Lainasanoja ja nekin videolta - esittelyssä mies merten takaa!

Colin Sisson vierailee vuosittain Euroopassa vetäen seminaareja ja ryhmäkursseja. Kaveri ei siis ole nähnyt talvea kunnolla yli vuosikymmeneen. Minunkin piti matkustaa talvea pakoon kirjaimellisesti toiselle puolelle maapalloa, Uuteen-Seelantiin, jotta polkumme ristesivät reilut puoli vuosikymmentä sitten. Colin on hyvin maanläheinen perusjamppari ja käytännöllisen metafyysikan pioneeri jolta en ole oppinut mitään uutta. Tosin olen saanut opastuksen siihen kuinka voin oppia pois vanhoista, tarpeettomiksi käyneistä uskomuksista ja ehdollistumista jotka ovat tiedostamattomia mutta ohjailevat minua.

Tässä on videopentalogia joka on tehty Puolassa viime syksynä. Pisin pätkä on viisi ja puoli minuutti muiden kestäessä minuutin tai kolme.

"Don't love yourself."

"We are afraid to feel our feelings."

"Chancing from a place of self-acceptance or unacceptance."

"Emotions conflict because we don't like our emotions."

"The only thing wrong with us is the belief that there's something wrong."

Henkilöesittely Colinin kotisivuilta:

An internationally recognized inspirational writer, speaker, seminar leader on conscious living through the power of being present, Colin P. Sisson has many years of experience in inspiring people to expand their awareness and to achieve their full potential. When people discover the present moment, not just as a theory, but as a practice of being here now, a gateway opens that leads directly into the reality of love, joy and inner freedom.

Colin was born in New Zealand and came a long way from a country boy, who was prepared by his father for a career of a farmer, through the battlefields of Vietnam, and through the trauma of post-war confusion.

Colin is living proof that no past trauma or difficult circumstances can prevent us from achieving success, once we connect with our true natures.

While struggling and fighting with life he sought the answers for the eternal questions of humanity: the purpose of life, the reason for suffering, the source of happiness. In his quest he discovered that there are many ways to `enlightenment', and wisdom is in simplicity and being here now. This led to the discovery of Breath Integration that eventually developed into Integrative Presence, the practice of being present.

His educational background is in business law, economics, personnel management and psychology. He, however, claims his greatest inspirations came from meditation, Qabalah studies, yoga, the work of Gurdjieff and Leonard Orr. He is well known and respected for the world-wide contribution he made to rebirthing in 1985 through his bestselling book, Rebirthing Made Easy.

In 1990 he started travelling the world, continuing to learn, and sharing his discoveries with others. Colin's teachings are simple, practical, compassionate, and very powerful in their transforming results. His fundamental principle is of inner-observation and self-responsibility. No teacher can do it for us, except the "teacher" within. Colin is a friend who assists us to discover this teacher.

Odottamaton löytö uniongelmien syövereistä

Juttelimme kaverin kanssa nukahtamisongelmista, jotka minulla tarkoittivat sitä että kerran tai kahdesti kuussa sattui useita peräkkäisiä iltoja jotka venyivät pyörimiseksi sängyssä. Joskus huolten takia, joskus taas näennäisesti ilman syytä. Tosin veikkaan että silloinkin syynä olivat pinnan alapuolella lymyilevät tiedostamattomat huolet – tai paremminkin niiden vastustaminen jotta ne eivät pulpahtaisi pintaan. Vastustaminenhan se stressiä ja kireyttä luo.

Kerroin hänelle mullistavasta käänteestä joka minulle tapahtui vajaat pari vuotta sitten, ja jäin ihmettelemään että se ei päätynyt silloin blogiini. Ei se mitään, aihe on niin ajaton että nyt päätyy.

Minulle tyypillinen kuvio unettomina iltoina oli että nukahdin normaaliin tapaan, mutta sen sijaan että uni syvenisi pingahdinkin jostain syystä hereille ja olin virkistynyt lyhyistä "nokkaunista". Saatoin olla väsynyt, mutta ei nukuttanut. Yleensä tuntui olevan tuurista kiinni nukahdinko kunnolla tunnin, kahden vai useamman päästä. Todella pitkälle yöhön kestävät valvomiset olivat onneksi harvinaisia, mutta yhtenä yönä olin tuskaillut, pyörinyt ja lojunut aamukolmen paremmalle puolelle asti yrittäen nukahtaa. Jos olet kokenut samaa, tiedätkin että siinä hommassa yrittäminen ei auta koska itseään ei voi pakottaa nukahtamaan. Yrittäminen on tekemistä, ja varsinkin tässä asiassa se kääntyy itseään vastaan kun patologisesti yrittää pakottaa itseään rentoutumaan. Kuulostaako rentouttavalta? Unettomuus sai minut aina miettimään seuraavan päivän väsymystä ja toivottomuutta, ja jo ajatuskin siitä herätti ärtymystä ja vihaisuutta. Niiden tuntemiseen minulla ei sillä hetkellä ollut varaa koska halusin olla rento voidakseni nukahtaa, joten siinä oli hurja noidankehä jota ei tajunnut itse, ennen kuin…

Minulla se kävi tuona yönä niin, että havaitsin hengitykseni olevan todella pinnallista ja "jäykkää". Tammikuusta 2006 saakka olen harjoittanut menetelmää jossa hengityksen havainnointi on keskeisin työkalu, mutta niin vain en ollut tuskaannuksissani huomannut asiaa lainkaan. Tajusin hengityksestäni heti kuinka kireä todellisuudessa olinkaan, "valveuduin" horteesta täysin hereille ja siihen loppui rentouden teeskenteleminen. Totesin tilanteen ja sen, että yritykseni nukahtaa eivät auttaneet joten minulla ei olisi enää mitään hävittävää vaikka tekisin mitä tahansa muuta. En kuitenkaan aikonut kokeilla lähtöä kävelylle tai ryhtyä lukemaan jotain unettavaa, en! Minulla oli jo mielessä jotain parempaa. Aioin tehdä jotain täysin päinvastaista kuin mitä olin siihen asti tehnyt!

Samalla kun olin alkanut tunnustaa itselleni kuinka kireä olin minulle alkoi selkiintyä kaikkein tärkein havainto, ja siihen aioin pohjustaa uuden kokeiluni. Pääni läpi oli nimittäin kulkenut ajatus siitä kuinka kummallista on että olen väsynyt, mutta että minua ei silti nukuta. Se sai minut kysymään itseltäni että vaikka tiedän olevani väsynyt, tunnenko väsymystä? No en! Kun suuntasin huomion kehooni tunsin kireyttä joka juili ohimoita, ja tunsin lihaksissa jännityksiä jotka pingottivat alaselkää ja hartioita estäen hengitystä kulkemasta minkään vertaa. Mutta väsymyksen tunne, joka saisi haukottelemaan makeasti ja painaisi silmiä raskaasti kiinni, loisti poissaolollaan. Jatkoin valitsemallani taktiikalla ja päätin tuntea jännitykseni koska niiden olemassaoloa oli turha kiistää. Ja kiistämistähän olin jo kokeillut tuloksetta. Kysyin itseltäni mitkä ovat ne jännitykset jotka estävät minua tuntemasta väsymystä, ja suuntasin huomion täysillä kaikkiin niihin kireyksiin jotka pystyin tuntemaan. Ja niitähän oli! Antaessani itselleni täyden luvan tuntea kaikki jännitykset – sekä sen kuinka vastustin niitä – ne alkoivat vähitellen antaa periksi. Hengitys alkoi kulkea rauhallisemmin ja syvemmin. Samalla aloin tuntea orastavaa väsymystä ja huomasin haukottelevani niin että leuat venyivät.

Mieleeni juolahti kysymys, jonka myötä tein toiseksi tärkeimmän havainnon: Jos kerran olen tiedostamattani estellyt väsymystä tuntumasta niin mitä sen takana piilee? Millainen suhde minulla on väsymykseeni? Heitin kysymyksen sisäavaruuteen, havainnoin hengistystäni ja kaikkia mahdollisia tuntemuksiani ja aloin oivaltaa mistä noidankehässäni oli kyse. Minulle oli vuosien mittaan karttunut lukemattomia päiviä jolloin olin todella väsynyt valvotun illan tai yön jälkeen, mutta jolloin piti olla skarppina ja toimintakykyisenä heti aamusta alkaen. Silloin väsymys ei tietenkään sopinut kuvioon joten olin alkanut pitämään sitä pahana tuomiten sen kertakaikkiaan, ja tietysti alkanut tukahduttaa sen tuntemista. Olin oppinut manipuloimaan itseni olemisen tilaan jossa olin näennäisen virkeä ja toimintakykyinen huolimatta rankastakin univajeesta. Ha! Toisin sanoen: olin väsynyt mutta en tuntenut sitä eikä minua nukuttanut! Siitä oli tullut minulle tiedostamaton ehdollistuma! Ne taas ovat sellaisia psyyken aliohjelmia jotka eivät välttämättä lakkaa toimimasta hetkeksikään ennen kuin niistä tulee tietoiseksi. Ne ohjaavat käytöstämme ja toimintaamme joka hetki kokonaisvaltaisesti, ja nukahtamisongelmani olivat minulle havainnollinen esimerkki siitä mitä ne voivat tehdä silloinkin, kun minun ei tarvitse konkreettisesti käyttäytyä tai toimia.

Samalla kun tulin tietoiseksi siitä kuinka ehdollistumani "käyttivät" ja ohjasivat minua jännitykset sulivat vähä vähältä pois ja väsymyksen salliminen tapahtui. Se valtasi minut totaalisesti tuon viitisentoista minuuttia kestäneen prosessin aikana, jonka loppusuoralla painuin syvään sikiuneen.

Unettomia iltoja tulee edelleenkin silloin tällöin eikä niissä aina ole kyse stressistä, niitä vain tulee. Valtavaa edistystä tapahtui sikäli että nykyään saan itseni aika pian kiinni jos alan hermoilemaan nukahtamattomuutta, ja silloin voin aina kysyä itseltäni mikä estää minua tuntemasta väsymystäni. Se ei ole tekniikka jonka voisi toistaa aina samanlaisena sillä jokainen ilta on omansa, ja väsymyksen tunnekin voi olla erilaisensa. Mutta tiedän miten voin siinäkin tilanteessa "olla sen kanssa mikä on" ja havaita pidänkö itse itseäni hereillä. Jos pidän, voin päästää siitä irti, olla yrittämättä ja antaa itselleni mahdollisuuden nukahtaa.

Jos olet vanki vapaaehtoisesti, olet vapaa

"Freedom's just another word for nothing left to loose."

Kris Kristofferson: Me an Bobby McGee

Pari vuotta sitten aloitin blogikirjoituksen sitaateilla, joita löysin etsimällä Googlella lauseita jotka alkavat "nyt-hetki on". Tein nyt saman sanoilla "vapautta on…" tai "vapaus on sitä että…" mutta en löytänyt samanlaista tiivistelmien satoa. Hyviä määritelmiä kylläkin, ja pohjimmaisena kaikui monesti viba siitä että kyse on henkilökohtaisesta vapauden kokemuksesta: ulkoiset tekijät tai olosuhteet eivät ole ratkaisevia, jos vain tuntee itsensä vapaaksi. Jokaisen on kai helppo yhtyä tuohon määritelmään sekä ajatella että olen vapaa kun tunnen itseni vapaaksi, mutta etsintä jatkuu. Moni nimittäin havainnoi ja terveesti kyseenalaistaa omaa vapauden tunnettaan: millä voin mitata ja vahvistaa sen, että tämä aitoa, sisäsyntyistä vapautta?

Toinen retorinen kysymyspari kuuluu: Mistä olen vapaa, ja mihin minulla on vapaus? Nuo ovat kaksi toistuvaa kysymystä, joista itse pidän oleellisena ensin mainittua. Jälkimmäinen on seurausta vapauden tilasta: kun olen vapaa, minulla on vapaus olla mitä olen ja tehdä mitä teen. Niin kauan kuin en ole vapaa, olisi mahdotonta yrittää järkeillä mitä se on. Paraskaan mielikuvitukseni ei auta samastumaan siihen, millaisia valintoja ja päätöksiä tekisin uusissa tilanteissa jos olisin vapaa. Ei sellaista voi ennakoida. Vapaudesta ei kuitenkaan seuraa mahdollisuutta tehdä vahingollisia päättömyyksiä – tai sydämettömyyksiä – sillä vapaa ihminen on täysin tietoinen itsestään, ympäristöstään, niiden välisestä suhteesta sekä tekojensa seurauksista, ja silloin hän ei tekisi mitään mikä vahingoittaisi häntä itseään. Koska hän tiedostaa olevansa erottamaton ympäristöstään ja muista ihmisistä,  myös heidän vahingoittamisensa olisi samalla itsensä vahingoittamista.

Miksi päättelen että vapaa ihminen on välttämättä myös tietoinen? Koska väitän että vapaus, joka on sisältäpäin tuleva olemisen tila, ei ole mahdollista niin kauan kuin minulla on psyykessäni / mielessäni / tajunnassani tiedostamattomia alueita.

Varjoja, eli kokemuksia ja tunteita jotka olen painanut jätekonttiin luukkujen taa piiloon.

Egoja, jotka kertovat millainen minun pitäisi olla ollakseni menestynyt tahi saadakseni hyväksyntää, tai tehdä ollakseni turvassa maailman vaaroilta ja uhkilta.

Arvoja, eli asioita joihin uskon ja joita pidän tärkeänä koska olen omaksunut ne auktoriteeteilta ja kulttuurilta saadakseni arvostusta ja hyväksyntää – vaikka ne eivät edes olisi toimivia minulle ja joita en huomaa kyseenalaistaa.

Ja ties mitä kaikkea muuta.

Ne ovat palikoita joista maallinen persoonani on rakentunut. Ne ovat mieleni kovalevylle tallentuneita ohjelmia ja aliohjelmia joiden ehkä tiedän olevan siellä, mutta joiden koodeista ja rakenteista en tiedä mitään. Silti ne ohjaavat toimintaani ja käytöstäni saaden minut ihmettelemään mikä minuun meni: Miksi ihmeessä reagoin vaikeassa paikassa taas samalla tavalla, vaikka olen jo monta kertaa huomannut että se ei auta mitään?

Niin kauan kuin en ole tietoinen minua ohjaavista ohjelmista ego saa minut suojaamaan itseäni ja peittelemään heikkouksiani, puolustamaan arvojani jotta saisin säilyttää maailmankuvani muuttumattomana, ja pitämään varjot jätekontissa jottei minun tarvitsisi kohdata mitään epämukavaa, hävettävää tai pelottavaa. Kun en ole tietoinen egoni ja persoonani toimimisesta, ne saavat huseerata puolestani. Se tapahtuu nopeammin kuin huomaankaan, ja yleensä en huomaa sitä ollenkaan. Minulla ei ole vapautta valita omaa käytöstäni ja toimintaani.

Silloin luonnollinen minäni ei ole vapaa, koska sen edessä on persoonan muodostama muuri - ja tuleehan 'persoona' Kreikan kielen sanasta joka tarkoittaa naamiota. Näytän ja ilmaisen itsestäni ulospäin vain sen muurin. Luonnollisella minulla ei ole vapautta olla se mikä olen tai tehdä mitä teen. En kannata yritystä päästä eroon maallisesta persoonasta, egosta tai varjoista, koska ei niissä ole mitään pahaa tai mitään vikaa. Yritykset poistaa ne itsestä johtavat vain niiden sivuuntyöntämiseen, mikä johtaa entistä voimakkaampaan tukahduttamiseen. Jos sen sijaan alkaa muodostaa selkeämpää yhteyttä itsensä kaikkiin puoliin, voittaa kahdella tavalla. Yhtäältä muodostaa yhteyden luonnolliseen minäänsä ja alkaa tietämään "mistä siinä on kyse" ja kuka minä todellisuudessa olen. Toisaalta alkaa myös havaita ehdollistumiaan ja persoonaansa sekä nähdä että ne eivät ole osa luonnollista minua. Silloin niistä ei tarvitsekaan päästä eroon, mutta voi havainnoida niiden toimintaa tietoisena niistä. Kaikissa tilanteissa voi valita luonnollisesta tilasta käsin kuinka vastaa ja kuinka päättää toimia. Voi lempeästi sallia persoonalleen mitä tahansa reaktioita tai mielipiteitä vaikka pitäisi niitä täysin älyttöminä - mitäs niistä kun ei tarvitse lähteä niiden vietäväksi!

Vapaus ei tarkoita vapautta mistään ulkoisista olosuhteista, mutta vapautta voisi olla siis vapaus omista mielipiteistään! Vapautta ehdollistumistaan ja uskomuksistaan, itsensä tiedostamisen kautta. Vapautta samastumisesta egoonsa ja persoonaansa.

Kun tulee tietoiseksi luonnollisesta, todellisesta minusta, näkee että persoonan muodostama vankila on illuusio jonka sisään ei tarvitse enää jäädä. Minusta tulee vapaa. Minä on vapaa.

>

Energiaa se on stagnaattinenkin energia

Johtuneeko uudesta uimaharrastuksesta ja venyttelyn vähyydestä, vai liekö joku asia vaivannut minua, mutta huomasin olleeni viime aikoina kireänä. Fyysisesti. Eli myös henkisesti. Vai johtuneeko molemmista alussa mainituista. Oli miten oli, voiton puolella ollaan edelleen aina kun kireydestä tulee tietoiseksi - winning! Kolmisenkymmentä ensimmäistä vuotta menikin niin että olin kroonisesti kankea havaitsematta sitä.

Jännitysten tiedostamista seurasi toinen havainto: ne jähmettyvät lihaksiin paikoilleen itseäänruokkivan kehän seurauksena. Mentaalinen feedback-ilmiö: Yksi ego antaa palautetta toiselle, joka ottaa sen moitteena, ryhtyy puolustuskannalle ja syyttää varautuneisuudestaan ensimmäistä, joka teeskentelee kuin mitään ei olisikaan.

Käsi ylös joka haluaa olla kiree ja jäykkis! Ei ketään. Käsi ylös joka haluaa olla kaikkien mielestä rento ja nasta tyyppi! Jokainen. Minulla tämä näyttää aiheuttavan tiettyjä sisäisiä palautekehiä. Olen esimerkiksi kevyesti stressaantunut kun jokin asia elämässä ei ole kohdallaan. Stressi aiheuttaa jo itsessään pieniä lihasjännityksiä. Hengitys muuttuu huomaamatta rajoittuneemmaksi koska siten saa tukahdutettua pienet jännitykset huomaamattomiin. En tiedosta niitä, mutta jotekin aistin että en ole rento. Mutta minä haluan olla rento! En halua olla kireä, joten toinen osa minusta ei pidä siitä mitä yksi osa minua on. Jäykkis aistii että hän ei ole haluttua seuraa, mikä aiheuttaa entistä enemmän kitkaa ja jännistystä. Josta se Haluaa-Olla-Rento ei pidä, ja niin edelleen. Se alkaa teeskennellä että Jäykkistä ei olekaan ja tekeytyy rennoksi, mutta sisäsyntyinen rentous ei tule tekemällä – ei vaikka tekisi rentoutusharjoituksia, jos niiden ideana on tehdä itsensä rennoksi ja työstää pahat jännitykset pois. Rentous ei tule tekemisestä vaan olemisesta.

Jos totuus on se että kropassa on jännityksiä, niin ollaan sitten jännityksissä oikein luvan kanssa! Ihan täysillä ja ilon kautta. On erikoista huomata kuinka mielipiteet omista jännityksistä saattavat muuttua kun antaa niiden tuntua täysillä. Se voi vaatia sen verran sisäavaruudessa leijumista että rauhoittaa tilanteen, käy pitkäkseen ja suuntaa huomion hengitykseen ja kehoon. Siitä huomio laajenee vähitellen kaikkiin tuntemuksiin, olivatpa ne fyysisiä, emotionaalisia tai energeettisiä. Siinä vaiheessa kun tuntee koko kehonsa päästä varpaisiin, ja tuntee kaiken sen kihelmöinnin joka tuntuu joka neliösentillä ja sisuksissakin, voi sanoa tuntevansa kehon energian. Joissain osissa kehoa se saattaa tuntua edelleen epämukavalta, kuten nyt minulla hartioissa ja kyynärvarsissa, ja ne ovat niitä joita kutsun jännityksiksi.

Otetaanpa selvää. "Jännitykset" on lopulta vain sana jolla on negatiivinen kaiku, joten jätetään sanat sikseen ja kokeillaan miltä ne tuntuvat. Huomaan että en pidä niistä, joten voin pistää vastustamisen merkille ja antaa senkin tuntua osana kokonaisuutta. Ja katso, jännitykset alkavat tuntua energialta joka vain on pois luonnollisesta tilastaan: virtaavasta. Se ei virtaa koska olen itse jähmettänyt sen paikalleen vastustamalla (tiedostamattani) yhtä sun toista vanhaa tai tämänhetkistä kokemustani. Mutta nyt kun huomioni on suuntautunut tehokkaasti sisäänpäin huomaan miten paljon energiaa onkaan. Meikäläinen on täynnä energiaa! Suunnattomasti! Tästedes asetan aikomuksen tuntea sen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, tuntuipa se miltä hyvänsä. Katsotaan kuinka rento jäykkis tai kireästi rela sitä voi ihminen olla!

Viha, kehä ja vapaus

Edellisessä merkinnässäni viittasin Moments-blogissa käymäämme keskusteluun vihan luonteesta, ja siitä kuinka se pohjimmiltaan aggressiota, tekemisen energiaa. Jos joku tietää miksi aggressiosta on tullut niin ei-toivottua ja tukahdutettua että se on muuttunut pahantuulisuudeksi ja tuhoisaksi vihaksi, kertokaa minulle. Jos meidän suhteemme siihen olisi neutraali ja salliva, sillä voisi saada paljon rakentavaakin aikaan. Nyt se lähinnä saa aikaan stressiä ja angstia sekä purkautuu miten sattuu. Pienessä mittakaavassa tarpeettoman kehnoin seurauksin. Isossa mittakaavassa verenvuodatuksin.

Minulla aggessiota on jostain syystä riittänyt. Kuulemma se näkyy nk. syntymäkartassanikin jossa Mars on Oinaassa, joskaan en muista sen tarkempia implikaatioita. Tuota voisi tietysti käyttää puolustuksena ja selityksenä mutta se olisi vastuun välttelyä, ja se alkaisi toimia itseään toteuttavana ja vahvistavana profetiana.

Tokihan minä mielelläni välttelenkin vastuuta, se on taito jonka opimme pienenä koska koko yhteiskunta tuntuu toimivan niin. Siitä tulee meille automaatio joka sokeuttaa näkemästä omaa osuuttaan tapahtumaketjuista. Muita syytellessään sitä unohtaa kuinka olemme toinen toistemme peilejä, ja että palaute jota saan emotionaalisella tasolla kanssaeläjiltä on samaa energiaa jota olen itse antanut ulospäin itsestäni. Joskus kun siihen havahtuu tuntuu ettei saa enää kunnolla selvää montako kertaa joku juttu on heijastunut edestakaisin, mutta sen ensimmäisen itsestä lähteneen impulssin voi yleensä tunnistaa pienellä havainnoinnilla.

Yksi tämän "heijastupelin" vaikutuksista on ollut muun muassa se, kuinka olen kokenut olevani vastuussa muiden fiiliksistä (nämä tulevat yleensä erityisen hyvin esiin suhteissa läheisten ihmisten kanssa, joten varsinkin niitä kannattaa tutkailla). Toisin sanoen se miten minä tunnen ja käyttäydyn muiden ihmisten seurassa määrittelee sen millaista heillä on olla. Vihaisuuden kanssa asiaa on minulla hankaloittanut se, että sen ollessa voimakasta myös tukahduttaminen on ollut voimakasta, enkä ole kyennyt olemaan asian kanssa iisisti. Silloin käytöksen perusteellakaan ei saa aina selvää mihin tai kehen vihaisuuteni suuntautuu. Kun olen ollut pahalla tuulella, läheiseni eivät ole pitäneet siitä ja he ovat myöskin olleet varuillaan ja puolustuskannalla. Kun olen huomannut sen olen kokenut että se on minun vikani. Jos minä olisin hyväntuulinen, niin hekin voisivat olla hyvällä tuulella. Varmasti niin onkin että heidän tuntemukset heijastelevat omia tuntemuksiani, mutta se on vasta kehän ensimmäinen puolisko.

Kehän toinen puolisko on se että minä otan vastaan – ja henkilökohtaisesti – heidän fiiliksensä. Voisihan syyn ja seurausten ketju päättyä jo kehän ensimmäiseen puoliskoon; siten että läheiseni reagoivat tunteisiini omilla tunteillaan, mutta sen jälkeen minä en reagoisi siihen millaisia tunteita he esittävät minua kohtaan. Tässä tapauksessa minun pahantuulisuuteni vastustamista ja siitä johtuvaa stressiä. En ottaisi itseeni sitä että he ovat varautuneita, ja että he eivät hyväksy minua eivätkä pidä minusta silloin kun olen vihainen.

Ja nyt tapahtuu käänne sisäavaruuteen päin! Kaikki suhteet mitä minulla on elämässäni mihin tahansa, tässä tapauksessa toisiin ihmisiin, heijastelevat minun omaa suhdettani johonkin tiettyyn osaan persoonastani tai egostani. Kun vihaisuus nostaa päätään, niin sisälläni tapahtuu seuraavanlainen syyn ja seurausten ketju:

Olen ärtynyt ja pahantuulinen → yksi ego ei pidä siitä ja vastustaa sitä →  toinen ego kokee olevansa vastuussa tuosta reaktiosta, eli siitä etten pidä itsestäni → kolmas ego syyllistää minua siitä etten pidä itsestäni.

Se miten muut ihmiset reagoivat minun ulospäin osoittamiini tunteisiin tai emootioihin ei aiheuta minulle stressiä tai huonommuuden tunnetta. Minä aiheutan se itse. Jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan, sekä siitä millaisia olemisen tiloja luo itselleen. Ei silti kannata pyrkiä eroon noista reaktioista, eikä yrittää työstää niitä pois, sillä se toisi vain lisäkerroksen vastustamista kierteen päälle. Asiaan voi vaikuttaa tehokkaammin haluamalla ystäväksi omien egojensa ja reaktioidensa kanssa. Ne rauhoittuvat kun huomaavat olevansa hyväksyttyjä ja sallittuja.

Tuen ja kannatan egojeni oikeutta olla mitä mieltä tahansa mistä asiasta tahansa, kuin myös omaa oikeuttani olla eri mieltä sekä vapauttani sallia kaikki mielipiteet.

Kuin kollektiivisia kissoja nostettaisiin tajunnan pöydälle

No jopas on tietyt aiheet pinnalla, onkohan ne tulossa muotiin? Katsoin eilen illalla Ylen Areenasta pe 8.4. esitetyn Voimala-ohjelman jakson. Yksi vieraista oli Matti Salminen, joka on käynyt läpi valtaisat määrät Yrjö Kalliselta jäänyttä sekä häntä koskevaa arkistomateriaalia, ja kirjoittanut Kallisen ajattelua ja maailmankatsomuksia läpileikkaavan kirjan (Yrjö Kallisen elämä ja totuus / Into Kustannus 2011). Kallinen on ollut minulle, ja on edelleenkin, yksi inspiraation lähde. Hän oli itseoppinut metafyysikko ja yksi poliittisenkin lähihistoriamme merkittävimmistä hahmoista, joka jo v. 1944 toimitti ja käänsi englanninkielisistä lähteistä ansiokkaan opuksen 'Zen: idän sanoma valaistuksesta'. Lukiessani tuon kirjan minua ihmetytti se tietämyksen syvyys jota aiheen johdonmukainen käsittely selvästi osoitti, vaikka Kallinen ei ollut ollut tekemisissä zen-mestarien kanssa, ja englannin kielenkin tämä kouluja käymätön mies oli opiskellut itse.

Yhtä kaikki, jaksossa olivat vieraina myös Heidi Räsänen, joka on ohjannut Kansallisteatteriin näytelmän Vihan veli, sekä Intiassa asuva joogaopettaja Taavi Kassila. Räsänen otettiin mukaan keskusteluun ohjelman kohdassa 0.21.35 (kursorin voi liu'uttaa aikajanalla suoraan haluamaansa kohtaan), ja hän aloitti puhumalla vihasta hyvin tutun kuuloisin äänenpainoin. Kolmisen viikkoa sitten nimittäin kommentoin Moments-blogin kirjoitusta Hedelmällisestä vihasta omien kokemusteni pohjalta, ja Räsäsen puheet olivat kuin suoraa jatkoa blogikeskustelullemme.

Yllättyneenä ja ilahtuneena jatkoin ohjelman seuraamista korva tarkkana, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Taavi Kassila sai minut ällikälle (kohdassa 0.26.00) kertomalla lähteneensä hakemaan ongelmia henkisten harjoitusten kautta!


Voimalan jakso on katsottavissa Areenasta 8.5. klo 22:00 saakka.

Löydä ongelma!

Kavereiden kanssa jutellessa sitä pyörittelee monesti asioita jotka eivät nyt ole ihan kohdallaan ja joille pitäisi tehdä jotain, kun vain tietäisi mitä. Tai miten. Minulla on pyrkimyksiä, tavoitteita, tarpeita tai haluja joiden täyttymyksen esteenä on milloin mikäkin hankaluus, johon itse olen syytön. Joskus sattuma vain on minua vastaan, ja jokin tekijä joka ei suoraan edes liity asiaan häiritsee minun agendaani. Niistä on kiva jauhaa yhdessä koska kurjuuksien vertailu vain lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta!

Samalla voidaan pohdiskella millä konstilla asioita korjaisi. Kun tuntuu siltä että minulla on ongelma, voin katsoa ulkopuolelleni ja alkaa etsimään siihen ratkaisua. Voin yhdistää tiedonpalasia ja hahmottaa tilanteen mahdollisimman kokonaisena jolloin yhtäkkiä näen mikä on ratkaisun avain. Toisinaan saatan pilkkoa kokonaisuuden pieniksi paloiksi jotta pääsen analysoimaan mistä se muodostuu, ja kenties löydän ratkaisevan osatekijän. Analysoin hieman lisää päättääkseni kannattaako sitä manipuloida vai hoitaa se kokonaan pois kuviosta. Pelaan oikein, olen ovelampi ja näen vähintään kahden askelen päähän eteenpäin. Onnistunut taktikointi ja toiminta palkitaan lopussa kun seison tukevasti liikkumattomana makaavan murheenkryynin niskan päällä.  Se oli heikompi ja antoi periksi! Äly voitti! Aijai sitä makean tyydytyksen määrää.

Minua stressaa usein esimerkiksi se, kun tuntuu että aikaa ei ole tarpeeksi kaikkeen siihen mitä pitäisi tehdä. Tunne myöhässä tai jäljessä olemisesta. Voisinkin varmaan petrata ajankäyttöäni ja aloittaa sen tekemällä täsmällisempiä päiväkohtaisia suunnitelmia, sekä jättämällä vähemmälle kaikki tuottamattomat jonninjoutavuudet ja netissä pyörimisen. Saisin kaiketi tehtyä enemmän ja nopeammin ja epäilemättä se tuottaisi tyydytystä ja jonkinlaista erinomaisuuden tunnetta. Toisaalta se ei tuntuisi minusta luontevalta ja joutuisin pakottamaan itseäni vastoin omaa rytmiäni, tai kenties jopa elämän rytmiä. Lisäksi asialla on toinen, oleellisempi puoli: häviääkö tunne ajan vähyydestä mihinkään, vai ajanko itseni puristuksiin tarkan aikataulun ja riittämättömyyden tunteen väliin?

Yleensä näemme kyllä ongelman, mutta olemmeko löytäneet sitä sieltä missä se oikeasti piilee? Mehän emme näe maailmaa tai tilanteita sellaisina kuin ne ovat: neutraaleina ja vapaina sellaisista arvoista kuin "hyvä" tai "paha". Näemme tilanteet sellaisina kuin uskomme niiden olevan, ja kun ne eivät ole siten kuin niiden mielestämme pitäisi olla, ne ovat mielestämme pielessä ja väärin. "Miks aina? Miks aina mulle?" Voin siis kääntää huomioni sisäänpäin ja havainnoida mitä asenteita, tuntemuksia ja reaktioita minussa herää kun vain ajattelenkin käsillä olevaa ongelmatilannetta. Mitä sellaista tässä tilanteessa on mikä saa minut näkemään sen ongelmana? Mitä sellaisia arvoja minulla kenties on, joita tämä tilanne uhkaa? Mitkä uskomukseni ovat ristiriidassa valitsevan tilanteen kanssa? Ja mistä tiedän että nuo uskomukseni ovat totta?

Havainnoimalla mitkä asenteet ja uskomukset saavat tilanteen näyttämään ongelmalta voin alkaa nähdä sen uudessa, neutraalimmassa valossa. Jos alan näkemään tilanteen tilanteena, enkä ongelmana, minun ei tarvitse enää etsiä ratkaisua koska se tulee uuden näkökulman mukana. Tai saatan jopa nähdä ettei se oikeastaan olekaan ongelma, minä vain kuvittelin niin. Jos tilanne kuitenkin vielä vaatii toimenpiteitä, tiedän jo mikä on rakentavin ja toimivin tapa.

Mitä sitten jos en ehdi tekemään tiettyjä asioita juuri tänään tai tällä viikolla? Kenen hyväksyntää tavoittelen sillä että suoritan jokaikisen aikeen, jonka olen itselleni asettanut - itseni, vai niiden joiden silmissä haluaisin olla erinomainen? Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua jos en pääse tavoitteisiini tai jos minut jopa torjutaan? Minulla taitaa olla vielä tiedostamattomia juttuja tällä alueella...