It takes to feel yourself to know yourself

There is something curious about the Finnish word 'tuntea': it translates both to 'know' and to 'feel'. When we say "tuntea itsensä" we talk about knowing myself or knowing about myself, but it could also be interpreted as feeling myself. Yet I don't think anyone thinks about that. Tell me if I'm wrong.

This came to my mind, again, during an inner observation practise, where I was laying down on my back, being with my breath as it happened and focusing my awareness on my feelings, as well as physical or energetic sensations - and whatever I was experiencing anyway (though I'd rather call it imperiencing since experience takes place in one's inner world, doesn't it?).

As usual, I became aware of stuff that I did not like and did not want to feel, but there it was. And there was no denying that all of it was part of me, even though most of the time I was / am not aware of them.

It was happening mainly on emotional level: fear and it's sideproducts, which are meant to cover and hide it, such as anger and just resistance. As you know, you feel emotions physically too, and I was feeling the fear in my stomach. Uhh, very unpleasant. I was also very aware of other physical and energetic sensations too: I was feeling my body and energies.

So I went: "Oh well, I suppose that if I want to know myself I can not choose what parts I want to know. If I want to get to know myself deeply and thoroughly, I takes a choice and a decision to know all sides and aspects of me, and of my whole being."

I was thinking - in Finnish of course - and all of a sudden understood the other meaning of the word 'tuntea'. I realised it would take a decision to feel it all as well! It only made perfect sense because in the end they are the same.

So I chose to be with whatever I was feeling, including the resistance to what I was feeling. Feeling my body combined with feeling my feelings. Most of the time we think that intellect, feelings and body are separate functions but that is not true. And now I was just feeling what I was feeling, without caring if it was physical or emotional. I wasn't even interested.

We also have a tendency to rely mainly on our intellect, so we automatically analyze our emotional and physical feelings. We process them through a "thought machine". That doesn't help us to know our selves, for the only purpose of feelings is that they are to be felt. We don't need any intellectual information about them.

The best thing that can come out from this all is that when analyzing loosens it's grip –and at the same time there is more just pure feeling of our body and feelings– our three functions (intellect, emotions, body) start to regain their natural balance. When that happens, we start to know and feel ourselves intuitively.

Self-knowledge is not knowing our thoughts and thinking, nor knowing about ourselves. It is experiencing ourselves through being with all sides and aspects of ourselves.

Se on vain nimi, se on vain ehdollistuma

Tehdessäni venytyksiä sama vanha kireys tuntui hartioissa ja yläselässä. Kaulalla ja kasvoissa tuntui jotain aiemmin havaitsematonta jännitystä, ja vatsassa se epämääräinen mutta ikivanha puristus. Tajusin yhtäkkiä että häpeän pelkojani. Aikamoinen pari, kumpikaan niistä ei ole helpoimmasta päästä tuntea ja antaa tuntua. Tällä kertaa havainnoin ja kysyin itseltäni mikä estää minua tuntemasta niitä, millä tavalla en ole läsnä tunteissani? Aloin tulla tietoiseksi siitä kuinka koko ajan vastustin niitä ja päätin olla kaiken sen kanssa mitä havaitsen. Sen seurauksena pystyin tuntemaan koko kombon. Ne tuntuivat.

Tiedättehän kuinka maailmaa ihmetellessämme jokainen hoksaa sen saman ajatusleikin tai kysymyksen: "Mistä tiedän että muut ihmiset näkevät värit samanlaisina kuin minä? Mistä tiedän että väri näyttää muiden näkökentässä samalta, vaikka kaikki ovatkin oppineet käyttämään siitä samaa nimeä?"

Jatkaessani venyttelyä ymmärsin jotain siitä tunteesta jota tunsin paitsi pelkoa, myös vihaani kohtaan. En voinut tietää oliko se samaa häpeää kuin muilla, koska häpeä on vain sana jonka olin joskus oppinut antamaan sille tunteelle jota tunsin. Mistä olin keksinyt että juuri se tunne olisi häpeää? Pian en voinut enää olla varma siitäkään oliko vihani varsinaisesti vihaa. Tiesin vain että se oli erilaatuista energiaa kuin ne joita nimitän apeudeksi, murheellisuudeksi, iloksi tai myötätunnoksi.

Jatkaessani näiden kerrostumien havainnointia saatoin olla varma enää yhdestä asiasta: oleellista oli vain se, millainen suhde minulla on eri tunteisiini - tai energisiin tuntemuksiin - ja mitä pidän niistä. Annanko niiden olla ja tuntua vai vastustanko niitä huomaamattani, sulkien ne pois tietoisuudestani torjuen samalla pois osan itseäni?

Be or be not. There is no try. There is no do.

Pahoinvoinnin puolesta

Nyt tulee pitkästi asiaa. Tämä on syksyllä 2008 kirjoitettu artikkeli, joka jäi pöytälaatikkoon. Inspiraatio siihen tuli  julkisesta keskustelusta jota käytiin syksyn lukuisista ampumatapauksista ja taidepedagogi Anne Rossi-Horton nuorille pitämistä kauhuaiheisista taidetyöpajoista.

Yleisönosastokirjoituksista näki järjestään että käsitys syiden ja seurausten - eli kielteisten tunteiden ja vahingollisten tekojen - välisestä järjestyksestä on usein virheellinen. Reilut 5 000 merkkiä aiheesta joka on puolen vuoden jälkeen yhtä ajankohtainen:

Suomessa on kuluneen syksyn aikana tapahtunut hälyttävän paljon traagisia, kuolemiin johtaneita tekoja. Tekojen takana on yksilöllistä ja yhteisöllistä henkistä pahoinvointia, joka on noussut julkisen keskustelun aiheeksi. Emme voi tarkoin tietää mitkä yksittäiset motiivit ovat tekijöidensä kohdalla johtaneet tekoihin. Laajemmin tarkasteltuna itsemurhien, sekä niihin liittyvien surmatöiden, takana on yleensä henkilökohtaisista ongelmista aiheutuva kärsimyksen kokemus, sekä kokemus siitä että kärsimyksen päättämiseksi ei ole muuta vaihtoehtoa.

Osa murhenäytelmistä on uutisoinnin valossa olleet yllättäviä: tekijät ovat olleet nk. tavallisia ihmisiä joista “ei olisi päälle päin arvannut”. Tuttu lause silloin, kun yhteiskunnan normien mukaista elämää elävä henkilö yllättäen vahingoittaa tai surmaa itsensä ja mahdollisesti myös muita ihmisiä. Nämä tapaukset eivät tarkoita että henkilön tietoisuudessa olisi yhdessä hetkessä tapahtunut jotain joka muutti “tavallisen ihmisen” “tunteettomaksi hirviöksi”. Taustalla on pitkäaikainen sisäinen prosessi, jossa omat kielteiset tunteet ja kokemukset on jätetty huomiotta ja tukahdutettu. Tällöin ne ovat varastoituneet psyyken tiedostamattomiin osiin ja sieltä käsin aiheuttaneet stressiä, masennusta tai ahdistusta - henkistä pahoinvointia - joka tuntuu kenties epämääräisenä möykkynä, mutta jonka syytä ihminen ei itsekään tiedosta.

Tapausten herätteleminä etsimme syitä ja ratkaisuja ulkoisista tekijöistä. Kaikki huolestuttava halutaan johonkin kontrolliin. Tiukennetut lait tai varotoimenpiteet saattavat antaa meille tunteen siitä että joku lisää turvallisuuttamme ja kantaa puolestamme vastuuta - jopa meistä itsestämme. Ne eivät kuitenkaan voi poistaa tai edes kahlita sisäisiä tekijöitä. 

Tiedonvälityksen ja lääkemääräystilastojen valossa henkinen pahoinvointi on laajeneva ilmiö. Yksilötasolla sen olemassaoloa ei vain uskalleta aina myöntää, koska pelätään että sitä pidettäisiin heikkouden merkkinä nyky-yhteiskunnan henkisessä ilmapiirissä. Paitsi että olemme oppineet olemaan ilmaisematta pahoinvointia, olemme myös tuominneet sen pahaksi asiaksi ja vetäneet johtopäätöksen että sitä ei pidä edes tuntea. Lisäksi olemme ehdollistunut vallitseviin yhteiskunnallisiin normeihin ja arvoihin niin, että emme välttämättä halua tunnustaa omaa pahoinvointia edes itsellemme. Kenellekään ei kuitenkaan aiheuta vahinkoa minkään tunteiden tunteminen vaan nimenomaan niiden tukahduttaminen, joka pitkään jatkuttuaan johtaa epätasapainoon ja lyhyemmälläkin aikavälillä aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Käsi ylös jokainen, joka on kuluneen vuoden aikana tuntenut lievää tai voimakasta henkistä pahoinvointia. Ja edelleen niistä jotka evät nostaneet kättään: käsi ylös jokainen joka epäilee tunteneensa sitä, mutta ei ole myöntänyt sitä edes itselleen.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että jo olemassaoleva pahoinvointi kaipaa puolustamista, jotta sen näkeminen pahana asiana voisi alkaa vähenemään. Niin kauan kuin sitä esiintyy, voimme joko vältellä sen kohtaamista niin hyvin kuin osaamme tai suhtautua siihen sellaisena kuin se on: normaalina tunneilmiönä joka kenties tuntuu pahalta, mutta jossa itsessään ei ole mitään pahaa. Pelon, vihan ja surun tunnistaminen ja tunteminen ei välttämättä ole helppoa tai miellyttävää, mutta se on iso askel. Ihmisen joka tunnistaa tunteensa ja antaa itselleen luvan tuntea ne, ei tarvitse reagoida niihin käyttäytymällä tuhoisasti itseään tai ympäristöään kohtaan. Ihminen joka on tukahduttanut tunteitaan, kunnes ne purkautuvat yli äyräidensä, on alttiimpi tekemään niin.

Tunteiden ainoa tarkoitus on tulla tunnetuksi - tuntuivatpa ne miltä tahansa. Ne voivat tuntua vastenmielisiltä, joten olemme opetelleet vastustamaan ja pakenemaan niitä. Olemme niin erkaantuneita omien tunteidemme kohtaamisesta, että niiden käsittely on ulkoistettu lääkäreille ja terapeuteille. Älyllisiä ratkaisuja suosivassa yhteiskunnassa teemme niille mieluummin kaikkea muuta kuin tunnemme ne emotionaalisesti. Yritämme työstää ei-toivotut tunteet olemattomiin analysoimalla ja manipuloimalla niitä.Yritämme ymmärtää mistä ne ovat peräisin ja miten ne voitaisiin saada hallintaan tai muuttaa positiivisiksi. Tarkoitus on hyvä ja vilpitön, mutta valitettava seuraus on tunnekokemuksen vältteleminen ja pysyminen tukahdutettuna. Toisinaan tukahdutamme ne kokonaan lääkkeillä. Lääkehoito voi joskus olla tarpeen kriittisen tai psykoottisen tilan rauhoittamiseksi, mutta jatkuessaan liian pitkään se on este tunteiden rehelliselle kohtaamiselle.

Tunteen ainoa tarkoitus on tulla tunnetuksi, ja tämän ymmärtäminen on ensimmäinen muutos jonka on tapahduttava suhtautumisissa tunteisiin, mikäli henkisen hyvinvoinnin halutaan kohenevan aidosti ja pysyvästi. Siihen tarvitaan ainoastaan yksilön tai yhteisön halu kohdata ja tuntea tunteensa. Kun se tapahtuu vapaaehtoisesti, ilman provokaatiota tai muuta pyrkimystä psyyken turvarajojen murtamiseen, se on täysin luonnollinen prosessi. Mikäli esim. tieteen tai historian tutkimuksen keinoin halutaan hahmottaa tapahtumien ja tunnekokemuksien välisiä yhteyksiä saakoon se sijansa tieteellisessä kontekstissa, mutta tunnetta ei tarvitse ymmärtää. Tunteen, sekä sen mentaalisen vastustamisen, rehellinen tunteminen on aina subjektiivinen, emotionaalinen kokemus. Se on myös suorin tie patoutuneiden tunnekokemusten purkamiseen.

Iskulauseita

Aamu-unissa heräämistä odotellessani mieleen nousi paljon käytetty sanapari 'keho ja mieli'. Keho ja mieli... eikö muuta?

Sain jostain päähäni mainoslauseen harjoittamalleni menetelmälle:

"Tietoisen läsnäolo tapa - tunteiden kohtaamista tavalla jossa on järkeä."

Englanniksi voisi toimia asian ydintä valottava Colin Sissonin toteamus "I don't want you to feel better, I want you to feel real."

Sisäinen ulkoministeriö

Inspiroiduin taas kerran Yrjö Kallisen ajatuksesta jota olen siteerannut aiemmassakin blogimerkinnässäni: "He piirtelevät tämän pallon pintaan mielivaltaisia rajoja ja joka rajan kahta puolta he kita ammollaan taivaanlakea kohti ulvovat: Me, me, me!"


Vietin äsken jälleen aikaa itseni kanssa suunnaten huomion sisäpuolelleni, tehden tietoista valintaa ja päätöstä olla kaiken sen kanssa mitä itsessäni havaitsen sekä kysellen itseltäni mitä pidän tämänhetkisestä kokemuksestani. Se on minulle säännöllinen harjoittamisen tapa jota kutsutaan myös luonnollisen läsnäolon tavaksi. Siinä tulee havainneeksi seikkoja, puolia ja tuntemuksia jotka ovat osa minua mutta joita ei arkipäivän hälyisessä olemisen tilassa havaitse. Ja tutustuu itseensä syvemmin pelkästään olemalla itsensä kanssa.


Ymmärrykseni on että iso osa tajuntani kapasiteetista on täyttynyt vanhoilla johtopäätöksillä, uskomuksilla ja ehdollistumilla joita riittää. Ne ovat kertyneet sinne sitä mukaa kun olen sulkenut tietoisuudestani pois kokemuksia joita olen pitänyt inhottavina, ärsyttävinä tai raivostuttavina. Epämiellyttävässä tilanteessa koetut epämukavat sisäiset kokemukset eivät siis ole todellisuudessa hävinneet minusta mihinkään, vaan ne ovat vain painuneet sen verran syvälle tajuntaani etten enää ole havainnut niitä.


Näin on muodostunut alitajunta. Itselläni on minimaalinen käsitys siitä mitä kaikkea siellä kenties luuraa, mutta niin vain se ohjailee tunne- ja käytösreaktioitani miten haluaa. Se myös saa minut kokemaan maailman, muut ihmiset kuin myös itsenikin sellaisena kuin tiedostamattani uskon niiden olevan - ei sellaisena kuin ne ja minä todellisuudessa olemme. Minä, ne, he ja nuo, ja ryhmien väliset rajat. Ehdollistumat saavat minut luulemaan että minun ja muiden välillä on suuriakin eroja, vaikka todellisuudessa meillä on aina enemmän yhteistä.


Samaistun noihin tiedostamattomiin uskomuksiin. Millaiset uskomukset ja miten ne käytöksessäni ja tunteissani ilmenevät, sellaisena ihmisenä itseäni pidän. “Persona” tulee latinan kielestä ja tarkoittaa alunperin naamiota.


Osa alitajunnan sisällöstä on samassa jengissä ja tukee toisiaan, mutta osa voi olla jopa toisilleen vastakkaisia. Minussa, minun kokonaisessa olemuksessani on paitsi paljon sellaista josta en tiedä mitään, myös sellaisia osia jotka ovat ristiriidassa keskenään. Ilmankos sitä kokee sisäisiä ristiriitoja.


Havaittuani epämukavan tuntemuksen tulin kysyneeksi itseltäni kuka tai mikä minussa on se joka ei pidä siitä. Luonnollinen minäni ei sellaisista piittaa, se on se osa jolle kaikki vain on ja joka ei arvota kokemuksia negatiivisiksi tai positiivisiksi. Se on myös se osa johon en ole ollut yhteydessä sen jälkeen kun aloin samaistumaan alitajuntani sisältöön.


Se, joka ei pidä kokemuksesta on se, jonka mielestä se on ikävä tai paha. Se on joku alitajuinen ehdollistumani joka on ristiriidassa kokemuksen kanssa, ja joka siksi uskoo sen olevan väärin. Ja jos tietoisessa tajunnassani koen että se on huono juttu koska se vie minulta mahdollisuuden sisäiseen rauhaan, niin siinä on yksi ristiriitakerros lisää. Ja tämä kaikki on ihan ookoo, jos tuollainen ruljanssi on käynnissä niin mitä sitä kieltämäänkään.


Kaikki rajat ovat olemassa vain siksi että olemme sopineet niiden olevan siinä. Rajat osoittavat mitä ei saa tehdä, mistä ei saa mennä tai ainakaan mitä pidemmälle ei saa mennä. Rajat ovat aina kuvitelmissamme ja päissämme. Konkreettinen rakennelma eli muuri tai aita ilmestyy vasta sitten kun on ensin koettu, päätetty ja sovittu että tässä kulkee raja.


Niiden tarkoitus on suojata aluetta jota ne rajaavat. Suojata miltä? Miltä tahansa mikä on alettu kokemaan uhkana. Se voi olla mitä tahansa vierasta josta tiedetään vain että se on ristiriidassa sen kanssa minkä minä uskon olevan totta, minkä minä uskon olevan oikein ja mikä on minulle tärkeää. Sisäisessä maailmassani uhka voi olla pelkkä epämiellyttävä tuntemus koska sehän on paha juttu.


Rajat jakavat osiksi alueen joka aiemmin oli yhtenäinen. Eheytyminen ei ole sitä että tehdään harjoituksia jotka auttavat hyväksymään itsensä. Aitoja tai muureja ei tarvitse murtaa. Eheytyminen tapahtuu kun rajat lakkaavat olemasta. Tarvitsee vain nähdä mihin on vetänyt rajoja ja kuinka hyödyttömiä ja - no, rajoittavia ne ovat. Silloin ne lakkaavat olemasta ja muurit romahtavat oman painonsa alla itsestään.

Voi äly.

On tullut kirjoitettua tunnepitoisista asioista. Se ei liene täyttä sattumaa, sillä jos tunnustaisin jotain agendaa se olisi tunteiden ja "tunnetoiminnon" kunnian palauttaminen. Sehän on ihmisen henkinen, luonnollinen toiminto joka on jostain syystä joutunut aikain saatossa liki pannaan ja muuttunut tabuksi. Tunteista puhuminen, sikäli kun se onnistuu, voidaan kokea kiusalliseksi ja arkaluontoiseksi. Järjen olemme sen sijaan nostaneet jalustalle ja sitä käyttämällä koetamme löytää ratkaisun aivan kaikkeen. Psykologit ja terapeutit koettavat jopa löytää järjellä pääteltyjä ratkaisukeinoja tunnepuolen ongelmiin. Tunteita analysoidaan! Tauon jälkeen sain jälleen inspiraation kirjoitella, mutta tällä kertaa intellektuaalisista toiminnoistamme.

Puhun toisinaan asioiden oivaltamisesta. Jos epäilen että sanalla 'oivaltaa' on keskustelukumppanille muu merkitys kuin itselleni, täsmentelen että minulle se tarkoittaa enemmän kuin vain asian ymmärtämistä älyllisellä tasolla. Minulle se tarkoittaa jotain sellaista kuin intuitiivinen ymmärtäminen: sitä, kun ajatusten takaa nousee ymmärrys, jollaista ei olisi voinut ajattelutyöllä ja analysoinnilla saavuttaa. Toisinaan oivaltamassani asiassa yhdistyy osasia jotka eivät järjellä ajateltuna liittyneet mitenkään toisiinsa, mutta oivalluksen myötä näkee kuinka epätodennäköiset palat muodostavat ehjän, kokonaisen palapelin jossa kaikki on kohdallaan.

Suomen ilmaisuvoimaisessa kielessähän on useampia sanoja, jotka viittaavat asioiden hahmottamiseen ja / tai sisäistämiseen. Mitenköhän ne ovat muotoutuneet, mistä lähteestä tulleet ja mihin ne viittaavat? Helpointa olisi kysyä kielitieteilijöiltä niiden etymologiaa, mutta hauskempaa on kokeilla itse.

ÄLYTÄ

Tämähän viittaa älyyn. Ihmisellä on tajunta, tietoisuus ja äly. Ja olen muuten eri mieltä Wikipedian (ilmeisesti lääke- ja sielutieteeseen perustuvan) selityksen kanssa siitä, mitä mikäkin noista on. Käydään sekin lyhyesti läpi:
° Tietoisuus: Oma tietoisuuteni on osa universaalia tietoisuutta, joka on kaikkialla ja kaikessa vallitseva entiteetti. Se sisältää kaiken informaation ja on maailmankaikkeutta ylläpitävä "voima". Tietoisuus on ikään kuin elämä itse - se vain on ja on aina ollut, ja se jatkuu aina riippumatta siitä olenko minä tai yksikään ihminen olemassa tällä planeetalla.
° Tajunta: Oma, persoonakohtainen kapasiteettini joka on jakautunut kahtia tajunnaksi ja alitajunnaksi. Kaikki havaitseminen - sekä ulkoisten tilanteiden että sisäisten kokemusten eli ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten havaitseminen - tapahtuu tajunnassa. Torjutut kokemukset ovat "koteloituneet" ja painuneet alitajuntaan ja pysyvät siellä ainoastaan siksi että tiedostamattani (= havaitsemattani) vastustan niiden kokemista, jolloin ne eivät voi nousta esiin.
° Äly: Yksi kolmesta toiminnostani (kaksi muuta ovat keho ja tunteet), joka on ajattelutyökalu. Sillä voi jäsennellä asioita ja asettaa kysymyksiä, mutta parhaat vastaukset eivät, kuten sanottua, tule ajattelusta vaan jostain syvemmältä

Takaisin asiaan: älyäminen. Jos tämä tarkoittaa älyssä ja älyllä aikaansaatua "hoksaamista", niin sanoisinpa että silloin kyse on opittujen tietojen yhdistämisestä uudeksi kokonaisuudeksi. Osa niistä voi olla vanhoja tietoja, joihin uutena opittu tieto hienosti yhdistyy. Tällöin tiedot ovat enimmäkseen tieteellisiä tai faktoja niin, että omat mieli- tai tunnepiteet eivät vaikuta niiden tulkintaan ja niissä ei ole muutakaan tulkinnanvaraa. Esimerkkinä mieleen tulee laitteen käyttämisen opetteleminen: jonkin mekaanisen masiinan käyttämisessä on eri vaiheita jotka pitää suorittaa tietyssä järjestyksessä, ja edelliset vaiheet vaikuttavat seuraaviin. Tällöin pitää älytä kuinka eri vaiheet vaikuttavat keskenään jonka jälkeen osaa toimia oikella tavalla konetta käyttäessään. Vitsinkin voi älytä. Kuultuaan vitsin loppuun saakka älyää miten jutun tapahtumat lopussa liittyvät toisiinsa yllättävällä tavalla, ja sitten naurattaa.

YMMÄRTÄÄ

Tästä tulee mieleen vastakohta 'väärinymmärtää'. Se paljastaa että ymmärtäminen on lopputulos sellaiselle tiedon prosessoinnille, jossa on jäänyt tilaa henkilökohtaiselle tulkinnalle. Ihminen on tulkinnut tietoa omien uskomustensa mukaisesti ja ymmärtänyt se eritavalla kuin alunperin ehkä tarkoitettiin. Tiedot ovat muodostaneet uuden, toimivan kokonaisuuden joka ei ole "sellainen kuin piti" koska osa informaatiosta on saanut uusia merkityksiä. Ymmärtäminen on älyn ja tajunnan yhteistyön tulosta. Älyssä tapahtuu ajattelua johon huomaamatta sekoittuu alitajunnassa luuraavia vanhoja kokemuksia, ennakkoluuloja tai uskomuksia.

TAJUTA

Arkikielessä tämä viittaa mihin tahansa päättelyyn ja mikäpä siinä, mutta tilsehditään. Tajuamisen täytyy tapahtua tajunnassa, eiks jeh? Tai sitten se on tajunnassa tapahtuvan prosessoinnin tulosta, ja siihen ei liity älyn käyttöä, eiks jeh? Tulkitsen tämän siten, että alitajunnasta nousee pintatajuntaan vanhaa informaatiota, ja siihen voi myös sekoittua uutta informaatiota joka on juuri havaittu esim. silmillä tai korvilla, mutta jota ei ole ehditty analysoimaan tai ajattelemaan älyllä. Se on yllättävää koska mitään vastausta tms. ei aktiivisesti haettu, vaan se vain tapahtui. Lamppu syttyy yllättäen pään päälle.

KÄSITTÄÄ

Tämähän viittaa käteen. Olen lukenut sanan etymologisen selityksen, ja nyt on parasta tarttua siihen. Käsittäminen tarkoitti alkujaan kiinni ottamista. Nykyään se siis tarkoittaa mentaalista kiinniottamista. Ajatukset hapuilevat jotain joka on ihan siinä ulottuvilla, ja saavat siitä lopulta kiinni. Toisaalta käsittämällä saatiin tietoa siitä mikä käsitettiin: voitiin havaita paljonko se painaa, onko se kova tai pehmeä tai oliko kuollut eläin vielä lämmin vaiko jo kylmennyt jne. Samankaltainen mentaalinen käsittely on abstraktia ja voi olla joko tietojen yhteenliittämistä tai yhden tiedon pilkkomista osiin, mutta tavoite on sama.

OIVALTAA

Niin, tämä oivaltaminen. Älysin tuossa aiemmin että tajuamisen määritelmäni kuulostaa samalta kuin mitä tapahtuu oivaltamisessa: se kumpuaa jostain ajattelua syvemmältä. Kyse on eri asiasta ja minulla on ollut erilaisia oivalluskokemuksia. Syvällisimpiin oivaltamisiin on liittynyt vahvoja elämyksiä joita on vaikea selittää. Oivallus on voinut syntyä ymmärtämisestä ja tajuamisesta johon on vielä liittynyt tietoutta joka ei ole omaa eikä älyllistä. Se tuntuu luonteeltaan järkähtämättömältä ja selkeältä - sanalla sanottuna todelta. Näiden oivallusten ansiosta pidän luonnollisena ajatusta siitä että on olemassa universaali tietoisuus, koska syvällisissä oivalluksissa saamani tietous ei voi olla peräisin mistään muualta.

TIEDOSTAA

Tämä onkin erikoisempi tapaus. Tieto, tiedostaminen. "Mä tiedostan että..." viittaa siihen että henkilö on ymmärtänyt, tajunnut ja sisäistänyt tiedon jonka osaa nyt liittää muihin asiayhteyksiin. Sillä on sävy joka viittaa tietynlaiseen valveutuneisuuteen, siihen että henkilö on hereillä tämän asian suhteen. On kuintenkin monenlaista hereilläoloa, ja tätä asiaa ovat viitoittaneet monet henkilöt Joshua Ben-Miriamista Yrjö Kalliseen, Anthony De Melloon ja Eckhart Tolleen sanoen että olemme henkisessä tai psyykkisessä unessa. Lienee siis asiallista sanoa että on erilaisia mentaalisia tasoja joilla voimme valveutua ja tulla uudella tavalla tietoisiksi. Riippuu kai tilanteesta ja / tai tiedon sisäistäjän omasta tietoisuuden tilasta. Summa summarum: tullessaan tietoiseksi ja tiedostaessaan ihminen omaksuu ja sisäistää tietoa joka voi olla joko raakaa dataa, älyllistä faktaa tai sitä universaalia tietoa. Englanninkielinen vastine on kai "I am aware that..." ja 'to become aware' on samaa kuin 'to notice', havaita. Monikäyttöinen ilmaisu.