Viha, kehä ja vapaus

Edellisessä merkinnässäni viittasin Moments-blogissa käymäämme keskusteluun vihan luonteesta, ja siitä kuinka se pohjimmiltaan aggressiota, tekemisen energiaa. Jos joku tietää miksi aggressiosta on tullut niin ei-toivottua ja tukahdutettua että se on muuttunut pahantuulisuudeksi ja tuhoisaksi vihaksi, kertokaa minulle. Jos meidän suhteemme siihen olisi neutraali ja salliva, sillä voisi saada paljon rakentavaakin aikaan. Nyt se lähinnä saa aikaan stressiä ja angstia sekä purkautuu miten sattuu. Pienessä mittakaavassa tarpeettoman kehnoin seurauksin. Isossa mittakaavassa verenvuodatuksin.

Minulla aggessiota on jostain syystä riittänyt. Kuulemma se näkyy nk. syntymäkartassanikin jossa Mars on Oinaassa, joskaan en muista sen tarkempia implikaatioita. Tuota voisi tietysti käyttää puolustuksena ja selityksenä mutta se olisi vastuun välttelyä, ja se alkaisi toimia itseään toteuttavana ja vahvistavana profetiana.

Tokihan minä mielelläni välttelenkin vastuuta, se on taito jonka opimme pienenä koska koko yhteiskunta tuntuu toimivan niin. Siitä tulee meille automaatio joka sokeuttaa näkemästä omaa osuuttaan tapahtumaketjuista. Muita syytellessään sitä unohtaa kuinka olemme toinen toistemme peilejä, ja että palaute jota saan emotionaalisella tasolla kanssaeläjiltä on samaa energiaa jota olen itse antanut ulospäin itsestäni. Joskus kun siihen havahtuu tuntuu ettei saa enää kunnolla selvää montako kertaa joku juttu on heijastunut edestakaisin, mutta sen ensimmäisen itsestä lähteneen impulssin voi yleensä tunnistaa pienellä havainnoinnilla.

Yksi tämän "heijastupelin" vaikutuksista on ollut muun muassa se, kuinka olen kokenut olevani vastuussa muiden fiiliksistä (nämä tulevat yleensä erityisen hyvin esiin suhteissa läheisten ihmisten kanssa, joten varsinkin niitä kannattaa tutkailla). Toisin sanoen se miten minä tunnen ja käyttäydyn muiden ihmisten seurassa määrittelee sen millaista heillä on olla. Vihaisuuden kanssa asiaa on minulla hankaloittanut se, että sen ollessa voimakasta myös tukahduttaminen on ollut voimakasta, enkä ole kyennyt olemaan asian kanssa iisisti. Silloin käytöksen perusteellakaan ei saa aina selvää mihin tai kehen vihaisuuteni suuntautuu. Kun olen ollut pahalla tuulella, läheiseni eivät ole pitäneet siitä ja he ovat myöskin olleet varuillaan ja puolustuskannalla. Kun olen huomannut sen olen kokenut että se on minun vikani. Jos minä olisin hyväntuulinen, niin hekin voisivat olla hyvällä tuulella. Varmasti niin onkin että heidän tuntemukset heijastelevat omia tuntemuksiani, mutta se on vasta kehän ensimmäinen puolisko.

Kehän toinen puolisko on se että minä otan vastaan – ja henkilökohtaisesti – heidän fiiliksensä. Voisihan syyn ja seurausten ketju päättyä jo kehän ensimmäiseen puoliskoon; siten että läheiseni reagoivat tunteisiini omilla tunteillaan, mutta sen jälkeen minä en reagoisi siihen millaisia tunteita he esittävät minua kohtaan. Tässä tapauksessa minun pahantuulisuuteni vastustamista ja siitä johtuvaa stressiä. En ottaisi itseeni sitä että he ovat varautuneita, ja että he eivät hyväksy minua eivätkä pidä minusta silloin kun olen vihainen.

Ja nyt tapahtuu käänne sisäavaruuteen päin! Kaikki suhteet mitä minulla on elämässäni mihin tahansa, tässä tapauksessa toisiin ihmisiin, heijastelevat minun omaa suhdettani johonkin tiettyyn osaan persoonastani tai egostani. Kun vihaisuus nostaa päätään, niin sisälläni tapahtuu seuraavanlainen syyn ja seurausten ketju:

Olen ärtynyt ja pahantuulinen → yksi ego ei pidä siitä ja vastustaa sitä →  toinen ego kokee olevansa vastuussa tuosta reaktiosta, eli siitä etten pidä itsestäni → kolmas ego syyllistää minua siitä etten pidä itsestäni.

Se miten muut ihmiset reagoivat minun ulospäin osoittamiini tunteisiin tai emootioihin ei aiheuta minulle stressiä tai huonommuuden tunnetta. Minä aiheutan se itse. Jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan, sekä siitä millaisia olemisen tiloja luo itselleen. Ei silti kannata pyrkiä eroon noista reaktioista, eikä yrittää työstää niitä pois, sillä se toisi vain lisäkerroksen vastustamista kierteen päälle. Asiaan voi vaikuttaa tehokkaammin haluamalla ystäväksi omien egojensa ja reaktioidensa kanssa. Ne rauhoittuvat kun huomaavat olevansa hyväksyttyjä ja sallittuja.

Tuen ja kannatan egojeni oikeutta olla mitä mieltä tahansa mistä asiasta tahansa, kuin myös omaa oikeuttani olla eri mieltä sekä vapauttani sallia kaikki mielipiteet.

WYSIWYG vai WYFIWYG?

Mieleen juolahti lyhenne WYSIWYG. Päästän nyt sekä itseni että mahdolliset lukijat helpommalla ja lainaan suoraan Wikipediasta:
“WYSIWYG-lyhennettä (engl. What You See Is What You Get eli mitä näet, sitä saat) käytetään viittaamaan sellaisin ohjelmistoihin, joissa sisältö näyttää muokattaessa hyvin samalta kuin lopputulos. Sen sijaan muotoa ja rakennetta kuvaavaa metadataa ei välttämättä näytetä. Hyvin usein käsitettä käytetään kuvaamaan tekstinkäsittelyohjelmia tai HTML-editoreja.”

Laajensin lyhenteen merkitystä arkiseen elämään: Mitä näet, sitä saat. Läpi päivän, heräämisestä nukahtamiseen saakka, vastaanotamme tietoa kaikilla aisteilla. Niille onnekkaille joilla kaikki aistit pelaavat kunnolla on näkö yleensä hallitsevin ja tärkein. Ja se mitä ympärillämme hetkestä toiseen näemme, on sitä mitä maailmalta saamme. En tarkoita materiaalista omistusta, vaan elämyksiä, vaikutelmia, kokemuksia ja vuorovaikutusta näkemämme ympäristön kanssa.

Mutta eihän se niin ole. Silmät vain vastaanottavat näköhavainnon, jonka jälkeen se tulkitaan. Kaksi ihmistä näkee saman asian ja he voivat olla siitä täysin vastakkaista mieltä.

Kahdelle ihmiselle sanotaan sama lause, toinen kokee saavansa kohteliaisuuden ja toinen kritiikkiä. Kyse on siitä mitä mieltä asiasta ollaan, miltä se tuntuu.

Vastaanotamme tietoa kaikkien aistien kautta, ja tajunnassa kaikki tieto liittyy yhdeksi jolloin syntyy tajunnassa sijaitseva konstruktio ympäröivästä todellisuudesta. Muinaiset mystikotkin sanoivat että sinä et ole maailmassa, vaan maailma on sinussa (he saattoivat tällä tarkoittaa jotain laajempaakin). Konstruktio, kokemus todellisuudesta, ei ole objektiivinen vaan sitä värittää alitajunnan sisältö - mm. tiedostamattomat uskomukset siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ne vaikuttavat määräävästi siihenkin mitä tunnemme kunakin hetkenä ja, uskokaa pois, meillähän on jokaisena hetkenä “päällä” jokin tunne vaikkemme sitä huomaakaan. Tuntemisen sijasta olemme nimittäin omaksuneet tavan kiinnittää huomio jatkuvasti jonkin muuhun ja olla huomaamatta tunteitamme.

Oleellisinta siinä, mitä koemme saavamme, on se miltä ulkoinen maailma tai tilanne tuntuu. Tunne määrittelee pidämmekö siitä, haluammeko torjua sen vai otammeko avosylin vastaan,

Kaksi ihmistä näkee kaupungilla saman tilanteen, ja heissä herää täysin vastakkaiset tunnereaktiot. Kyse ei ole siitä että maailma antaisi heille vastakkaiset kokemukset vaan he saavat ne. Kokemuksen määrittelee psyyken tiedostamattomiin osiin tukahdutetut aiemmat kokemukset ja tunteet, joiden pohjalta ihminen on salamannopeasti tehnyt tilanteesta uuden johtopäätöksen joka puolestaan synnyttää tunnereaktion. Se myös kertoo kiertelemättä miten ihminen todella tilanteen kokee. Jos asiasta kysytään hetken päästä, vastaus on älyllinen mielipide joka on muokkautunut “sopivaksi” - mitä se milloinkin onkaan.

Jos haluat koettaa eläytyä toisen asemaan älä kysy mitä mieltä hän on. Kysy miltä hänestä tuntuu.

Posetiivarin veivatessa kadulla soittopeliään yksi saa piristävän kokemuksen, joka herättää hehkuvia lapsuusmuistoja tivolista jossa vierailtiin ulkomaanmatkalla. Toinen kuulee laulun jota on aina inhonnut, ja nyt vieläpä epävireisenä versiona jonka poljento ontuu sietämättömästi.

What you feel is what you get: Mitä tunnet, sitä saat.