Jos olet vanki vapaaehtoisesti, olet vapaa

"Freedom's just another word for nothing left to loose."

Kris Kristofferson: Me an Bobby McGee

Pari vuotta sitten aloitin blogikirjoituksen sitaateilla, joita löysin etsimällä Googlella lauseita jotka alkavat "nyt-hetki on". Tein nyt saman sanoilla "vapautta on…" tai "vapaus on sitä että…" mutta en löytänyt samanlaista tiivistelmien satoa. Hyviä määritelmiä kylläkin, ja pohjimmaisena kaikui monesti viba siitä että kyse on henkilökohtaisesta vapauden kokemuksesta: ulkoiset tekijät tai olosuhteet eivät ole ratkaisevia, jos vain tuntee itsensä vapaaksi. Jokaisen on kai helppo yhtyä tuohon määritelmään sekä ajatella että olen vapaa kun tunnen itseni vapaaksi, mutta etsintä jatkuu. Moni nimittäin havainnoi ja terveesti kyseenalaistaa omaa vapauden tunnettaan: millä voin mitata ja vahvistaa sen, että tämä aitoa, sisäsyntyistä vapautta?

Toinen retorinen kysymyspari kuuluu: Mistä olen vapaa, ja mihin minulla on vapaus? Nuo ovat kaksi toistuvaa kysymystä, joista itse pidän oleellisena ensin mainittua. Jälkimmäinen on seurausta vapauden tilasta: kun olen vapaa, minulla on vapaus olla mitä olen ja tehdä mitä teen. Niin kauan kuin en ole vapaa, olisi mahdotonta yrittää järkeillä mitä se on. Paraskaan mielikuvitukseni ei auta samastumaan siihen, millaisia valintoja ja päätöksiä tekisin uusissa tilanteissa jos olisin vapaa. Ei sellaista voi ennakoida. Vapaudesta ei kuitenkaan seuraa mahdollisuutta tehdä vahingollisia päättömyyksiä – tai sydämettömyyksiä – sillä vapaa ihminen on täysin tietoinen itsestään, ympäristöstään, niiden välisestä suhteesta sekä tekojensa seurauksista, ja silloin hän ei tekisi mitään mikä vahingoittaisi häntä itseään. Koska hän tiedostaa olevansa erottamaton ympäristöstään ja muista ihmisistä,  myös heidän vahingoittamisensa olisi samalla itsensä vahingoittamista.

Miksi päättelen että vapaa ihminen on välttämättä myös tietoinen? Koska väitän että vapaus, joka on sisältäpäin tuleva olemisen tila, ei ole mahdollista niin kauan kuin minulla on psyykessäni / mielessäni / tajunnassani tiedostamattomia alueita.

Varjoja, eli kokemuksia ja tunteita jotka olen painanut jätekonttiin luukkujen taa piiloon.

Egoja, jotka kertovat millainen minun pitäisi olla ollakseni menestynyt tahi saadakseni hyväksyntää, tai tehdä ollakseni turvassa maailman vaaroilta ja uhkilta.

Arvoja, eli asioita joihin uskon ja joita pidän tärkeänä koska olen omaksunut ne auktoriteeteilta ja kulttuurilta saadakseni arvostusta ja hyväksyntää – vaikka ne eivät edes olisi toimivia minulle ja joita en huomaa kyseenalaistaa.

Ja ties mitä kaikkea muuta.

Ne ovat palikoita joista maallinen persoonani on rakentunut. Ne ovat mieleni kovalevylle tallentuneita ohjelmia ja aliohjelmia joiden ehkä tiedän olevan siellä, mutta joiden koodeista ja rakenteista en tiedä mitään. Silti ne ohjaavat toimintaani ja käytöstäni saaden minut ihmettelemään mikä minuun meni: Miksi ihmeessä reagoin vaikeassa paikassa taas samalla tavalla, vaikka olen jo monta kertaa huomannut että se ei auta mitään?

Niin kauan kuin en ole tietoinen minua ohjaavista ohjelmista ego saa minut suojaamaan itseäni ja peittelemään heikkouksiani, puolustamaan arvojani jotta saisin säilyttää maailmankuvani muuttumattomana, ja pitämään varjot jätekontissa jottei minun tarvitsisi kohdata mitään epämukavaa, hävettävää tai pelottavaa. Kun en ole tietoinen egoni ja persoonani toimimisesta, ne saavat huseerata puolestani. Se tapahtuu nopeammin kuin huomaankaan, ja yleensä en huomaa sitä ollenkaan. Minulla ei ole vapautta valita omaa käytöstäni ja toimintaani.

Silloin luonnollinen minäni ei ole vapaa, koska sen edessä on persoonan muodostama muuri - ja tuleehan 'persoona' Kreikan kielen sanasta joka tarkoittaa naamiota. Näytän ja ilmaisen itsestäni ulospäin vain sen muurin. Luonnollisella minulla ei ole vapautta olla se mikä olen tai tehdä mitä teen. En kannata yritystä päästä eroon maallisesta persoonasta, egosta tai varjoista, koska ei niissä ole mitään pahaa tai mitään vikaa. Yritykset poistaa ne itsestä johtavat vain niiden sivuuntyöntämiseen, mikä johtaa entistä voimakkaampaan tukahduttamiseen. Jos sen sijaan alkaa muodostaa selkeämpää yhteyttä itsensä kaikkiin puoliin, voittaa kahdella tavalla. Yhtäältä muodostaa yhteyden luonnolliseen minäänsä ja alkaa tietämään "mistä siinä on kyse" ja kuka minä todellisuudessa olen. Toisaalta alkaa myös havaita ehdollistumiaan ja persoonaansa sekä nähdä että ne eivät ole osa luonnollista minua. Silloin niistä ei tarvitsekaan päästä eroon, mutta voi havainnoida niiden toimintaa tietoisena niistä. Kaikissa tilanteissa voi valita luonnollisesta tilasta käsin kuinka vastaa ja kuinka päättää toimia. Voi lempeästi sallia persoonalleen mitä tahansa reaktioita tai mielipiteitä vaikka pitäisi niitä täysin älyttöminä - mitäs niistä kun ei tarvitse lähteä niiden vietäväksi!

Vapaus ei tarkoita vapautta mistään ulkoisista olosuhteista, mutta vapautta voisi olla siis vapaus omista mielipiteistään! Vapautta ehdollistumistaan ja uskomuksistaan, itsensä tiedostamisen kautta. Vapautta samastumisesta egoonsa ja persoonaansa.

Kun tulee tietoiseksi luonnollisesta, todellisesta minusta, näkee että persoonan muodostama vankila on illuusio jonka sisään ei tarvitse enää jäädä. Minusta tulee vapaa. Minä on vapaa.

>

Energiaa se on stagnaattinenkin energia

Johtuneeko uudesta uimaharrastuksesta ja venyttelyn vähyydestä, vai liekö joku asia vaivannut minua, mutta huomasin olleeni viime aikoina kireänä. Fyysisesti. Eli myös henkisesti. Vai johtuneeko molemmista alussa mainituista. Oli miten oli, voiton puolella ollaan edelleen aina kun kireydestä tulee tietoiseksi - winning! Kolmisenkymmentä ensimmäistä vuotta menikin niin että olin kroonisesti kankea havaitsematta sitä.

Jännitysten tiedostamista seurasi toinen havainto: ne jähmettyvät lihaksiin paikoilleen itseäänruokkivan kehän seurauksena. Mentaalinen feedback-ilmiö: Yksi ego antaa palautetta toiselle, joka ottaa sen moitteena, ryhtyy puolustuskannalle ja syyttää varautuneisuudestaan ensimmäistä, joka teeskentelee kuin mitään ei olisikaan.

Käsi ylös joka haluaa olla kiree ja jäykkis! Ei ketään. Käsi ylös joka haluaa olla kaikkien mielestä rento ja nasta tyyppi! Jokainen. Minulla tämä näyttää aiheuttavan tiettyjä sisäisiä palautekehiä. Olen esimerkiksi kevyesti stressaantunut kun jokin asia elämässä ei ole kohdallaan. Stressi aiheuttaa jo itsessään pieniä lihasjännityksiä. Hengitys muuttuu huomaamatta rajoittuneemmaksi koska siten saa tukahdutettua pienet jännitykset huomaamattomiin. En tiedosta niitä, mutta jotekin aistin että en ole rento. Mutta minä haluan olla rento! En halua olla kireä, joten toinen osa minusta ei pidä siitä mitä yksi osa minua on. Jäykkis aistii että hän ei ole haluttua seuraa, mikä aiheuttaa entistä enemmän kitkaa ja jännistystä. Josta se Haluaa-Olla-Rento ei pidä, ja niin edelleen. Se alkaa teeskennellä että Jäykkistä ei olekaan ja tekeytyy rennoksi, mutta sisäsyntyinen rentous ei tule tekemällä – ei vaikka tekisi rentoutusharjoituksia, jos niiden ideana on tehdä itsensä rennoksi ja työstää pahat jännitykset pois. Rentous ei tule tekemisestä vaan olemisesta.

Jos totuus on se että kropassa on jännityksiä, niin ollaan sitten jännityksissä oikein luvan kanssa! Ihan täysillä ja ilon kautta. On erikoista huomata kuinka mielipiteet omista jännityksistä saattavat muuttua kun antaa niiden tuntua täysillä. Se voi vaatia sen verran sisäavaruudessa leijumista että rauhoittaa tilanteen, käy pitkäkseen ja suuntaa huomion hengitykseen ja kehoon. Siitä huomio laajenee vähitellen kaikkiin tuntemuksiin, olivatpa ne fyysisiä, emotionaalisia tai energeettisiä. Siinä vaiheessa kun tuntee koko kehonsa päästä varpaisiin, ja tuntee kaiken sen kihelmöinnin joka tuntuu joka neliösentillä ja sisuksissakin, voi sanoa tuntevansa kehon energian. Joissain osissa kehoa se saattaa tuntua edelleen epämukavalta, kuten nyt minulla hartioissa ja kyynärvarsissa, ja ne ovat niitä joita kutsun jännityksiksi.

Otetaanpa selvää. "Jännitykset" on lopulta vain sana jolla on negatiivinen kaiku, joten jätetään sanat sikseen ja kokeillaan miltä ne tuntuvat. Huomaan että en pidä niistä, joten voin pistää vastustamisen merkille ja antaa senkin tuntua osana kokonaisuutta. Ja katso, jännitykset alkavat tuntua energialta joka vain on pois luonnollisesta tilastaan: virtaavasta. Se ei virtaa koska olen itse jähmettänyt sen paikalleen vastustamalla (tiedostamattani) yhtä sun toista vanhaa tai tämänhetkistä kokemustani. Mutta nyt kun huomioni on suuntautunut tehokkaasti sisäänpäin huomaan miten paljon energiaa onkaan. Meikäläinen on täynnä energiaa! Suunnattomasti! Tästedes asetan aikomuksen tuntea sen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, tuntuipa se miltä hyvänsä. Katsotaan kuinka rento jäykkis tai kireästi rela sitä voi ihminen olla!

Viha, kehä ja vapaus

Edellisessä merkinnässäni viittasin Moments-blogissa käymäämme keskusteluun vihan luonteesta, ja siitä kuinka se pohjimmiltaan aggressiota, tekemisen energiaa. Jos joku tietää miksi aggressiosta on tullut niin ei-toivottua ja tukahdutettua että se on muuttunut pahantuulisuudeksi ja tuhoisaksi vihaksi, kertokaa minulle. Jos meidän suhteemme siihen olisi neutraali ja salliva, sillä voisi saada paljon rakentavaakin aikaan. Nyt se lähinnä saa aikaan stressiä ja angstia sekä purkautuu miten sattuu. Pienessä mittakaavassa tarpeettoman kehnoin seurauksin. Isossa mittakaavassa verenvuodatuksin.

Minulla aggessiota on jostain syystä riittänyt. Kuulemma se näkyy nk. syntymäkartassanikin jossa Mars on Oinaassa, joskaan en muista sen tarkempia implikaatioita. Tuota voisi tietysti käyttää puolustuksena ja selityksenä mutta se olisi vastuun välttelyä, ja se alkaisi toimia itseään toteuttavana ja vahvistavana profetiana.

Tokihan minä mielelläni välttelenkin vastuuta, se on taito jonka opimme pienenä koska koko yhteiskunta tuntuu toimivan niin. Siitä tulee meille automaatio joka sokeuttaa näkemästä omaa osuuttaan tapahtumaketjuista. Muita syytellessään sitä unohtaa kuinka olemme toinen toistemme peilejä, ja että palaute jota saan emotionaalisella tasolla kanssaeläjiltä on samaa energiaa jota olen itse antanut ulospäin itsestäni. Joskus kun siihen havahtuu tuntuu ettei saa enää kunnolla selvää montako kertaa joku juttu on heijastunut edestakaisin, mutta sen ensimmäisen itsestä lähteneen impulssin voi yleensä tunnistaa pienellä havainnoinnilla.

Yksi tämän "heijastupelin" vaikutuksista on ollut muun muassa se, kuinka olen kokenut olevani vastuussa muiden fiiliksistä (nämä tulevat yleensä erityisen hyvin esiin suhteissa läheisten ihmisten kanssa, joten varsinkin niitä kannattaa tutkailla). Toisin sanoen se miten minä tunnen ja käyttäydyn muiden ihmisten seurassa määrittelee sen millaista heillä on olla. Vihaisuuden kanssa asiaa on minulla hankaloittanut se, että sen ollessa voimakasta myös tukahduttaminen on ollut voimakasta, enkä ole kyennyt olemaan asian kanssa iisisti. Silloin käytöksen perusteellakaan ei saa aina selvää mihin tai kehen vihaisuuteni suuntautuu. Kun olen ollut pahalla tuulella, läheiseni eivät ole pitäneet siitä ja he ovat myöskin olleet varuillaan ja puolustuskannalla. Kun olen huomannut sen olen kokenut että se on minun vikani. Jos minä olisin hyväntuulinen, niin hekin voisivat olla hyvällä tuulella. Varmasti niin onkin että heidän tuntemukset heijastelevat omia tuntemuksiani, mutta se on vasta kehän ensimmäinen puolisko.

Kehän toinen puolisko on se että minä otan vastaan – ja henkilökohtaisesti – heidän fiiliksensä. Voisihan syyn ja seurausten ketju päättyä jo kehän ensimmäiseen puoliskoon; siten että läheiseni reagoivat tunteisiini omilla tunteillaan, mutta sen jälkeen minä en reagoisi siihen millaisia tunteita he esittävät minua kohtaan. Tässä tapauksessa minun pahantuulisuuteni vastustamista ja siitä johtuvaa stressiä. En ottaisi itseeni sitä että he ovat varautuneita, ja että he eivät hyväksy minua eivätkä pidä minusta silloin kun olen vihainen.

Ja nyt tapahtuu käänne sisäavaruuteen päin! Kaikki suhteet mitä minulla on elämässäni mihin tahansa, tässä tapauksessa toisiin ihmisiin, heijastelevat minun omaa suhdettani johonkin tiettyyn osaan persoonastani tai egostani. Kun vihaisuus nostaa päätään, niin sisälläni tapahtuu seuraavanlainen syyn ja seurausten ketju:

Olen ärtynyt ja pahantuulinen → yksi ego ei pidä siitä ja vastustaa sitä →  toinen ego kokee olevansa vastuussa tuosta reaktiosta, eli siitä etten pidä itsestäni → kolmas ego syyllistää minua siitä etten pidä itsestäni.

Se miten muut ihmiset reagoivat minun ulospäin osoittamiini tunteisiin tai emootioihin ei aiheuta minulle stressiä tai huonommuuden tunnetta. Minä aiheutan se itse. Jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan, sekä siitä millaisia olemisen tiloja luo itselleen. Ei silti kannata pyrkiä eroon noista reaktioista, eikä yrittää työstää niitä pois, sillä se toisi vain lisäkerroksen vastustamista kierteen päälle. Asiaan voi vaikuttaa tehokkaammin haluamalla ystäväksi omien egojensa ja reaktioidensa kanssa. Ne rauhoittuvat kun huomaavat olevansa hyväksyttyjä ja sallittuja.

Tuen ja kannatan egojeni oikeutta olla mitä mieltä tahansa mistä asiasta tahansa, kuin myös omaa oikeuttani olla eri mieltä sekä vapauttani sallia kaikki mielipiteet.

Kuin kollektiivisia kissoja nostettaisiin tajunnan pöydälle

No jopas on tietyt aiheet pinnalla, onkohan ne tulossa muotiin? Katsoin eilen illalla Ylen Areenasta pe 8.4. esitetyn Voimala-ohjelman jakson. Yksi vieraista oli Matti Salminen, joka on käynyt läpi valtaisat määrät Yrjö Kalliselta jäänyttä sekä häntä koskevaa arkistomateriaalia, ja kirjoittanut Kallisen ajattelua ja maailmankatsomuksia läpileikkaavan kirjan (Yrjö Kallisen elämä ja totuus / Into Kustannus 2011). Kallinen on ollut minulle, ja on edelleenkin, yksi inspiraation lähde. Hän oli itseoppinut metafyysikko ja yksi poliittisenkin lähihistoriamme merkittävimmistä hahmoista, joka jo v. 1944 toimitti ja käänsi englanninkielisistä lähteistä ansiokkaan opuksen 'Zen: idän sanoma valaistuksesta'. Lukiessani tuon kirjan minua ihmetytti se tietämyksen syvyys jota aiheen johdonmukainen käsittely selvästi osoitti, vaikka Kallinen ei ollut ollut tekemisissä zen-mestarien kanssa, ja englannin kielenkin tämä kouluja käymätön mies oli opiskellut itse.

Yhtä kaikki, jaksossa olivat vieraina myös Heidi Räsänen, joka on ohjannut Kansallisteatteriin näytelmän Vihan veli, sekä Intiassa asuva joogaopettaja Taavi Kassila. Räsänen otettiin mukaan keskusteluun ohjelman kohdassa 0.21.35 (kursorin voi liu'uttaa aikajanalla suoraan haluamaansa kohtaan), ja hän aloitti puhumalla vihasta hyvin tutun kuuloisin äänenpainoin. Kolmisen viikkoa sitten nimittäin kommentoin Moments-blogin kirjoitusta Hedelmällisestä vihasta omien kokemusteni pohjalta, ja Räsäsen puheet olivat kuin suoraa jatkoa blogikeskustelullemme.

Yllättyneenä ja ilahtuneena jatkoin ohjelman seuraamista korva tarkkana, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Taavi Kassila sai minut ällikälle (kohdassa 0.26.00) kertomalla lähteneensä hakemaan ongelmia henkisten harjoitusten kautta!


Voimalan jakso on katsottavissa Areenasta 8.5. klo 22:00 saakka.

Löydä ongelma!

Kavereiden kanssa jutellessa sitä pyörittelee monesti asioita jotka eivät nyt ole ihan kohdallaan ja joille pitäisi tehdä jotain, kun vain tietäisi mitä. Tai miten. Minulla on pyrkimyksiä, tavoitteita, tarpeita tai haluja joiden täyttymyksen esteenä on milloin mikäkin hankaluus, johon itse olen syytön. Joskus sattuma vain on minua vastaan, ja jokin tekijä joka ei suoraan edes liity asiaan häiritsee minun agendaani. Niistä on kiva jauhaa yhdessä koska kurjuuksien vertailu vain lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta!

Samalla voidaan pohdiskella millä konstilla asioita korjaisi. Kun tuntuu siltä että minulla on ongelma, voin katsoa ulkopuolelleni ja alkaa etsimään siihen ratkaisua. Voin yhdistää tiedonpalasia ja hahmottaa tilanteen mahdollisimman kokonaisena jolloin yhtäkkiä näen mikä on ratkaisun avain. Toisinaan saatan pilkkoa kokonaisuuden pieniksi paloiksi jotta pääsen analysoimaan mistä se muodostuu, ja kenties löydän ratkaisevan osatekijän. Analysoin hieman lisää päättääkseni kannattaako sitä manipuloida vai hoitaa se kokonaan pois kuviosta. Pelaan oikein, olen ovelampi ja näen vähintään kahden askelen päähän eteenpäin. Onnistunut taktikointi ja toiminta palkitaan lopussa kun seison tukevasti liikkumattomana makaavan murheenkryynin niskan päällä.  Se oli heikompi ja antoi periksi! Äly voitti! Aijai sitä makean tyydytyksen määrää.

Minua stressaa usein esimerkiksi se, kun tuntuu että aikaa ei ole tarpeeksi kaikkeen siihen mitä pitäisi tehdä. Tunne myöhässä tai jäljessä olemisesta. Voisinkin varmaan petrata ajankäyttöäni ja aloittaa sen tekemällä täsmällisempiä päiväkohtaisia suunnitelmia, sekä jättämällä vähemmälle kaikki tuottamattomat jonninjoutavuudet ja netissä pyörimisen. Saisin kaiketi tehtyä enemmän ja nopeammin ja epäilemättä se tuottaisi tyydytystä ja jonkinlaista erinomaisuuden tunnetta. Toisaalta se ei tuntuisi minusta luontevalta ja joutuisin pakottamaan itseäni vastoin omaa rytmiäni, tai kenties jopa elämän rytmiä. Lisäksi asialla on toinen, oleellisempi puoli: häviääkö tunne ajan vähyydestä mihinkään, vai ajanko itseni puristuksiin tarkan aikataulun ja riittämättömyyden tunteen väliin?

Yleensä näemme kyllä ongelman, mutta olemmeko löytäneet sitä sieltä missä se oikeasti piilee? Mehän emme näe maailmaa tai tilanteita sellaisina kuin ne ovat: neutraaleina ja vapaina sellaisista arvoista kuin "hyvä" tai "paha". Näemme tilanteet sellaisina kuin uskomme niiden olevan, ja kun ne eivät ole siten kuin niiden mielestämme pitäisi olla, ne ovat mielestämme pielessä ja väärin. "Miks aina? Miks aina mulle?" Voin siis kääntää huomioni sisäänpäin ja havainnoida mitä asenteita, tuntemuksia ja reaktioita minussa herää kun vain ajattelenkin käsillä olevaa ongelmatilannetta. Mitä sellaista tässä tilanteessa on mikä saa minut näkemään sen ongelmana? Mitä sellaisia arvoja minulla kenties on, joita tämä tilanne uhkaa? Mitkä uskomukseni ovat ristiriidassa valitsevan tilanteen kanssa? Ja mistä tiedän että nuo uskomukseni ovat totta?

Havainnoimalla mitkä asenteet ja uskomukset saavat tilanteen näyttämään ongelmalta voin alkaa nähdä sen uudessa, neutraalimmassa valossa. Jos alan näkemään tilanteen tilanteena, enkä ongelmana, minun ei tarvitse enää etsiä ratkaisua koska se tulee uuden näkökulman mukana. Tai saatan jopa nähdä ettei se oikeastaan olekaan ongelma, minä vain kuvittelin niin. Jos tilanne kuitenkin vielä vaatii toimenpiteitä, tiedän jo mikä on rakentavin ja toimivin tapa.

Mitä sitten jos en ehdi tekemään tiettyjä asioita juuri tänään tai tällä viikolla? Kenen hyväksyntää tavoittelen sillä että suoritan jokaikisen aikeen, jonka olen itselleni asettanut - itseni, vai niiden joiden silmissä haluaisin olla erinomainen? Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua jos en pääse tavoitteisiini tai jos minut jopa torjutaan? Minulla taitaa olla vielä tiedostamattomia juttuja tällä alueella...

You choose, no matter if you choose to choose or not

Tämä teksti on kirjoitettu Colin Sissonin uutiskirjeessä julkaistavaksi, ja se on olemassa vain englanniksi. – Originally written for Colin Sissons newsletter. And I have no idea why this Blogger wants to add an empty space above these first lines.

"Being present is about waking up to our unconsciousness." This expression sums up beautifully how the process of consciousness is an effortless one, which unfolds itself when we choose to give it an opportunity. Be or be not, there is no do, there is no try. No technique. Though I myself am such a struggler and fixer that if I don't remind myself of it, I drift away from being into trying. And that's why I love that expression: it is a great reminder.

Our personal point of power is always now. It is in making a conscious choice and decision to fully be with our emotions and our resisting to emotions. Fully be with our experience. Whatever we feel and sense. However we like it. However it is.

Sometimes when I practice this choice-making I look forward to the next moment: I ask myself "How do I like my current experience and what I feel?", and I expect the intuitive answer to arrive in the next moment. It is not there simultaneously (just because I judge my present experience as bad, want to escape it and wait for it to change for a better). Then again, I know that my feelings are already here and now. If I am not fully aware of them, it is not because they have "not yet arrived" to the Now. It is simply because I haven't chosen to feel them.

Conscious choice and decision to... Wait a second – a choice over what? If I don't choose to be with my experience, it must mean I have already made some other choice instead. But I haven't noticed myself making any! So does it mean that I have made it unconsciously?

Unconscious choice and decision not to be aware of my feelings.

Unconscious choice and decision not to be with my feelings and resistings.

When I go about my days, I have a chance to make a choice in each and every moment. What a great opportunity! I'll simplify for the sake of an example. If I'm going somewhere by walking down an old route which I already know, and I just walk, I either unconsciously choose to be mostly aware only of the outer world around me, or I can consciously choose to shift my focus also on my inner world and on how it feels to be in that moment. And if I don't like it, I unconsciously choose to judge and resist it and block it out, or I can consciously choose to be with my feelings, judgings and resistings. Or if I happen to be full of joy I can consciously choose to fully feel it deep in my bones and cells, as well as high in my vibes!

I can choose my exper... Wait a second...  – I do choose my experience in every moment. If it's not a conscious choice, then it's unconscious. Most of the time I personally am drifting in my thoughts about past and future and I am not present, which means I choose my experience unconsciously, but that's okay. Every now and then I wake up to it and remember myself again, and I can be aware of my experience and feelings. Great! But while that makes me more conscious of myself, I suspect that I'm not fully conscious – and when it comes to choices and decisions, the unconscious part of me is still doing it's share. But that's okay too, and I can always observe it!

As to the question "conscious choice and decision over what?" one of my answers is "Over my unconscious conditioning and my unconscious relation to this present feeling – over the unconscious choosing which is there all the time even if I haven't noticed it".

My supressions are result of earlier unconcious choices to not allow some experiences and feelings to be felt. I have resisted them and thus stored them in my psyche. My chronic physical tensions are result of unconcious choices to not feel them. I have chosen to have them all as part of my whole being. I've chosen it all in my life.

I also love questions that help us to observe different aspects of our unconsiousness, thus help us to wake up to it. At the moment questions such as have arisen to me:

What is the way that I have chosen, and still am choosing, to be here and now?

What are the feelings that I have unconsciously chosen to have as part of me, but do not want to acknowledge?

What may be the resistances that I am choosing to have as part of me?

What is it that I have chosen?

Tähtäämistä hukassa olevaan illuusioon

Viime aikoina olen useasti herännyt aamulla ennen kellon soimista. Hieman väsyneenä, jep, mutta kun uni ei enää tule niin se on yksi parhaista hetkistä sisäavaruuden havainnointiin. Ei tarvitse vielä nousta ja alitajuntaan on lyhyt yhteys.

"Tietoinen valinta ja päätös haluta tuntea myös se – ja varsinkin se – mitä egoni ei halua minun tuntevan." Tuli vaan mieleen tänä aamuna harjoittaessani sisäistä havainnointia. Esiin oli noussut pelkoa, jonka yhtäältä päätin kohdata, mutta jota toisaalta huomaamattani pakenin tuon tuostakin.

Yht'äkkiä havaitsin ja tiedostin etsiväni tuon pelon ydintä, tähtääväni sinne vaikka en tiennyt missä suunnassa se on. Odotin sen paljastuvan seuraavassa hetkessä kun vain haen ja kaivelen. Vanha totuus kuitenkin sanoo että se mitä etsit on jo tässä (missä muuallakaan – ei ole mitään muuta hetkeä kuin nyt). Mikä siis esti minua havaitsemasta sitä tässä ja nyt? Se, että osa minusta halusi tuntea jotain mukavampaa, eli sen hetken kun pelko on jo kohdattu, tullut käsitellyksi ja jäljellä on rauha.

Se paljasti minulle sen, kuinka osa minusta tuomitsee kokemani pelon pahaksi, vaikka toinen osa on antautuvinaan sille arvottamatta tai tuomitsematta sitä.

Egolla on vilpittömät tarkoitusperät ja se on minun puolellani: se haluaa suojella minua epämukavilta kokemuksilta. On siis turhaa alkaa vastustamaan sitä prosessia, vaan sen sijaan voin havainnoida sitä ja olla senkin kanssa.

Jostain tuli impulssi kyseenalaistaa omat motiivini harjoittaa sisäistä havainnointia ja tuntea se mikä on minulle totta tässä ja nyt. Meillähän on kaksi perimmäistä motiivia: joko haluamme välttää mielipahaa tai haluamme saada mielihyvää. Tosin ne molemmat kumpuavat pelosta, sen pelosta että jos noin ei käy niin sitten käy kalpaten. Toinen, harvinaisempi lähtökohta on toimiminen rakkaudesta käsin. Tätä kannatti nyt havainnoida.

Arvaa kumpi minua ohjasi, ja on oikeastaan aina ohjannut, myös harjoittamaan tätä meditaation kaltaista menetelmää? "Jos en onnistu kohtaamaan pelkojani ja käsittelemään niitä, ne käsittelevät kyllä minut. Jos en onnistu päästämään irti vihastani, se ohjaa minua aina juuri silloin kun ei pitäisi." Pelko kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä. Pelko siitä, että jos en opi vilpittömästi rakastamaan itseäni kaikkine puutteineni, jään loppuiäkseni vajavaiseksi. Minusta ei tule täydellistä. Pelko siitä, että aika ja taitoni eivät riitä näiden asioiden käsittelemiseen.

Yritin kuvitella millaista olisi tehdä samaa harjoitusta puhtaasti rakkaudesta käsin – siten että haluan kohdata tiedostamattomat varjoni ja pelkoni ilman että niiden, tai minun itseni, tarvitsisi muuttua miksikään. Siten että sallin itseni olla puuttellinenkin, ja kelpaan itselleni täydellisesti. Lopetin tuon kuvittelun kun hoksasin että se mitä etsin on jo tässä ja nyt, ja on aina ollutkin. Oleellinen kysymys on että mikä estää minua näkemästä ja kokemasta sitä?

--

Vietnamin veteraani, käytännöllisen metafysiikan pioneeri ja mun suosikkiheppu Colin Sisson:

"Don't love yourself."

(YouTube -video, kesto 5:34)