietoisuuden ohjaamana homma hoituisikin rennosti, kehon myötäillessä kun ilma haluaa tulla täyttämään sen keuhkomme kautta. Siispä sisäänhengitys on työlästä koska kun ”minä” jännittää lihaksia tekemään ylimääräistä pumppaustyötä ja vetämään ilmaa sisään. Nyt kun sitä vielä saa! Äkkiä ennenkuin se loppuu!

Uloshengitys on rajoittunut koska olemme vastahakoisia luopumaan siitä mitä olemme saaneet. Tunnemme epävarmuutta mitä siitä seuraa jos päästämme rennosti ilman menemään kokonaan ulos, ilman että pistämme sille stoppia missään kohtaa. Emme voi tietää tuleeko se enää takaisin! Saammeko sitä enää lisää?

Jos annamme itselle täyden luvan rentoutua ja päästämme uloshengityksen kulkemaan loppuun asti, kohtaamme tyhjyyden tunteen ennenkuin seuraava sisäänhengitys alkaa. Se voi olla pelottavaa. Tuo tyhjyydessä kohtaamme tunteen olemattomuudesta, ja se voi tuoda esiin jopa tiedostamatonta kuolemanpelkoa: ”minä” – persoona, ego – ei halua kuolla. Mutta se on vain ”minä” joka on omia ajatuksiasi ja uskomuksiasi siitä kuka olet, eikä se ole totta, joten sitä ei kannata uskoa saati ottaa henkilökohtaisesti.

Missä nä oot?

Tämä teksti alkaa samalla tavalla kuin pari kuukautta sitten julkaistu 'Miksi tietoista läsnäoloa voi oppia vain itseltä?' Siinä oli kohta jossa minusta tuntui siltä että "mutta jos tätä tarkasteltaisiin lähemmin niin...", ja siitä kohtaa olen kirjoittanut tekstin uusiksi. Tämmöistä tänään!

--

Minulla on kysymys johon ei tarvitse vastata ääneen, mutta vietetään hetki niin että jokainen odottaa hiljaa että vastaus tulee mieleen. Voit laittaa silmät kiinni jos haluat oikein keskittyä.

Mikä on seuraava ajatuksesi?

Ja nyt kun olette havainneet sen, niin kuka oli se joka odotti ajatusta? Usein mielletään että ihminen on yhtä kuin hänen ajatuksensa, tunteensa ja kehonsa. Se mistä puhun tänään perustuu näkemykseen että ihmisellä on ajatukset, tunteet ja keho mutta ne ovat pintaa, ikään kuin tölkin kansi, ja sen alla itse tölkissä on jotain syvempää. Se on se joka havaitsee ajatukset ja tunteet sekä kehon tuntemukset, mutta se on myös jotain enemmän kuin vain havaitsija.

Se voi olla se paljon puhuttu todellinen minä, ja käytän itse siitä nimitystä luonnollinen minä. Se on koko ajan läsnäolon tilassa joka on ihmisen luonnollinen tila. Ja vaikka sanotaan että ajatuksemme voivat olla huolissaan tulevista ja tunnetasolla voimme olla kiinni menneissä, niin missä ajattelu ja tunteminen tapahtuu? Tässä hetkessä, nyt.

Tietoisen läsnäolon tila on koko ajan mukanamme pinnan alla. Te kaikki olette eläneet elämänvaiheen jossa läsnäolo tässä ja nyt on ollut ainoa olemisen tila minkä olette tienneet. Milloin se mahtoi olla? Lapsena: pieni lapsi syntyy ja elää aluksi tuossa tilassa. Ajatelkaa kuinka vauva katselee ympärilleen, ryömii, ottaa esineen käteensä ja tutkii sitä laittamalla sen suuhunsa. Ainoa mitä hänelle on olemassa on se mikä on tässä ja nyt. Isän tai äidin hassu ilme naurattaa joka kerta yhtä paljon koska se on joka kerta yhtä uusi ja ainutkertainen.

Nyt olemme siis aikuisia jotka yrittävät oppia läsnäoloa ja löytää tuon erityisen läsnäolon tilan. Mitä siinä välissä mahtoi tapahtua?

Kun vartumme, huomaamme ensin fyysisen erillisyytemme: voimme tarttua isän tai äidin sormeen tai esineisiin, tai voimme työntää niitä pois. Samoin toiset ihmiset voivat tarttua meihin, joku toinen olento voi kantaa meitä tai nostaa paikasta toiseen. Silloin kun emme vielä osaa kieltä, emme voi saada tietoa maailmasta puhumalla. Saamme sitä suoran kokemuksen kautta, eli tekemällä havaintoja näkemällä, kuulemalla, tuntemalla, maistamalla ja haistamalla. Emme siis analysoi kokemuksiamme sanoilla tai jauha niistä mitään tarinoita itsellemme, vaan otamme vastaan sellaisina kuin koemme ne.

Kun opimme kielen alamme ymmärtää itsestämme uusia asioista, kuten sen mikä on nimemme ja sukupuolemme. Alamme pian kuulemaan mielipiteitä siitä millaisia olemme. Vanhempamme, sisaruksemme, kaverimme, sukulaisemme, lastentarhanopettajamme... he kaikki katsovat maailmaa omien ”linssiensä” läpi, ja päästelevät korviimme ajatuksiaan siitä millaisena pitävät meitä. Liitämme noita ajatuksia itseemme, jonka siis koemme nyt erillisenä muusta maailmasta, ja rakennamme niistä kokonaisia käsitteitä joihin samastumme: Ville, eikä vain Ville vaan Teemu Ville Tapani Toivanen, suomussalmelainen, kainuulainen, suomalainen, valkoihoinen, ihan fiksu, vähän introvertti, joskus kärsimätön ja äkkipikainen, nopeasti leppyvä, luotettava, musikaalinen, sitä ja tätä. Samastumme myös tunteisiimme – emme sano että "tunnen surua" vaan olen surullinen, olen vihainen, olen hyväntuulinen, olen innostunut, olen turhautunut (toisinaan emme tunne tunnetta niinkään paljon kuin ajattelemme sitä, ja kenties myös sitä että emme pidä tuosta tunteesta jos se on ns. negatiivinen). Tai kehoomme – olen se miltä kehoni näyttää; olen pitkä, olen pyöreä, olen kapeaharteinen, olen huonoryhtinen, olen lihaksikas. Itse asiassa samastumme enemmän ajatuksiimme tunteista ja kehosta, kuin suoraan kokemukseen siitä miltä keho ja tunteet tuntuvat.

Samastumme siis mielessä pyöriviin ajatuksiin ja käsitteisiin siitä millaisia ja keitä olemme, ja uskomme niihin vaikka ne eivät olisi totta.

Kun samastumme tähän tölkin kanteen, unohdamme luonnollisen minämme. Erkaannumme siitä. Eikä siinä mitään, se on normaali tila jossa suurin osa ihmisistä elää koko ikänsä, mutta se ei ole ihmisen luonnollinen tila. Ja se on elämämme suurin illuusio.

Kuvittele itsesi puolen vuoden iässä. Sinulla ei ollut silloin käytössäsi sanoja etkä ajatellut itsestäsi mitään. Sinulla oli keho, tunteet ja älyllinen kapasiteetti. Ne olivat toki eri kehitysvaiheessa, mutta et tarvinnut elämiseen käsitettä siitä että olet ”minä”. Jo silloin olit täysillä elävä ja oleva ihminen, toimit tilanteen mukaan ja teit havaintoja: näkeminen, kuuleminen... ne tapahtuivat vaikka ei ollut erillistä minää tai minua joka sanoo itselleen että ”minä näen” tai ”minä kuulen”.

Et tarvinnut elämiseen käsitettä ”minä”. Mihin tarvitset sitä nyt, kun olet täysikasvuinen joka osaa huolehtia itsestään?

Et mihinkään.

Ja jos asetat minän käsitteen mikroskoopin alle, mistä se koostuu? Siitä, mitä olet oppinut uskomaan itsestäsi. Mistä tiedät että ne uskomukset ovat totta? Et mistään. Mistä tiedät että ”minä” on todellinen? Et mistään. Eikä se olekaan. Siitä tekee totta ainoastaan se, että uskot siihen etkä ole kyseenalaistanut sitä.

Ja itse asiassa, jos käännät huomion sisäavaruuteesi ja alat etsimään sieltä sitä joka on ”minä”, niin missä sen on?



Missä?

Chaita ja pakuria

Tykkään keittää kerrallaan litran tai pari tummaa, vahvaa pakuriteetä jonka pistän lasiastiassa jääkaappiin ja lämmittelen sitä kupillisen kerrallaan. Maustaahan sitä täytyy, ja tässä voi syksyn tullen lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla käyttämällä lämmittäviä mausteita jotka lyövät löylyä ja tekevät juomasta herkullista!

Googlaamalla chai-teen reseptin huomaa että sen voi tehdä miten huvittaa, veteen tai maitoon tai käyttäen molempia, ja laittamalla sekaan itselleen sopivan yhdistelmän tiettyjä mausteita. Lehmänmaitoa en tietenkään suosittele flunssantorjuntateehen sen hengitysteitä limoittavan vaikutuksen takia, ja kaikkein vähiten suosittelen sitä pastöroitua ja homogenoitua insinöörimaitoa, jonka Eero-Pekka Rislakki on sanonut olevan molekyylirakenteeltaan "lähempänä maidon kaseiiniproteiinista tehtyä huonekaluteollisuuden liimaa kuin alkuperäistä tinkimaitoa", eli prosessoimatonta raakamaitoa.

Pois kannattaa jättää myös valkosokeri, joka tulehduttaa elimistöä.

Joka tapauksessa tässä on kaksi tämänhetkistä suosikkireseptiäni, joista toinen on teetä ja toinen kaakaota. Käytän neljän desin jättimukia joten määrät on sen mukaan. Molemmissa tapauksissa laitan ensin nesteet kattilaan, lämmitän kunnes kuuluu kevyttä poreilua, väännän lämmön miedoimmalla sekä laitan levyn ja kattilan väliin rautalangasta punotun ritiläalustan jonka päällä voi haudutella loputtomiin ilman vaaraa liiasta kuumenemisesta. Sen jälkeen lisään muut ainekset.

Chai-pakuritee
* 3 dl vahvaa pakuriteetä
* ½-1 dl kauramaitoa
* lämmitys
* miniripaus hyvää suolaa (tuo maut paremmin esiin)
* ½ tl silputtua lakritsajuurta
* chai-maustaminen: kanelia, kardemummaa, inkivääriä, neilikkaa, mustapippuria, inaus cayennepippuria... määrät omien mieltymysten mukaan
* hauduttelu miedolla lämmöllä niin että maustuu
* vihreää tai mustaa teetä ja haudutetaan max. kaksi minuuttia!
* kaadetaan varovasti siivilän kuppiin ja lisätään 1 tl hunajaa (sitähän ei kantsi suotta hauduttaa lämmössä)

Chai-pakurikaakao
* 2 dl vahvaa pakuriteetä
* 2 dl kauramaitoa
* lämmitys
* miniripaus hyvää suolaa
* 2 tl kaakaojauhetta¹
* chai-maustaminen kuten teessäkin
* tähän käy vanilja joko uutteena tai tangonpätkä hauduttamalla
* hauduttelu miedolla lämmöllä niin että maustuu
* kaadetaan kuppiin ja lisätään 1 tl hunajaa

¹ En käytä raakakaakaota vaan sitä tavallista, paahdettua tummaa kaakaojauhetta. Kaakaopavut ovat lukemani mukaan hyviä keräämään torjunta-aineita joita saatetaan niiden viljelyssä käyttää reippaasti, joten suosittelen käyttämään luomua (esim. Pirkka, Naturata, Green&Black's)

Colinin kursseja lokakuussa

Uusiseelantilainen Colin Sisson on henkilö jolta olen oppinut eniten siitä kuinka "vain olla sen kanssa mikä on"; kuinka havaita mahdollinen tiedostamaton vastustaminen joka saa meidät pakenemaan tätä hetkeä ja luonnollisen olemisen tilaa – ja kuinka vain olla myös tuon vastustamisen kanssa.

Tuo on suppea kuvaus hänen opetustensa koko "teoriaosuudesta", mutta siihen tiivistyy olennainen. Tosin käytännön harjoitus on etusijalla koska teoriat eivät toimi, ne vain viitoittavat tietä käytäntöön joka saa aikaan vaikutuksia. Sisäisen havainnoin harjoituksen lisäksi Colin on luonut lukuisia erilaisia, suoraan ytimeen osuvia harjoituksia eri workshopiensa yhteyteen. Kokemuksesta voin kertoa että ne eivät sisällä konfrontaatiota, haastamista tai "voimankäyttöä", eivätkä pyrkimystä itsen muuttamiseen paremmaksi vaan ainoastaan omien tiedostamattomien rajoitteiden tiedostamista, jolloin ne tippuvat pois.

Aiheesta riippumatta workshopit perustuvat aina yllämainittuun lähestymistapaan, jonka tarkoitus on oppia pois vanhoista ehdollistumista ja samastumiskohdista, sekä syventää sen kokemista keitä todellisuudessa olemme. Lokakuun lopussa olen lähdössä Puolaan vuosittaiseen neljän päivän "Working with Shadow"-workshopiin, jonka otsikko on tänä vuonna kihelmöivä "Who am I". Kaikki workshopit eivät kuitenkaan ole yhtä tiukkaa metafysiikkaa, vaan osa tähtää käytännöllisiin lähestymistapoihin eri elämänalueilla. Nyt täytyy harkita vakavasti saako kalenteriin sovitettua vielä toisenkin workshopin lokakuulle, kun sain viestin ystävältäni Jyriltä Tallinnasta: Colin vetää siellä kaksi päivää aiheesta The Inspired Leadership Program. Jos sinäkin olet kiinnostunut, ota yhteyttä suoraan Jyriin s-postilla: info@valge.org.

Klikkaamalla kuvaa pääset täysikokoiseen versioon ilmoituksesta osoitteessa www.valge.org.

Miksi tietoista läsnäoloa voi oppia vain itseltä?

Tämä teksti on runko oppimistuokiolle jonka vedän lauantaina 25.8. Koulufestivaaleilla (lukujärjestys täällä). Saa kommentoida! Piirtelen myös fläppitaululle kuvia ja ns. kehäkaavion jota käytetään menetelmän keskeisen idean kuvaamiseen, joten ne puuttuvat tästä.

Jos luet tekstin tee se kaikin mokomin niin, että pysähdyt hetkeksi odottamaan vastausta kuten tuossa alussa opastetaan. Näin se menee:

(Edit 25.8: haluatko saman "luennon" yksityistilaisuutena kaveriporukalle? Lue ohjeet täältä.)

--

Minulla on kysymys johon ei tarvitse vastata ääneen, mutta vietetään hetki niin että jokainen odottaa hiljaa että vastaus tulee mieleen. Voit laittaa silmät kiinni jos haluat oikein keskittyä.

Mikä on seuraava ajatuksesi?

Ja nyt kun olette havainneet sen, niin kuka oli se joka odotti ajatusta? Usein mielletään että ihminen on yhtä kuin hänen ajatuksensa, tunteensa ja kehonsa. Se mistä puhun tänään perustuu näkemykseen että ihmisellä on ajatukset, tunteet ja keho mutta ne ovat pintaa, ikään kuin tölkin kansi, ja sen alla itse tölkissä on jotain syvempää. Se on se joka havaitsee ajatukset ja tunteet sekä kehon tuntemukset, mutta se on myös jotain enemmän kuin vain havaitsija.
Se voi olla se paljon puhuttu todellinen minä, ja käytän itse siitä nimitystä luonnollinen minä. Se on koko ajan läsnäolon tilassa joka on ihmisen luonnollinen tila. Ajatuksemme voivat olla huolissaan tulevista ja tunnetasolla voimme olla kiinni menneissä, mutta läsnäolon tila on koko ajan mukanamme pinnan alla. Te kaikki olette eläneet elämänvaiheen jossa läsnäolo tässä ja nyt on ollut ainoa olemisen tila minkä olette tienneet. Milloin se mahtoi olla?

Lapsena: pieni lapsi syntyy ja elää aluksi tuossa tilassa. Ajatelkaa kuinka vauva katselee ympärilleen, ryömii, ottaa esineen käteensä ja tutkii sitä laittamalla sen suuhunsa. Ainoa mitä hänelle on olemassa on se mikä on tässä ja nyt. Isän tai äidin hassu ilme naurattaa joka kerta yhtä paljon koska se on joka kerta yhtä uusi ja ainutkertainen.

Nyt olemme siis aikuisia jotka yrittävät oppia läsnäoloa ja löytää tuon erityisen läsnäolon tilan. Mitä siinä välissä mahtoi tapahtua?

Kun vartumme, huomaamme ensin fyysisen erillisyytemme: voimme tarttua isän tai äidin sormeen tai esineisiin, tai voimme työntää niitä pois. Samoin toiset ihmiset voivat tarttua meihin, joku toinen olento voi kantaa meitä tai nostaa paikasta toiseen. Myöhemmin alamme samastumaan erilaisiin ajatuksiin joita liitämme tähän erilliseen itseemme, ja noista ajatuksista rakentuu käsitteitä: Ville – eikä vain Ville vaan Teemu Ville Tapani Toivanen –  suomussalmelainen, kainuulainen, suomalainen, valkoihoinen, ihan fiksu, vähän introvertti, joskus kärsimätön ja äkkipikainen, nopeasti leppyvä, luotettava, musikaalinen, sitä ja tätä. Samastumme myös tunteisiimme: emme sano että "tunnen surua" vaan olen surullinen, olen vihainen, olen hyväntuulinen, olen innostunut, olen turhautunut (toisinaan emme tunne tunnetta niinkään paljon kuin ajattelemme sitä, ja kenties myös sitä että emme pidä tuosta tunteesta jos se on ns. negatiivinen). Tai kehoomme: olen pitkä, olen pyöreä, olen kapeaharteinen, olen huonoryhtinen, olen lihaksikas. Samastumme siis mielessä pyöriviin ajatuksiin ja käsitteisiin siitä millaisia ja keitä olemme, ja uskomme niihin vaikka ne eivät olisi totta. Kun samastumme tähän tölkin kanteen, unohdamme luonnollisen minämme. Erkaannumme siitä. Eikä siinä mitään, se on normaali tila jossa suurin osa ihmisistä elää koko ikänsä, mutta se ei ole ihmisen luonnollinen tila.

Jotkut etsivät läsnäoloa eri tekniikoilla ja yrittävät löytää sen sieltä ja tuolta, mutta silloin heidän huomionsa ei kiinnity olennaiseen seikkaan: mitkä ovat ne tekijät minussa joita ilman olisin tuossa luonnollisessa läsnäolon tilassa? Toisin sanoen täytyy vain katsoa millä tavalla tiedostamatta pidän itse itseni pois luonnollisesta olemisen tilasta. Suurin tekijä joka erkaannuttaa meidät luonnollisesta itsestämme ja läsnäolosta on samastuminen ajatuksiin, tunteisiin ja kehoon sekä uskomuksiin itsestämme, joten meidän kannattaa alkaa kiinnittämään huomiota siihen.
--

Läsnäoloon liittyy paljon käsityksiä joiden mukaan se on jotenkin maaginen olotila joka pitää tavoittaa esimerkiksi tekemällä kurinalaisia harjoituksia tai käyttää tekniikoita joiden avulla voi muuttua paremmaksi ja enemmän läsnäolevaksi ihmiseksi. Kuulemme kuvailuja siitä mitä läsnäolo on ja miltä se tuntuu, ja tämä kaikki voi johtaa siihen että tavoitellaan mielikuvaa tai ideaalia siitä mitä läsnäolon kuvitellaan olevan. Niillä ei kuitenkaan ole koskaan mitään tekemistä sen kanssa mikä on sinun kokemuksesi olemisesta tässä ja nyt, mikä on sinun todellisuutesi tästä hetkestä. Ja mikä on kaiken tämän paradoksi? Tavoittelu ja ajatus muuttumisesta sisältää aina ajatuksen ”sitten kun”, eli läsnäolo voi tapahtua vain tulevaisuudessa, vasta sitten kun... – ei tässä hetkessä! Ja tämä hetki on ainoa paikka, ainoa tila jossa läsnäolo on.

En opeta läsnäoloa, koska sitä ei voi opettaa. Se on ihmisen luonnollinen olotila joka on valmiiksi "asennettuna" meissä jokaisessa pinnan alla, joten siinä ei ole mitään uutta minkä voisitte saada ulkoapäin, tai joltain toiselta. Läsnäolon sijaan opetan miten voitte alkaa tulemaan tietoisiksi siitä kuinka ette ole läsnä, ja joka kerta kun huomaat ettet ole läsnä tapahtuu havahtumista tähän hetkeen, ja läsnäolo lisääntyy. Luonnollisesti ja yrittämättä. Yhden määritelmän mukaan läsnäolo onkin havahtumista siihen ettei ole läsnä.

Näytän nyt millä tavoin me ryöväämme itseltämme mahdollisuuden olla tässä ja nyt sen kanssa mitä on sekä kuinka voimme lakata toistamasta sitä (kehäkaavio), ja sen jälkeen opetan pienen käytännön harjoituksen joka auttaa käytännössä tulemaan paremmin tietoiseksi siitä omakohtaisen sisäisen kokemuksen tasolla. Se on lyhyt ja tehokas harjoitus joka auttaa näkemään millä tavoin ei ole läsnä.

Koulufestarin lukujärjestyksestä

Taisin olla väärässä kun luulin että "lukari" valmistuu vasta viikonlopuksi, sain sen nimittäin eilen sähköpostissa. Mainitsin edellisessä blogauksessa että vedän tuntini neljä kertaa; se oli määrä jonka olin ilmoittanut voivani opettaa. Oppitunteja on lukarissa kaksi, ja ne ovat klo 14:00 ja 16:00. Nyt kun näin mikä määrä opettajia ja tunteja lauantaille on tulossa niin on siinä ollut järjestäjillä sorvaamista, ja nythän minä olen erittäin tyytyväinen kahteen tuntiin koska saan näin itsekin mahdollisuuden ehtiä muiden tunneille.

Opettajille annettiin alunperin tietty määrä lippuja jaettavaksi, mutta kiintiö on nyt poistettu ja lippuja saa jakaa vapaasti. Mikäli olet Facebook-käyttäjä ja haluat lipun festareille, käy FB-sivullamme ja jaa 15.8. tehty merkintä, jossa lukeekin ohjeet lipun saamiseksi. Helppoa! Kiitos etukäteen ja tervetuloa!