Vapaus vapautumisen halusta

Kesä meni blogia muistamatta. Nyt se palasi mieleen kun aiheita on pyörinyt mielessä, mutta eipä mennä vielä niin pitkälle, vaan lainataan.

Olen saanut lukea Matti Salmisen käsikirjoitusta 'Yrjö Kallinen -Todellinen toisinajattelija', jonka Into Kustannus julkaisee keväällä 2011. Kirjassa tuodaan esiin lukuisia Kallisen kirjoituksia ja kirjeitä, ja niistä yhdessä hän osaa kiteyttää muutamille riveille jotain, mistä on kirjoitettu pitkiäkin kirjoja:

"Kirje Anni Rakeelle 9.7.1942:

Talousmiehet uskovat, että ihmisen arvo mitataan sillä, kuinka paljon hän tuntee ja ymmärtää taloudellisia asioita, jotka heille ovat ainoita realiteetteja; uskovaisten tärkein arvo on uskossa; matematiikan harrastajat pitävät matematiikan tuntemusta kaiken ajattelun ja tietämisen perustana; kirjanoppineet mittaavat ihmisiä heidän lukeneisuutensa perusteella; sotilailla on kansan puolustustahdon ja -kunnon kehittäminen ylin ja tärkein asia koko elämässä jne. jne. jne. Kukin ihminen tavallisesti löytää jonkin oman ponnistusalansa, oman tiensä, oman kilpakenttänsä.

Kaikille on tavallisesti yhteistä, olkoon ala mikä tahansa, usko ja yllytys ponnisteluun, riehkäsemiseen, saavuttamiseen, kaikkien voimien jännittämiseen. Ja kaiken alla on tuhansin muunnelmin taitavasti kätkeytyvä itsetehostustarve, onnistumisen halu, itsesuojelupyrkimys, minätärkeys. Foorumit vaihtelevat, toiset ovat gladiaattoreita, toiset munkkeja, toiset oppineita, toiset näyttelijöitä, toiset totuudenetsijöitä, toiset rahamiehiä, mitä tahansa, mutta alla on tarve olla jotakin jonkin nojalla, seistä jollakin korokkeella, pinnistää ja ponnistaa, jotta pääsisi johonkin.

Tarvitsee vain tajuta tuo kaikki ja tuon kaiken olemus, ja pinnistämisen tarve laukeaa. Sen jälkeen alkaa luonnollinen hengitys, luonnollinen ja ponnistukseton ajattelemisen ilo, luonnollinen tekeminen, joka on läheisesti samanlaista kuin kasvin kukkiminen, linnun laulaminen. Minätärkeys ja totunnainen, milteipä sielunrakenteeksi muovautunut huoli minän kelpoisuudesta ja turvallisuudesta ajassa ja ikuisuudessa häivähtelee edelleen, silloin tällöin valtaa mielen, mutta nyt ihminen ei enää sitä kunnioita, ei elätä ja kannusta sitä, vaan hymähtelee sillekin. Ei ole hengenhätää edes siitä pääsemiseksi. Miksei saa olla vaikka sitäkin! Vapautuvalla ei ole edes vapautumisen hengenhätää. Hän uskaltaa olla vaikka vapautumaton. Hieman tuhmakin, all right, miksikäs tässä pitäisi olla viisas? Pitäisikö sinun kuulua juuri parhaimpaan seuraan maailmassa?, mikä verraton ajatus.

999 ihmistä 1000:sta sanoisi tähän: Mutta tuohan johtaa saamattomuuteen, velttouteen jne! Siinäpä se! Juuri tuollainen sana osoittaa kaksi asiaa: ensinnäkin se paljastaa sanojassa piilevän ja jopa hallitsevan huolekkaan halun olla jotakin, päästä johonkin, pelon, että ei vain lakkaisi olemasta jotakin ja pääsemästä johonkin, ja toiseksi sen, että hän ei ole tuota vapautumista kokenut. Jos hän olisi sitä kokenut, hän olisi myöskin kokenut sille tilalle luonnollisen toiminnan ilon, ajattelemisen ja ymmärtämisen vapaan ilon, joka panee minutkin tällaisia pitkiä kirjeitä kirjoittelemaan pelkästä riemusta ja tappelemaan tuhmuutta ja julmuutta vastaankin reippaammin kuin monet ponnistukseen uskojat."

Ootko nä herreillä?

Lehdessä esiteltiin tv-ohjelmaa, jossa lapset vastaavat filosofisiin kysymyksiin. Yksi kysymys kuului: "Mitä eroa on ajatuksilla ja unilla?"

Yhteistä niillä on se, että molemmat syntyvät alitajuntaan tukahdutetusta materiaalista: ajatuksista, tuntemuksista ja kokemuksista.

Eroa voisi olla siinä, että ajattelumme on "loogista". Olemme omaksuneet uskomuksia mm. siitä millainen maailma on, mikä on järkevää, mikä on todellista ja mikä ei voi olla mahdollista. Muodostamme mieluiten ajatuksia jotka sekä mahtuvat uskomustemme asettamiin rajoihin, että toisaalta tukevat ja vahvistavat niitä (mikä on ajan myötä rajoittava, näkökenttää kaventava tapa).

Unissa alitajunnan materiaali on vapaammassa käytössä ja yhdisteltävissä ilman loogisuuden vaatimuksia.

Toinen yhteinen tekijä on se, että sekä ajatukset että unet tapahtuvat samassa paikassa. Hereillä ollessamme otamme vastaan ärsykkeitä ympäristöstä aistien kautta. Näkö-, kuulo- ja tuntohavainnot yhdistyvät tajunnassa jossa muodostuu havainto ympäristöstä, terästettynä hajulla tai maulla silloin tällöin. Ympäristö siis sijaitsee ainoastaan sinun tietoisessa tajunnassasi, jossa rakentuu konstruktio siitä – konstruktio valvetodellisuudesta. Kehollisilla aisteilla voimme tosin havaita ainoastaan fyysistä maailmaa ja materiaa.

Meillä on myös intuitio, vaisto, joka on älyn ja aistien yläpuolella. Vaikka olisimme ensin analysoineet ja järkeilleet jotain ongelmaa, saatamme tehdä päätöksen sen perusteella millainen tuntemus meillä on sisuskaluissa.

Kun näet unta, sen surrealistinen maailma tuntuu yhtä todelliselta siksi että se sijaitsee ja "toteutuu" samassa tajunnassa kuin valvetodellisuus. Aistiärsykkeet on suljettu pois, joten unitodellisuus rakentuu vallattomasti alitajuntasi sisällöstä. Sekin on tapahtumahetkellään konstruktio todellisuudesta.

Oletko koskaan unessa havahtunut siihen oivallukseen, että "tämähän on ainoastaan unta"? Se voi jäädä vain ohikiitäväksi ajatukseksi joka ei vaikuta unen tapahtumiin sen enempää. Mutta joskus se on voimakas elämys, niin kutsuttu tietoiseksi tuleminen: ymmärrämme että ympäröivä maailma ei olekaan todellinen vaan me kuvittelemme sen, ja että voimme tehdä siellä mitä vain. Englanniksi tällaisesta unesta käytetään nimitystä 'lucid dream', suomeksi mm. selkouni.

Olemme niin tietoisia ympäristöstä että aistit tuntuvat terävoityvän, värit näyttävät puhtaammilta ja äänet kuuluvat kirkkaammin. Selkounessa meillä on rajattomat mahdollisuudet vaikuttaa tarinan kulkuun ja tämä yhtäkkinen "herääminen" tuntuu hyvin jännittävältä niin, että koko keho tuntuu väreilevän kutkuttavaa elämänvoimaa. Maailma on leikkikenttä jossa meitä ei rajoita mikään muu, kuin omat käsityksemme siitä mikä on mahdollista. Ja kaikki on mahdollista. Olemme vapaita tekemään mitä haluamme ja onnistumme siinä.

Kysy itseltäsi: Olenko minä hereillä vai näenkö unta? Kiinnitä sitten hetkeksi huomiota siihen mitä näet ja kuulet ympärilläsi juuri nyt. Mitä tunnet kehossasi? Millainen olo sinulla on?

Fyysinen ympäristösi, ihmiset ympärilläsi ja sinä itse – millaisia kuvittelet heidän olevan ja millaisia he mahtavat olla oikeasti, jos nuo kuvitelmat otetaan pois?

Mystikot ja metafyysikot kautta aikojen ovat puhuneet itsensä tiedostamisesta, tietoiseksi tulemista, heräämisestä. Yrjö Kallinen sanoi että koko ihmiskunta on psyykkisessä unessa täysin tiedottomana siitä, mikä on todellisuus.

Oletko koskaan leikkinyt ajatuksella siitä, millaista olisi jos sinulle tapahtuisi selkounen kaltainen herääminen silloin, kun olet valveilla?

Sisäinen ulkoministeriö

Inspiroiduin taas kerran Yrjö Kallisen ajatuksesta jota olen siteerannut aiemmassakin blogimerkinnässäni: "He piirtelevät tämän pallon pintaan mielivaltaisia rajoja ja joka rajan kahta puolta he kita ammollaan taivaanlakea kohti ulvovat: Me, me, me!"


Vietin äsken jälleen aikaa itseni kanssa suunnaten huomion sisäpuolelleni, tehden tietoista valintaa ja päätöstä olla kaiken sen kanssa mitä itsessäni havaitsen sekä kysellen itseltäni mitä pidän tämänhetkisestä kokemuksestani. Se on minulle säännöllinen harjoittamisen tapa jota kutsutaan myös luonnollisen läsnäolon tavaksi. Siinä tulee havainneeksi seikkoja, puolia ja tuntemuksia jotka ovat osa minua mutta joita ei arkipäivän hälyisessä olemisen tilassa havaitse. Ja tutustuu itseensä syvemmin pelkästään olemalla itsensä kanssa.


Ymmärrykseni on että iso osa tajuntani kapasiteetista on täyttynyt vanhoilla johtopäätöksillä, uskomuksilla ja ehdollistumilla joita riittää. Ne ovat kertyneet sinne sitä mukaa kun olen sulkenut tietoisuudestani pois kokemuksia joita olen pitänyt inhottavina, ärsyttävinä tai raivostuttavina. Epämiellyttävässä tilanteessa koetut epämukavat sisäiset kokemukset eivät siis ole todellisuudessa hävinneet minusta mihinkään, vaan ne ovat vain painuneet sen verran syvälle tajuntaani etten enää ole havainnut niitä.


Näin on muodostunut alitajunta. Itselläni on minimaalinen käsitys siitä mitä kaikkea siellä kenties luuraa, mutta niin vain se ohjailee tunne- ja käytösreaktioitani miten haluaa. Se myös saa minut kokemaan maailman, muut ihmiset kuin myös itsenikin sellaisena kuin tiedostamattani uskon niiden olevan - ei sellaisena kuin ne ja minä todellisuudessa olemme. Minä, ne, he ja nuo, ja ryhmien väliset rajat. Ehdollistumat saavat minut luulemaan että minun ja muiden välillä on suuriakin eroja, vaikka todellisuudessa meillä on aina enemmän yhteistä.


Samaistun noihin tiedostamattomiin uskomuksiin. Millaiset uskomukset ja miten ne käytöksessäni ja tunteissani ilmenevät, sellaisena ihmisenä itseäni pidän. “Persona” tulee latinan kielestä ja tarkoittaa alunperin naamiota.


Osa alitajunnan sisällöstä on samassa jengissä ja tukee toisiaan, mutta osa voi olla jopa toisilleen vastakkaisia. Minussa, minun kokonaisessa olemuksessani on paitsi paljon sellaista josta en tiedä mitään, myös sellaisia osia jotka ovat ristiriidassa keskenään. Ilmankos sitä kokee sisäisiä ristiriitoja.


Havaittuani epämukavan tuntemuksen tulin kysyneeksi itseltäni kuka tai mikä minussa on se joka ei pidä siitä. Luonnollinen minäni ei sellaisista piittaa, se on se osa jolle kaikki vain on ja joka ei arvota kokemuksia negatiivisiksi tai positiivisiksi. Se on myös se osa johon en ole ollut yhteydessä sen jälkeen kun aloin samaistumaan alitajuntani sisältöön.


Se, joka ei pidä kokemuksesta on se, jonka mielestä se on ikävä tai paha. Se on joku alitajuinen ehdollistumani joka on ristiriidassa kokemuksen kanssa, ja joka siksi uskoo sen olevan väärin. Ja jos tietoisessa tajunnassani koen että se on huono juttu koska se vie minulta mahdollisuuden sisäiseen rauhaan, niin siinä on yksi ristiriitakerros lisää. Ja tämä kaikki on ihan ookoo, jos tuollainen ruljanssi on käynnissä niin mitä sitä kieltämäänkään.


Kaikki rajat ovat olemassa vain siksi että olemme sopineet niiden olevan siinä. Rajat osoittavat mitä ei saa tehdä, mistä ei saa mennä tai ainakaan mitä pidemmälle ei saa mennä. Rajat ovat aina kuvitelmissamme ja päissämme. Konkreettinen rakennelma eli muuri tai aita ilmestyy vasta sitten kun on ensin koettu, päätetty ja sovittu että tässä kulkee raja.


Niiden tarkoitus on suojata aluetta jota ne rajaavat. Suojata miltä? Miltä tahansa mikä on alettu kokemaan uhkana. Se voi olla mitä tahansa vierasta josta tiedetään vain että se on ristiriidassa sen kanssa minkä minä uskon olevan totta, minkä minä uskon olevan oikein ja mikä on minulle tärkeää. Sisäisessä maailmassani uhka voi olla pelkkä epämiellyttävä tuntemus koska sehän on paha juttu.


Rajat jakavat osiksi alueen joka aiemmin oli yhtenäinen. Eheytyminen ei ole sitä että tehdään harjoituksia jotka auttavat hyväksymään itsensä. Aitoja tai muureja ei tarvitse murtaa. Eheytyminen tapahtuu kun rajat lakkaavat olemasta. Tarvitsee vain nähdä mihin on vetänyt rajoja ja kuinka hyödyttömiä ja - no, rajoittavia ne ovat. Silloin ne lakkaavat olemasta ja muurit romahtavat oman painonsa alla itsestään.

Meismi - ainoa ismi jota voisin kannattaa

Sanaa 'ismi', kuten tiedätte, käytetään arkisessa puhekielessä tarkoittamaan määrittelemätöntä ideologiaa tai suuntausta, jolla on (tai voisi olla) nimitys joka päättyy päätteeseen -ismi. Jos jollain jengillä tai aatteella ei vielä ole moista nimitystä, se voidaan muodostaa liittämällä heitä kuvailevan sana perään '-ismi'. Pari lainausta kilpailevalta nettisivustolta eli Wikipediasta (ei näitä itse keksisi): dualismi, brutalismi, fatalismi, pissismi, hedonismi, mccarthyismi ja epifenomenalismi.

Ismi voi olla mm. idelogia, poliittinen suuntaus, koulukunta, taide- tai tyylisuunta tai käyttäytymismalli. Sillä voidaan myös tarkoittaa jonkin ismin kannatajien muodostamaa liikettä, joka toiminnallaan pyrkii edistämään ismin ja sen oppien käyttöönottoa yhteiskunnassa. Tällöin puhutaan tietysti -isteistä.

Ja minä kirjoitan nyt uskomuksiin perustuvista ideologia-ismeistä. Ne kokoavat yhteen ihmisiä, jotka jakavat samoja, no, uskomuksia ja jotka haluavat toimia yhdessä tukeakseen tai edistääkseen niitä. Jotkut keskustelevat mieluiten omassa porukassa, toiset tuovat keskustelunsa muidenkin tietoisuuteen ja kolmannet ryhtyvät käytännön hommiin ympäristössään. Mitä tahansa muotoja toiminta saakaan, siinä ollaan mukana yhteisen asian puolesta.

Teoriassahan on mahdollista olla oman asian puolesta olematta ketään vastaan: "meillä on meidän uskomuksemme ja haluamme edistää niitä, ja muut saavat omilla tahoillaan edistää omiaan". Ismi-toiminnan tarkoitus on kuitenkin muuttaa maailmaa, ja sen myötä ajaudutaan auttamatta törmäyskursseille.

Miksi maailmaa pitää muuttaa? No siksi että siinä on jotain vialla. Miten syntyy käsitys siitä että "on jotain vikaa"? No siten, että ensin mieli vertailee tilannetta siihen, miten sen pitäisi olla - siis minun uskomusteni mukaan pitäisi olla. Kun se ei ole siten, mieli tuomitsee vallitsevan tilanteen pahaksi tai vääräksi.

Näin ismit luovat itse vastustajia omiin tarpeisiinsa. Alussa oli kokemus siitä että vallitseva tilanne on väärin. Sitten analysoitiin mistä se johtuu ja alettiin nähdä ihmisiä, ryhmiä tai tahoja joiden syytä tämä tilanne on. Maailma ja olosuhteet muuttuvat jotenkin vastustajatkin vaihtuvat aikojen mukaan, mutta koskaan ne eivät lopu tai katoa. Niin pitkään kuin mieli kokee että maailmassa on virhe ja etsii syytä ympäristöstään, se löytää sen ja taistelun täytyy jatkua.

Ismien tarkoitus on, yleensä, kai, tehdä maailmasta avarampi paikka ja kenties jopa saattaa ihmiset yhteen mutta ne toimivat sitä vastaan. Maailmassa kaikki on yhtä eikä täällä ole ketään muuta kuin me, mutta ismit jakavat ihmisiä ryhmiin joiden näkökulmasta maailmassa on me ja ne. Tiedättehän - Ne. Ja ismien ajattelussa maailma on hyvä paikka vasta sitten kun Ne muuttavat tapansa ja lakkaavat hankaloittamasta meidän elämää. Näkökulma on rajoittunut kahdellakin tapaa: kun nähdään vain se mikä sopii omiin käsityksiin, ei voida havaita niitä tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä jotka ovat rajautuneet näkökentän ulkopuolelle.

Toinen tapa käsitellä tilannetta olisi kyseenalaistaa omat näkemyksensä ennekuin syyttää muita omista tunteistaan; kysyä itseltään mistä tiedän että olen oikeassa sekä mistä johtuu että koen tämän tilanteen vääränä. Vastauksen saaminen vaatii itserehellisyyttä niin että persus tutajaa, mutta se voisi laajentaa näkemystä objektiivisempaan suuntaan ja auttaa myös toimimaan vaikuttavammin. Siinä saattaisi kuitenkin joutua luopumaan jostakin uskomuksestaan ja sitä ego ei halua, joten itsensä kyseenalaistaminen ei ole erityisen suosittua.

Tuomitseminen ei johdu niinkään vihasta tai pelosta toista ihmistä tai ryhmää kohtaan, vaan siitä pelosta että minun täytyisi muuttua.

En väitä etteikö maailmassa olisi paljonkin tilanteita jotka ovat rajoittavia tai tuhoisia ihmisten kehitykselle tai hyvinvoinnille. Jos ne analysoidaan pieniksi paloiksi ja eritellään kenen tai minkä syytä ne ovat, saadaan ennakkoluulojen mukaisia tuloksia. Tilanteen ongelmapuolet on alun alkaen nähty ismi-linssien läpi, joten syyt eivät ikinä voi löytyä muualta kuin niistä, joita -istit pitävät vastustajinaan. Siihen ryhmään voi kuulua niitäkin joilla ei ole mitään ko. ismiä vastaan, mutta joiden toiminta -istien mielestä hankaloittaa heidän elämäänsä.

Yrjö Kallinen kirjoitti nuorena miehenä päiväkirjaansa seuraavasti:
"He piirtelevät tämän pallon pintaan mielivaltaisia rajoja ja joka rajan kahta puolta he kita ammollaan taivaanlakea kohti ulvovat: Me, me, me!"

Ajattele tilannetta, joka sinulle tuosta sitaatista nousi ensimmäisenä mieleesi. Lähde sen jälkeen nk. zoomaamaan tilanteesta taaksepäin, yläilmoihin ja kauemmas pitäen katseesi kohti maata. Loitonnu aina kauemmas kunnes olet avaruudessa ja näet koko maapallon. Voitko kuvitella kuusi miljardia ihmistä ulvomassa tuota sanaa kukin omalla kielellään? Näetkö rajoja?

Tällä planeetalla ei ole ketään muita kuin me.