Pahoinvoinnin puolesta

Nyt tulee pitkästi asiaa. Tämä on syksyllä 2008 kirjoitettu artikkeli, joka jäi pöytälaatikkoon. Inspiraatio siihen tuli  julkisesta keskustelusta jota käytiin syksyn lukuisista ampumatapauksista ja taidepedagogi Anne Rossi-Horton nuorille pitämistä kauhuaiheisista taidetyöpajoista.

Yleisönosastokirjoituksista näki järjestään että käsitys syiden ja seurausten - eli kielteisten tunteiden ja vahingollisten tekojen - välisestä järjestyksestä on usein virheellinen. Reilut 5 000 merkkiä aiheesta joka on puolen vuoden jälkeen yhtä ajankohtainen:

Suomessa on kuluneen syksyn aikana tapahtunut hälyttävän paljon traagisia, kuolemiin johtaneita tekoja. Tekojen takana on yksilöllistä ja yhteisöllistä henkistä pahoinvointia, joka on noussut julkisen keskustelun aiheeksi. Emme voi tarkoin tietää mitkä yksittäiset motiivit ovat tekijöidensä kohdalla johtaneet tekoihin. Laajemmin tarkasteltuna itsemurhien, sekä niihin liittyvien surmatöiden, takana on yleensä henkilökohtaisista ongelmista aiheutuva kärsimyksen kokemus, sekä kokemus siitä että kärsimyksen päättämiseksi ei ole muuta vaihtoehtoa.

Osa murhenäytelmistä on uutisoinnin valossa olleet yllättäviä: tekijät ovat olleet nk. tavallisia ihmisiä joista “ei olisi päälle päin arvannut”. Tuttu lause silloin, kun yhteiskunnan normien mukaista elämää elävä henkilö yllättäen vahingoittaa tai surmaa itsensä ja mahdollisesti myös muita ihmisiä. Nämä tapaukset eivät tarkoita että henkilön tietoisuudessa olisi yhdessä hetkessä tapahtunut jotain joka muutti “tavallisen ihmisen” “tunteettomaksi hirviöksi”. Taustalla on pitkäaikainen sisäinen prosessi, jossa omat kielteiset tunteet ja kokemukset on jätetty huomiotta ja tukahdutettu. Tällöin ne ovat varastoituneet psyyken tiedostamattomiin osiin ja sieltä käsin aiheuttaneet stressiä, masennusta tai ahdistusta - henkistä pahoinvointia - joka tuntuu kenties epämääräisenä möykkynä, mutta jonka syytä ihminen ei itsekään tiedosta.

Tapausten herätteleminä etsimme syitä ja ratkaisuja ulkoisista tekijöistä. Kaikki huolestuttava halutaan johonkin kontrolliin. Tiukennetut lait tai varotoimenpiteet saattavat antaa meille tunteen siitä että joku lisää turvallisuuttamme ja kantaa puolestamme vastuuta - jopa meistä itsestämme. Ne eivät kuitenkaan voi poistaa tai edes kahlita sisäisiä tekijöitä. 

Tiedonvälityksen ja lääkemääräystilastojen valossa henkinen pahoinvointi on laajeneva ilmiö. Yksilötasolla sen olemassaoloa ei vain uskalleta aina myöntää, koska pelätään että sitä pidettäisiin heikkouden merkkinä nyky-yhteiskunnan henkisessä ilmapiirissä. Paitsi että olemme oppineet olemaan ilmaisematta pahoinvointia, olemme myös tuominneet sen pahaksi asiaksi ja vetäneet johtopäätöksen että sitä ei pidä edes tuntea. Lisäksi olemme ehdollistunut vallitseviin yhteiskunnallisiin normeihin ja arvoihin niin, että emme välttämättä halua tunnustaa omaa pahoinvointia edes itsellemme. Kenellekään ei kuitenkaan aiheuta vahinkoa minkään tunteiden tunteminen vaan nimenomaan niiden tukahduttaminen, joka pitkään jatkuttuaan johtaa epätasapainoon ja lyhyemmälläkin aikavälillä aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Käsi ylös jokainen, joka on kuluneen vuoden aikana tuntenut lievää tai voimakasta henkistä pahoinvointia. Ja edelleen niistä jotka evät nostaneet kättään: käsi ylös jokainen joka epäilee tunteneensa sitä, mutta ei ole myöntänyt sitä edes itselleen.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että jo olemassaoleva pahoinvointi kaipaa puolustamista, jotta sen näkeminen pahana asiana voisi alkaa vähenemään. Niin kauan kuin sitä esiintyy, voimme joko vältellä sen kohtaamista niin hyvin kuin osaamme tai suhtautua siihen sellaisena kuin se on: normaalina tunneilmiönä joka kenties tuntuu pahalta, mutta jossa itsessään ei ole mitään pahaa. Pelon, vihan ja surun tunnistaminen ja tunteminen ei välttämättä ole helppoa tai miellyttävää, mutta se on iso askel. Ihmisen joka tunnistaa tunteensa ja antaa itselleen luvan tuntea ne, ei tarvitse reagoida niihin käyttäytymällä tuhoisasti itseään tai ympäristöään kohtaan. Ihminen joka on tukahduttanut tunteitaan, kunnes ne purkautuvat yli äyräidensä, on alttiimpi tekemään niin.

Tunteiden ainoa tarkoitus on tulla tunnetuksi - tuntuivatpa ne miltä tahansa. Ne voivat tuntua vastenmielisiltä, joten olemme opetelleet vastustamaan ja pakenemaan niitä. Olemme niin erkaantuneita omien tunteidemme kohtaamisesta, että niiden käsittely on ulkoistettu lääkäreille ja terapeuteille. Älyllisiä ratkaisuja suosivassa yhteiskunnassa teemme niille mieluummin kaikkea muuta kuin tunnemme ne emotionaalisesti. Yritämme työstää ei-toivotut tunteet olemattomiin analysoimalla ja manipuloimalla niitä.Yritämme ymmärtää mistä ne ovat peräisin ja miten ne voitaisiin saada hallintaan tai muuttaa positiivisiksi. Tarkoitus on hyvä ja vilpitön, mutta valitettava seuraus on tunnekokemuksen vältteleminen ja pysyminen tukahdutettuna. Toisinaan tukahdutamme ne kokonaan lääkkeillä. Lääkehoito voi joskus olla tarpeen kriittisen tai psykoottisen tilan rauhoittamiseksi, mutta jatkuessaan liian pitkään se on este tunteiden rehelliselle kohtaamiselle.

Tunteen ainoa tarkoitus on tulla tunnetuksi, ja tämän ymmärtäminen on ensimmäinen muutos jonka on tapahduttava suhtautumisissa tunteisiin, mikäli henkisen hyvinvoinnin halutaan kohenevan aidosti ja pysyvästi. Siihen tarvitaan ainoastaan yksilön tai yhteisön halu kohdata ja tuntea tunteensa. Kun se tapahtuu vapaaehtoisesti, ilman provokaatiota tai muuta pyrkimystä psyyken turvarajojen murtamiseen, se on täysin luonnollinen prosessi. Mikäli esim. tieteen tai historian tutkimuksen keinoin halutaan hahmottaa tapahtumien ja tunnekokemuksien välisiä yhteyksiä saakoon se sijansa tieteellisessä kontekstissa, mutta tunnetta ei tarvitse ymmärtää. Tunteen, sekä sen mentaalisen vastustamisen, rehellinen tunteminen on aina subjektiivinen, emotionaalinen kokemus. Se on myös suorin tie patoutuneiden tunnekokemusten purkamiseen.

Iskulauseita

Aamu-unissa heräämistä odotellessani mieleen nousi paljon käytetty sanapari 'keho ja mieli'. Keho ja mieli... eikö muuta?

Sain jostain päähäni mainoslauseen harjoittamalleni menetelmälle:

"Tietoisen läsnäolo tapa - tunteiden kohtaamista tavalla jossa on järkeä."

Englanniksi voisi toimia asian ydintä valottava Colin Sissonin toteamus "I don't want you to feel better, I want you to feel real."

Sisäinen ulkoministeriö

Inspiroiduin taas kerran Yrjö Kallisen ajatuksesta jota olen siteerannut aiemmassakin blogimerkinnässäni: "He piirtelevät tämän pallon pintaan mielivaltaisia rajoja ja joka rajan kahta puolta he kita ammollaan taivaanlakea kohti ulvovat: Me, me, me!"


Vietin äsken jälleen aikaa itseni kanssa suunnaten huomion sisäpuolelleni, tehden tietoista valintaa ja päätöstä olla kaiken sen kanssa mitä itsessäni havaitsen sekä kysellen itseltäni mitä pidän tämänhetkisestä kokemuksestani. Se on minulle säännöllinen harjoittamisen tapa jota kutsutaan myös luonnollisen läsnäolon tavaksi. Siinä tulee havainneeksi seikkoja, puolia ja tuntemuksia jotka ovat osa minua mutta joita ei arkipäivän hälyisessä olemisen tilassa havaitse. Ja tutustuu itseensä syvemmin pelkästään olemalla itsensä kanssa.


Ymmärrykseni on että iso osa tajuntani kapasiteetista on täyttynyt vanhoilla johtopäätöksillä, uskomuksilla ja ehdollistumilla joita riittää. Ne ovat kertyneet sinne sitä mukaa kun olen sulkenut tietoisuudestani pois kokemuksia joita olen pitänyt inhottavina, ärsyttävinä tai raivostuttavina. Epämiellyttävässä tilanteessa koetut epämukavat sisäiset kokemukset eivät siis ole todellisuudessa hävinneet minusta mihinkään, vaan ne ovat vain painuneet sen verran syvälle tajuntaani etten enää ole havainnut niitä.


Näin on muodostunut alitajunta. Itselläni on minimaalinen käsitys siitä mitä kaikkea siellä kenties luuraa, mutta niin vain se ohjailee tunne- ja käytösreaktioitani miten haluaa. Se myös saa minut kokemaan maailman, muut ihmiset kuin myös itsenikin sellaisena kuin tiedostamattani uskon niiden olevan - ei sellaisena kuin ne ja minä todellisuudessa olemme. Minä, ne, he ja nuo, ja ryhmien väliset rajat. Ehdollistumat saavat minut luulemaan että minun ja muiden välillä on suuriakin eroja, vaikka todellisuudessa meillä on aina enemmän yhteistä.


Samaistun noihin tiedostamattomiin uskomuksiin. Millaiset uskomukset ja miten ne käytöksessäni ja tunteissani ilmenevät, sellaisena ihmisenä itseäni pidän. “Persona” tulee latinan kielestä ja tarkoittaa alunperin naamiota.


Osa alitajunnan sisällöstä on samassa jengissä ja tukee toisiaan, mutta osa voi olla jopa toisilleen vastakkaisia. Minussa, minun kokonaisessa olemuksessani on paitsi paljon sellaista josta en tiedä mitään, myös sellaisia osia jotka ovat ristiriidassa keskenään. Ilmankos sitä kokee sisäisiä ristiriitoja.


Havaittuani epämukavan tuntemuksen tulin kysyneeksi itseltäni kuka tai mikä minussa on se joka ei pidä siitä. Luonnollinen minäni ei sellaisista piittaa, se on se osa jolle kaikki vain on ja joka ei arvota kokemuksia negatiivisiksi tai positiivisiksi. Se on myös se osa johon en ole ollut yhteydessä sen jälkeen kun aloin samaistumaan alitajuntani sisältöön.


Se, joka ei pidä kokemuksesta on se, jonka mielestä se on ikävä tai paha. Se on joku alitajuinen ehdollistumani joka on ristiriidassa kokemuksen kanssa, ja joka siksi uskoo sen olevan väärin. Ja jos tietoisessa tajunnassani koen että se on huono juttu koska se vie minulta mahdollisuuden sisäiseen rauhaan, niin siinä on yksi ristiriitakerros lisää. Ja tämä kaikki on ihan ookoo, jos tuollainen ruljanssi on käynnissä niin mitä sitä kieltämäänkään.


Kaikki rajat ovat olemassa vain siksi että olemme sopineet niiden olevan siinä. Rajat osoittavat mitä ei saa tehdä, mistä ei saa mennä tai ainakaan mitä pidemmälle ei saa mennä. Rajat ovat aina kuvitelmissamme ja päissämme. Konkreettinen rakennelma eli muuri tai aita ilmestyy vasta sitten kun on ensin koettu, päätetty ja sovittu että tässä kulkee raja.


Niiden tarkoitus on suojata aluetta jota ne rajaavat. Suojata miltä? Miltä tahansa mikä on alettu kokemaan uhkana. Se voi olla mitä tahansa vierasta josta tiedetään vain että se on ristiriidassa sen kanssa minkä minä uskon olevan totta, minkä minä uskon olevan oikein ja mikä on minulle tärkeää. Sisäisessä maailmassani uhka voi olla pelkkä epämiellyttävä tuntemus koska sehän on paha juttu.


Rajat jakavat osiksi alueen joka aiemmin oli yhtenäinen. Eheytyminen ei ole sitä että tehdään harjoituksia jotka auttavat hyväksymään itsensä. Aitoja tai muureja ei tarvitse murtaa. Eheytyminen tapahtuu kun rajat lakkaavat olemasta. Tarvitsee vain nähdä mihin on vetänyt rajoja ja kuinka hyödyttömiä ja - no, rajoittavia ne ovat. Silloin ne lakkaavat olemasta ja muurit romahtavat oman painonsa alla itsestään.

Voi äly.

On tullut kirjoitettua tunnepitoisista asioista. Se ei liene täyttä sattumaa, sillä jos tunnustaisin jotain agendaa se olisi tunteiden ja "tunnetoiminnon" kunnian palauttaminen. Sehän on ihmisen henkinen, luonnollinen toiminto joka on jostain syystä joutunut aikain saatossa liki pannaan ja muuttunut tabuksi. Tunteista puhuminen, sikäli kun se onnistuu, voidaan kokea kiusalliseksi ja arkaluontoiseksi. Järjen olemme sen sijaan nostaneet jalustalle ja sitä käyttämällä koetamme löytää ratkaisun aivan kaikkeen. Psykologit ja terapeutit koettavat jopa löytää järjellä pääteltyjä ratkaisukeinoja tunnepuolen ongelmiin. Tunteita analysoidaan! Tauon jälkeen sain jälleen inspiraation kirjoitella, mutta tällä kertaa intellektuaalisista toiminnoistamme.

Puhun toisinaan asioiden oivaltamisesta. Jos epäilen että sanalla 'oivaltaa' on keskustelukumppanille muu merkitys kuin itselleni, täsmentelen että minulle se tarkoittaa enemmän kuin vain asian ymmärtämistä älyllisellä tasolla. Minulle se tarkoittaa jotain sellaista kuin intuitiivinen ymmärtäminen: sitä, kun ajatusten takaa nousee ymmärrys, jollaista ei olisi voinut ajattelutyöllä ja analysoinnilla saavuttaa. Toisinaan oivaltamassani asiassa yhdistyy osasia jotka eivät järjellä ajateltuna liittyneet mitenkään toisiinsa, mutta oivalluksen myötä näkee kuinka epätodennäköiset palat muodostavat ehjän, kokonaisen palapelin jossa kaikki on kohdallaan.

Suomen ilmaisuvoimaisessa kielessähän on useampia sanoja, jotka viittaavat asioiden hahmottamiseen ja / tai sisäistämiseen. Mitenköhän ne ovat muotoutuneet, mistä lähteestä tulleet ja mihin ne viittaavat? Helpointa olisi kysyä kielitieteilijöiltä niiden etymologiaa, mutta hauskempaa on kokeilla itse.

ÄLYTÄ

Tämähän viittaa älyyn. Ihmisellä on tajunta, tietoisuus ja äly. Ja olen muuten eri mieltä Wikipedian (ilmeisesti lääke- ja sielutieteeseen perustuvan) selityksen kanssa siitä, mitä mikäkin noista on. Käydään sekin lyhyesti läpi:
° Tietoisuus: Oma tietoisuuteni on osa universaalia tietoisuutta, joka on kaikkialla ja kaikessa vallitseva entiteetti. Se sisältää kaiken informaation ja on maailmankaikkeutta ylläpitävä "voima". Tietoisuus on ikään kuin elämä itse - se vain on ja on aina ollut, ja se jatkuu aina riippumatta siitä olenko minä tai yksikään ihminen olemassa tällä planeetalla.
° Tajunta: Oma, persoonakohtainen kapasiteettini joka on jakautunut kahtia tajunnaksi ja alitajunnaksi. Kaikki havaitseminen - sekä ulkoisten tilanteiden että sisäisten kokemusten eli ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten havaitseminen - tapahtuu tajunnassa. Torjutut kokemukset ovat "koteloituneet" ja painuneet alitajuntaan ja pysyvät siellä ainoastaan siksi että tiedostamattani (= havaitsemattani) vastustan niiden kokemista, jolloin ne eivät voi nousta esiin.
° Äly: Yksi kolmesta toiminnostani (kaksi muuta ovat keho ja tunteet), joka on ajattelutyökalu. Sillä voi jäsennellä asioita ja asettaa kysymyksiä, mutta parhaat vastaukset eivät, kuten sanottua, tule ajattelusta vaan jostain syvemmältä

Takaisin asiaan: älyäminen. Jos tämä tarkoittaa älyssä ja älyllä aikaansaatua "hoksaamista", niin sanoisinpa että silloin kyse on opittujen tietojen yhdistämisestä uudeksi kokonaisuudeksi. Osa niistä voi olla vanhoja tietoja, joihin uutena opittu tieto hienosti yhdistyy. Tällöin tiedot ovat enimmäkseen tieteellisiä tai faktoja niin, että omat mieli- tai tunnepiteet eivät vaikuta niiden tulkintaan ja niissä ei ole muutakaan tulkinnanvaraa. Esimerkkinä mieleen tulee laitteen käyttämisen opetteleminen: jonkin mekaanisen masiinan käyttämisessä on eri vaiheita jotka pitää suorittaa tietyssä järjestyksessä, ja edelliset vaiheet vaikuttavat seuraaviin. Tällöin pitää älytä kuinka eri vaiheet vaikuttavat keskenään jonka jälkeen osaa toimia oikella tavalla konetta käyttäessään. Vitsinkin voi älytä. Kuultuaan vitsin loppuun saakka älyää miten jutun tapahtumat lopussa liittyvät toisiinsa yllättävällä tavalla, ja sitten naurattaa.

YMMÄRTÄÄ

Tästä tulee mieleen vastakohta 'väärinymmärtää'. Se paljastaa että ymmärtäminen on lopputulos sellaiselle tiedon prosessoinnille, jossa on jäänyt tilaa henkilökohtaiselle tulkinnalle. Ihminen on tulkinnut tietoa omien uskomustensa mukaisesti ja ymmärtänyt se eritavalla kuin alunperin ehkä tarkoitettiin. Tiedot ovat muodostaneet uuden, toimivan kokonaisuuden joka ei ole "sellainen kuin piti" koska osa informaatiosta on saanut uusia merkityksiä. Ymmärtäminen on älyn ja tajunnan yhteistyön tulosta. Älyssä tapahtuu ajattelua johon huomaamatta sekoittuu alitajunnassa luuraavia vanhoja kokemuksia, ennakkoluuloja tai uskomuksia.

TAJUTA

Arkikielessä tämä viittaa mihin tahansa päättelyyn ja mikäpä siinä, mutta tilsehditään. Tajuamisen täytyy tapahtua tajunnassa, eiks jeh? Tai sitten se on tajunnassa tapahtuvan prosessoinnin tulosta, ja siihen ei liity älyn käyttöä, eiks jeh? Tulkitsen tämän siten, että alitajunnasta nousee pintatajuntaan vanhaa informaatiota, ja siihen voi myös sekoittua uutta informaatiota joka on juuri havaittu esim. silmillä tai korvilla, mutta jota ei ole ehditty analysoimaan tai ajattelemaan älyllä. Se on yllättävää koska mitään vastausta tms. ei aktiivisesti haettu, vaan se vain tapahtui. Lamppu syttyy yllättäen pään päälle.

KÄSITTÄÄ

Tämähän viittaa käteen. Olen lukenut sanan etymologisen selityksen, ja nyt on parasta tarttua siihen. Käsittäminen tarkoitti alkujaan kiinni ottamista. Nykyään se siis tarkoittaa mentaalista kiinniottamista. Ajatukset hapuilevat jotain joka on ihan siinä ulottuvilla, ja saavat siitä lopulta kiinni. Toisaalta käsittämällä saatiin tietoa siitä mikä käsitettiin: voitiin havaita paljonko se painaa, onko se kova tai pehmeä tai oliko kuollut eläin vielä lämmin vaiko jo kylmennyt jne. Samankaltainen mentaalinen käsittely on abstraktia ja voi olla joko tietojen yhteenliittämistä tai yhden tiedon pilkkomista osiin, mutta tavoite on sama.

OIVALTAA

Niin, tämä oivaltaminen. Älysin tuossa aiemmin että tajuamisen määritelmäni kuulostaa samalta kuin mitä tapahtuu oivaltamisessa: se kumpuaa jostain ajattelua syvemmältä. Kyse on eri asiasta ja minulla on ollut erilaisia oivalluskokemuksia. Syvällisimpiin oivaltamisiin on liittynyt vahvoja elämyksiä joita on vaikea selittää. Oivallus on voinut syntyä ymmärtämisestä ja tajuamisesta johon on vielä liittynyt tietoutta joka ei ole omaa eikä älyllistä. Se tuntuu luonteeltaan järkähtämättömältä ja selkeältä - sanalla sanottuna todelta. Näiden oivallusten ansiosta pidän luonnollisena ajatusta siitä että on olemassa universaali tietoisuus, koska syvällisissä oivalluksissa saamani tietous ei voi olla peräisin mistään muualta.

TIEDOSTAA

Tämä onkin erikoisempi tapaus. Tieto, tiedostaminen. "Mä tiedostan että..." viittaa siihen että henkilö on ymmärtänyt, tajunnut ja sisäistänyt tiedon jonka osaa nyt liittää muihin asiayhteyksiin. Sillä on sävy joka viittaa tietynlaiseen valveutuneisuuteen, siihen että henkilö on hereillä tämän asian suhteen. On kuintenkin monenlaista hereilläoloa, ja tätä asiaa ovat viitoittaneet monet henkilöt Joshua Ben-Miriamista Yrjö Kalliseen, Anthony De Melloon ja Eckhart Tolleen sanoen että olemme henkisessä tai psyykkisessä unessa. Lienee siis asiallista sanoa että on erilaisia mentaalisia tasoja joilla voimme valveutua ja tulla uudella tavalla tietoisiksi. Riippuu kai tilanteesta ja / tai tiedon sisäistäjän omasta tietoisuuden tilasta. Summa summarum: tullessaan tietoiseksi ja tiedostaessaan ihminen omaksuu ja sisäistää tietoa joka voi olla joko raakaa dataa, älyllistä faktaa tai sitä universaalia tietoa. Englanninkielinen vastine on kai "I am aware that..." ja 'to become aware' on samaa kuin 'to notice', havaita. Monikäyttöinen ilmaisu.

Kyseenalaistamalla teet vastaukselle tilaa tulla.

Tilanne on ulkopuolellasi, kokemus on sisälläsi.


Kuka minä olen tietämään millainen maailman pitäisi olla?

Kuka minä olen tietämään millaiseksi elämäni pitäisi tulla?

Kuka minä olen tietämään millainen minun pitäisi olla?

Kuka minä olen tietämään mitä minun pitäisi tuntea?

Kuka minä olen tietämään miltä minusta pitäisi tuntua?

Mitä väliä sillä on mitä minä pidän siitä mitä tunnen?

Ja kuka on minussa se, joka ei pidä ja vastustaa?


Vastustamisessa ei ole mitään vikaa eikä se voi johtaa mihinkään pahaan, sillä on ainoastaan rajoittavat seurauksensa.

Emme voi valita hyvän tai pahan väliltä koska Todellisuudessa hyvää tai pahaa ei ole, on vain oma käsityksemme hyvästä ja pahasta.

Monestiko olet valinnut vaihtoehdon jota pidit oikeana tai hyvänä, ja josta seurasikin jotain mitä pidit vääränä tai pahana?


Meillä on voima ja vapaus valita rajoittavan tai avartavan väliltä.

Voit sanoa tilanteelle 'ei' samalla kun sanot kokemukselle 'kyllä'.

Niin kauan kuin hengitän en voi välttää sitä että koen jokaisessa hetkessä.

Sano 'kyllä' sille mitä koet.

Jos et pidä siitä, sano 'kyllä' sille että et pidä siitä.

Ei tarvitse yrittää hyväksyä mitään. Voit kuitenkin sanoa 'kyllä' sille että et halua hyväksyä.

Jos joku osa persoonastasi ei pidä tästä, sano hänelle 'kyllä' ja katso mitä seuraa.

Sinun totuutesi tästä hetkestä voi olla että pinnan alla, juuri siinä mikä yleensä jää huomaamatta, sanot lukuisille asioille koko ajan ei.

Siinä ei ole mitään vikaa. Sano tuolle kaikelle 'kyllä'.

Sano 'kyllä' itsellesi.

Se on luonnollinen olemisen tila.

Sen eteen ei tarvitse tehdä mitään.

Kun havaitset ja tulet tietoiseksi siitä mille, ja millä tavoin, sanot koko ajan 'ei', se tapahtuu itsestään.

Sinä Olet sen kanssa mikä on.

Se aiheuttaa tuntemuksia ja olemisen tiloja jotka tuntuvat uusilta koska olet unohtanut ne kauan sitten.

Ne ovat täysin luonnollisia kokemuksia.

Tuntuivatpa ne miltä tahansa, sinulla on valta ja vapaus sanoa niille 'kyllä',

havaita millä tavoin osa sinusta kenties haluaa sanoa niille 'ei',

ja olla sen kanssa mitä on.

Meismi - ainoa ismi jota voisin kannattaa

Sanaa 'ismi', kuten tiedätte, käytetään arkisessa puhekielessä tarkoittamaan määrittelemätöntä ideologiaa tai suuntausta, jolla on (tai voisi olla) nimitys joka päättyy päätteeseen -ismi. Jos jollain jengillä tai aatteella ei vielä ole moista nimitystä, se voidaan muodostaa liittämällä heitä kuvailevan sana perään '-ismi'. Pari lainausta kilpailevalta nettisivustolta eli Wikipediasta (ei näitä itse keksisi): dualismi, brutalismi, fatalismi, pissismi, hedonismi, mccarthyismi ja epifenomenalismi.

Ismi voi olla mm. idelogia, poliittinen suuntaus, koulukunta, taide- tai tyylisuunta tai käyttäytymismalli. Sillä voidaan myös tarkoittaa jonkin ismin kannatajien muodostamaa liikettä, joka toiminnallaan pyrkii edistämään ismin ja sen oppien käyttöönottoa yhteiskunnassa. Tällöin puhutaan tietysti -isteistä.

Ja minä kirjoitan nyt uskomuksiin perustuvista ideologia-ismeistä. Ne kokoavat yhteen ihmisiä, jotka jakavat samoja, no, uskomuksia ja jotka haluavat toimia yhdessä tukeakseen tai edistääkseen niitä. Jotkut keskustelevat mieluiten omassa porukassa, toiset tuovat keskustelunsa muidenkin tietoisuuteen ja kolmannet ryhtyvät käytännön hommiin ympäristössään. Mitä tahansa muotoja toiminta saakaan, siinä ollaan mukana yhteisen asian puolesta.

Teoriassahan on mahdollista olla oman asian puolesta olematta ketään vastaan: "meillä on meidän uskomuksemme ja haluamme edistää niitä, ja muut saavat omilla tahoillaan edistää omiaan". Ismi-toiminnan tarkoitus on kuitenkin muuttaa maailmaa, ja sen myötä ajaudutaan auttamatta törmäyskursseille.

Miksi maailmaa pitää muuttaa? No siksi että siinä on jotain vialla. Miten syntyy käsitys siitä että "on jotain vikaa"? No siten, että ensin mieli vertailee tilannetta siihen, miten sen pitäisi olla - siis minun uskomusteni mukaan pitäisi olla. Kun se ei ole siten, mieli tuomitsee vallitsevan tilanteen pahaksi tai vääräksi.

Näin ismit luovat itse vastustajia omiin tarpeisiinsa. Alussa oli kokemus siitä että vallitseva tilanne on väärin. Sitten analysoitiin mistä se johtuu ja alettiin nähdä ihmisiä, ryhmiä tai tahoja joiden syytä tämä tilanne on. Maailma ja olosuhteet muuttuvat jotenkin vastustajatkin vaihtuvat aikojen mukaan, mutta koskaan ne eivät lopu tai katoa. Niin pitkään kuin mieli kokee että maailmassa on virhe ja etsii syytä ympäristöstään, se löytää sen ja taistelun täytyy jatkua.

Ismien tarkoitus on, yleensä, kai, tehdä maailmasta avarampi paikka ja kenties jopa saattaa ihmiset yhteen mutta ne toimivat sitä vastaan. Maailmassa kaikki on yhtä eikä täällä ole ketään muuta kuin me, mutta ismit jakavat ihmisiä ryhmiin joiden näkökulmasta maailmassa on me ja ne. Tiedättehän - Ne. Ja ismien ajattelussa maailma on hyvä paikka vasta sitten kun Ne muuttavat tapansa ja lakkaavat hankaloittamasta meidän elämää. Näkökulma on rajoittunut kahdellakin tapaa: kun nähdään vain se mikä sopii omiin käsityksiin, ei voida havaita niitä tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä jotka ovat rajautuneet näkökentän ulkopuolelle.

Toinen tapa käsitellä tilannetta olisi kyseenalaistaa omat näkemyksensä ennekuin syyttää muita omista tunteistaan; kysyä itseltään mistä tiedän että olen oikeassa sekä mistä johtuu että koen tämän tilanteen vääränä. Vastauksen saaminen vaatii itserehellisyyttä niin että persus tutajaa, mutta se voisi laajentaa näkemystä objektiivisempaan suuntaan ja auttaa myös toimimaan vaikuttavammin. Siinä saattaisi kuitenkin joutua luopumaan jostakin uskomuksestaan ja sitä ego ei halua, joten itsensä kyseenalaistaminen ei ole erityisen suosittua.

Tuomitseminen ei johdu niinkään vihasta tai pelosta toista ihmistä tai ryhmää kohtaan, vaan siitä pelosta että minun täytyisi muuttua.

En väitä etteikö maailmassa olisi paljonkin tilanteita jotka ovat rajoittavia tai tuhoisia ihmisten kehitykselle tai hyvinvoinnille. Jos ne analysoidaan pieniksi paloiksi ja eritellään kenen tai minkä syytä ne ovat, saadaan ennakkoluulojen mukaisia tuloksia. Tilanteen ongelmapuolet on alun alkaen nähty ismi-linssien läpi, joten syyt eivät ikinä voi löytyä muualta kuin niistä, joita -istit pitävät vastustajinaan. Siihen ryhmään voi kuulua niitäkin joilla ei ole mitään ko. ismiä vastaan, mutta joiden toiminta -istien mielestä hankaloittaa heidän elämäänsä.

Yrjö Kallinen kirjoitti nuorena miehenä päiväkirjaansa seuraavasti:
"He piirtelevät tämän pallon pintaan mielivaltaisia rajoja ja joka rajan kahta puolta he kita ammollaan taivaanlakea kohti ulvovat: Me, me, me!"

Ajattele tilannetta, joka sinulle tuosta sitaatista nousi ensimmäisenä mieleesi. Lähde sen jälkeen nk. zoomaamaan tilanteesta taaksepäin, yläilmoihin ja kauemmas pitäen katseesi kohti maata. Loitonnu aina kauemmas kunnes olet avaruudessa ja näet koko maapallon. Voitko kuvitella kuusi miljardia ihmistä ulvomassa tuota sanaa kukin omalla kielellään? Näetkö rajoja?

Tällä planeetalla ei ole ketään muita kuin me.

Kaksi eri nyt-hetkeä

"Tässä ja nyt-hetki on maaginen voimahetki, elämän voimapiste."

"Nyt-hetki on ristiriidaton kokonaisuus."

"Nyt-hetki on huoleton olotila."

"Nyt-hetki tarkoittaa absoluuttista todellisuutta."

"Nyt-hetki on kaikki mitä on. Siitä löydätte rauhan, harmonian, maadoittuneisuuden ja ilon."

Ylläolevat lainaukset löytyivät google-haulla 'nyt-hetki on'. Ne ovat irrotettu yhteyksistään, joten kussakin tapauksessa niihin liittyy laajempia kuvauksia, jotka saattavat avata väitettä suuntaan tai toiseen.

Irrotettuinakin ne taitavat kuvastaa sitä käsitystä, joka vallitsee nyt-hetkestä ja elämisestä tässä ja nyt. Samaa käsitystä tuettiin eräässä kuulemassani alustuksessa, jossa kerrottiin että elämäsi muuttuu ihmeelliseksi kun saavut nyt-hetkeen.

Eivät nämä käsitykset ja väitteet epätosia ole, ehkäpä kuitenkin vaillinaisia tai yksipuolisia.

On kaksi eri nyt-hetkeä: objektiivinen ja subjektiivinen.

Kaunopuheiset kuvaukset johtavat harhaan ja saavat ihmisen yrittämään tämän taianomaisen, objektiivisen nyt-hetken löytämistä. Omaksuttuaan nämä mielikuvat ihminen alkaa tekemään mielikuvaharjoitusta jossa hän tekemällä saattaa itseään nyt-hetkeen. Opittuaan että automaattiset, kaoottiset ajatukset ovat esteenä ihanan nyt-hetken kokemiselle hän ensin pakottaa itsensä lopettamaan ajattelun - eli tukahduttaa ajattelutoiminnon. Seuraavaksi hän alkaa suunnata huomiotaan siihen että jokohan hän nyt alkaa kohta olla läsnä tässä ja nyt ja tuntea jotain erityistä. Tämä voi jopa johtaa tiedostamattomaan itsesuggestioon.

Kun katkaisemme yhteyden siihen mitä omassa subjektiivisessa todellisuudessa aidosti koemme tulemme luoneeksi keinotekoisen olotilan, jossa olemme harhautuneet entistä kauemmaksi.

Alussa esitetyt lauseet kuvaavat objektiivista nyt-hetkeä. Se on totta ja olemassa aina, meistä riippumatta. Uskon että ihmisen luonnollinen tila on olla alati läsnä siinä. Siinä tilassa nuo edellämainitut adjektiivit menettävät merkityksensä: kaikki vain on eikä asioilla tai kokemuksilla ole leimoja tai arvoja, ei ole hyvää eikä pahaa. Mutta emme koe sitä, koska normaali tilamme on elää joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Olemme siis jättäneet todellisessa nykyhetkessä elämisen –  koska olemme vaihtaneet sen haaveiluun ja kuvitteluun ideaalista nykyhetkestä!

Jos aloittaisimme siitä että palaisimme nyt-hetkeen rehellisesti, kieltämättä niitä tuntemuksia mitä todella koemme, olisimme läsnä subjektiivisessa nyt-hetkessä. Se on jokaiselle ainoa olemassa oleva Nyt. Ainoa nyt-hetki jossa kukaan voi olla.

Kaikesta yrittämisestä ja erehdyksestä huolimatta Todellinen nyt-hetki on luonnollinen tila, jossa meidän on alunperin tarkoitettu olevan - yrittämättä ja luonnostamme. Ainoa mikä erottaa meidät siitä on tiedostamaton haluttomuutemme olla tässä ja nyt sen kanssa mitä subjektiivisesti koemme, koska siinä on usein jotain mistä emme pidä. Jos minulla on tällä hetkellä vastenmielinen olo, niin katoaako se jos suuntaan huomioni ajatuksiin aurinkoisesta kukkakedosta tai merenrannasta? Vai tuleeko se vain sivuutetuksi ja työnnetyksi syrjään?

Jos haluan aidosti olla läsnä tässä ja nyt, ainoa tapa palata siihen on olla kaiken sen kanssa mitä juuri nyt kokee. Olla kaiken sen kanssa mikä on itselle totta nyt. Siihen voi alkaa palaamaan esittämällä itselleen kysymystä: "Mitä minä pidän siitä mitä koen juuri nyt?" Se on yksinkertainen ja suora tie. Se ei välttämättä ole aina helppo tie.

Huomiokenttään voi nousta epämukavia asioita, joista ei tarvitse pitää mutta joiden kanssa voi olla. Mitään ei tarvitse tehdä. Se mitä koet on se mitä koet. Ja mitä tahansa se onkaan, voit aina esittää itsellesi tuon saman kysymyksen.

Näin alat vähitellen tulemaan tietoiseksi siitä mikä estää sinua olemasta läsnä omassa nyt-hetkessäsi, mutta se on vasta alkua. Palatessasi omaan nyt-hetkeesi, ja ollessasi siinä läsnä, voit joku kerta tulla huomanneeksi että myös todellinen Nyt on siinä.