'Human being' on suomeksi ihmisolento.

Sinä saatat kuvitella olevasi yhtä kuin ajatuksesi, tunteesi ja kehosi.

Sinulla on ajatuksia joita huomaat ja ajattelet, sinä tunnet tunteitasi sekä tunnet kosketuksen ja fyysisiä tuntemuksia.

Siinä missä silmä ei voi nähdä itseään, ei ajatuskaan voi huomata itseään, tunne ei voi tuntea itseään, hellä kosketus tai särky ei voi tuntea itseään. Kuka sinussa on se, joka havaitsee nuo kaikki?

Sanon kuka se ei ole: se ei ole yksikään egoistasi, se ei ole sivuutettu varjopuolesi, ei liioin persoonasi tai mikään muukaan osa tajuntasi tiedostamattomista osista. Se on jotain muuta, johon olemme väliaikaisesti menettäneet yhteyden ja jota emme siksi tällä hetkellä tunne.

Vaikka emme voi tietää kuka se on, ja vaikka samaistumme sen sijaan ajatuksiin, tunteisiin ja kehoon ei sillä kuitenkaan ole väliä: Milloinkaan, missään nyt-hetkessä, emme voi olla mitään muuta kuin mikä koemme olevamme.

Hyvät uutiset ovat, että meidän ei tarvitse olla mitään muuta. Meidän ei tarvitse yrittää olla mitään muuta.

Huonot uutiset ovat, että juuri kukaan ei usko sitä.

Syystä tai toisesta haluaisimme olla toisenlaisia kuin olemme tai tuntea jotain muuta mitä tunnemme. Luomme älyttömän kehän, jossa tavoittelemme (omien tai jaettujen ihanteiden mukaista) täyttymystä jonka saamme joskus tulevaisuudessa; "sitten kun". Vastustelemme, tavoittelemme ja teemme, mutta emme ole.

Varastamme itseltämme mahdollisuuden olla tässä ja nyt se mitä koemme olemme. Meistä jokaisen tarkoitus on olla se mitä olemme. Ikävä kyllä olemme jossain vaiheessa uskoneet että joko meissä, tai siinä mitä tunnemme, on jotain vikaa emmekä pidä siitä.

Vaikka emme aina pitäisi itsestämme, meissä ei silti ole mitään vikaa - mutta juuri kukaan ei usko sitä.

Ainoa paikka ja aika joka on olemassa, on tässä ja nyt. Sinä et koskaan voi olla mitään muuta kuin mitä koet olevasi juuri nyt.

Voimme valita olemmeko sitä tietoisesti, vai olemmeko siitä tiedottomina tunteiden, ajatusten, ehdollisten reaktioiden ohjailtavina.

Tietoinen valinta ja päätös olla tässä ja nyt sen kanssa mikä sinulle on totta, olipa se mitä tahansa ja piditpä siitä mitä tahansa.

Tietoinen valinta ja päätös olla tässä ja nyt sen kanssa mikä sinä koet olevasi, olipa se mitä tahansa ja piditpä siitä mitä tahansa. Siinä kaikki.

Niinä hetkinä kun havaitset itsessäsi tai tunteissasi puolia joista et pidä, muista tämä:

Mitä väliä sillä on mitä egosi pitää siitä, mikä koet olevasi? Molemmat ovat illuusioita joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka sinä todellisuudessa olet.

Mikä tai kuka estää sinua antamasta itsellesi täyttä lupaa olla se mikä olet?

Ootko nä herreillä?

Lehdessä esiteltiin tv-ohjelmaa, jossa lapset vastaavat filosofisiin kysymyksiin. Yksi kysymys kuului: "Mitä eroa on ajatuksilla ja unilla?"

Yhteistä niillä on se, että molemmat syntyvät alitajuntaan tukahdutetusta materiaalista: ajatuksista, tuntemuksista ja kokemuksista.

Eroa voisi olla siinä, että ajattelumme on "loogista". Olemme omaksuneet uskomuksia mm. siitä millainen maailma on, mikä on järkevää, mikä on todellista ja mikä ei voi olla mahdollista. Muodostamme mieluiten ajatuksia jotka sekä mahtuvat uskomustemme asettamiin rajoihin, että toisaalta tukevat ja vahvistavat niitä (mikä on ajan myötä rajoittava, näkökenttää kaventava tapa).

Unissa alitajunnan materiaali on vapaammassa käytössä ja yhdisteltävissä ilman loogisuuden vaatimuksia.

Toinen yhteinen tekijä on se, että sekä ajatukset että unet tapahtuvat samassa paikassa. Hereillä ollessamme otamme vastaan ärsykkeitä ympäristöstä aistien kautta. Näkö-, kuulo- ja tuntohavainnot yhdistyvät tajunnassa jossa muodostuu havainto ympäristöstä, terästettynä hajulla tai maulla silloin tällöin. Ympäristö siis sijaitsee ainoastaan sinun tietoisessa tajunnassasi, jossa rakentuu konstruktio siitä – konstruktio valvetodellisuudesta. Kehollisilla aisteilla voimme tosin havaita ainoastaan fyysistä maailmaa ja materiaa.

Meillä on myös intuitio, vaisto, joka on älyn ja aistien yläpuolella. Vaikka olisimme ensin analysoineet ja järkeilleet jotain ongelmaa, saatamme tehdä päätöksen sen perusteella millainen tuntemus meillä on sisuskaluissa.

Kun näet unta, sen surrealistinen maailma tuntuu yhtä todelliselta siksi että se sijaitsee ja "toteutuu" samassa tajunnassa kuin valvetodellisuus. Aistiärsykkeet on suljettu pois, joten unitodellisuus rakentuu vallattomasti alitajuntasi sisällöstä. Sekin on tapahtumahetkellään konstruktio todellisuudesta.

Oletko koskaan unessa havahtunut siihen oivallukseen, että "tämähän on ainoastaan unta"? Se voi jäädä vain ohikiitäväksi ajatukseksi joka ei vaikuta unen tapahtumiin sen enempää. Mutta joskus se on voimakas elämys, niin kutsuttu tietoiseksi tuleminen: ymmärrämme että ympäröivä maailma ei olekaan todellinen vaan me kuvittelemme sen, ja että voimme tehdä siellä mitä vain. Englanniksi tällaisesta unesta käytetään nimitystä 'lucid dream', suomeksi mm. selkouni.

Olemme niin tietoisia ympäristöstä että aistit tuntuvat terävoityvän, värit näyttävät puhtaammilta ja äänet kuuluvat kirkkaammin. Selkounessa meillä on rajattomat mahdollisuudet vaikuttaa tarinan kulkuun ja tämä yhtäkkinen "herääminen" tuntuu hyvin jännittävältä niin, että koko keho tuntuu väreilevän kutkuttavaa elämänvoimaa. Maailma on leikkikenttä jossa meitä ei rajoita mikään muu, kuin omat käsityksemme siitä mikä on mahdollista. Ja kaikki on mahdollista. Olemme vapaita tekemään mitä haluamme ja onnistumme siinä.

Kysy itseltäsi: Olenko minä hereillä vai näenkö unta? Kiinnitä sitten hetkeksi huomiota siihen mitä näet ja kuulet ympärilläsi juuri nyt. Mitä tunnet kehossasi? Millainen olo sinulla on?

Fyysinen ympäristösi, ihmiset ympärilläsi ja sinä itse – millaisia kuvittelet heidän olevan ja millaisia he mahtavat olla oikeasti, jos nuo kuvitelmat otetaan pois?

Mystikot ja metafyysikot kautta aikojen ovat puhuneet itsensä tiedostamisesta, tietoiseksi tulemista, heräämisestä. Yrjö Kallinen sanoi että koko ihmiskunta on psyykkisessä unessa täysin tiedottomana siitä, mikä on todellisuus.

Oletko koskaan leikkinyt ajatuksella siitä, millaista olisi jos sinulle tapahtuisi selkounen kaltainen herääminen silloin, kun olet valveilla?

It takes to feel yourself to know yourself

There is something curious about the Finnish word 'tuntea': it translates both to 'know' and to 'feel'. When we say "tuntea itsensä" we talk about knowing myself or knowing about myself, but it could also be interpreted as feeling myself. Yet I don't think anyone thinks about that. Tell me if I'm wrong.

This came to my mind, again, during an inner observation practise, where I was laying down on my back, being with my breath as it happened and focusing my awareness on my feelings, as well as physical or energetic sensations - and whatever I was experiencing anyway (though I'd rather call it imperiencing since experience takes place in one's inner world, doesn't it?).

As usual, I became aware of stuff that I did not like and did not want to feel, but there it was. And there was no denying that all of it was part of me, even though most of the time I was / am not aware of them.

It was happening mainly on emotional level: fear and it's sideproducts, which are meant to cover and hide it, such as anger and just resistance. As you know, you feel emotions physically too, and I was feeling the fear in my stomach. Uhh, very unpleasant. I was also very aware of other physical and energetic sensations too: I was feeling my body and energies.

So I went: "Oh well, I suppose that if I want to know myself I can not choose what parts I want to know. If I want to get to know myself deeply and thoroughly, I takes a choice and a decision to know all sides and aspects of me, and of my whole being."

I was thinking - in Finnish of course - and all of a sudden understood the other meaning of the word 'tuntea'. I realised it would take a decision to feel it all as well! It only made perfect sense because in the end they are the same.

So I chose to be with whatever I was feeling, including the resistance to what I was feeling. Feeling my body combined with feeling my feelings. Most of the time we think that intellect, feelings and body are separate functions but that is not true. And now I was just feeling what I was feeling, without caring if it was physical or emotional. I wasn't even interested.

We also have a tendency to rely mainly on our intellect, so we automatically analyze our emotional and physical feelings. We process them through a "thought machine". That doesn't help us to know our selves, for the only purpose of feelings is that they are to be felt. We don't need any intellectual information about them.

The best thing that can come out from this all is that when analyzing loosens it's grip –and at the same time there is more just pure feeling of our body and feelings– our three functions (intellect, emotions, body) start to regain their natural balance. When that happens, we start to know and feel ourselves intuitively.

Self-knowledge is not knowing our thoughts and thinking, nor knowing about ourselves. It is experiencing ourselves through being with all sides and aspects of ourselves.

Se on vain nimi, se on vain ehdollistuma

Tehdessäni venytyksiä sama vanha kireys tuntui hartioissa ja yläselässä. Kaulalla ja kasvoissa tuntui jotain aiemmin havaitsematonta jännitystä, ja vatsassa se epämääräinen mutta ikivanha puristus. Tajusin yhtäkkiä että häpeän pelkojani. Aikamoinen pari, kumpikaan niistä ei ole helpoimmasta päästä tuntea ja antaa tuntua. Tällä kertaa havainnoin ja kysyin itseltäni mikä estää minua tuntemasta niitä, millä tavalla en ole läsnä tunteissani? Aloin tulla tietoiseksi siitä kuinka koko ajan vastustin niitä ja päätin olla kaiken sen kanssa mitä havaitsen. Sen seurauksena pystyin tuntemaan koko kombon. Ne tuntuivat.

Tiedättehän kuinka maailmaa ihmetellessämme jokainen hoksaa sen saman ajatusleikin tai kysymyksen: "Mistä tiedän että muut ihmiset näkevät värit samanlaisina kuin minä? Mistä tiedän että väri näyttää muiden näkökentässä samalta, vaikka kaikki ovatkin oppineet käyttämään siitä samaa nimeä?"

Jatkaessani venyttelyä ymmärsin jotain siitä tunteesta jota tunsin paitsi pelkoa, myös vihaani kohtaan. En voinut tietää oliko se samaa häpeää kuin muilla, koska häpeä on vain sana jonka olin joskus oppinut antamaan sille tunteelle jota tunsin. Mistä olin keksinyt että juuri se tunne olisi häpeää? Pian en voinut enää olla varma siitäkään oliko vihani varsinaisesti vihaa. Tiesin vain että se oli erilaatuista energiaa kuin ne joita nimitän apeudeksi, murheellisuudeksi, iloksi tai myötätunnoksi.

Jatkaessani näiden kerrostumien havainnointia saatoin olla varma enää yhdestä asiasta: oleellista oli vain se, millainen suhde minulla on eri tunteisiini - tai energisiin tuntemuksiin - ja mitä pidän niistä. Annanko niiden olla ja tuntua vai vastustanko niitä huomaamattani, sulkien ne pois tietoisuudestani torjuen samalla pois osan itseäni?

Be or be not. There is no try. There is no do.

Pahoinvoinnin puolesta

Nyt tulee pitkästi asiaa. Tämä on syksyllä 2008 kirjoitettu artikkeli, joka jäi pöytälaatikkoon. Inspiraatio siihen tuli  julkisesta keskustelusta jota käytiin syksyn lukuisista ampumatapauksista ja taidepedagogi Anne Rossi-Horton nuorille pitämistä kauhuaiheisista taidetyöpajoista.

Yleisönosastokirjoituksista näki järjestään että käsitys syiden ja seurausten - eli kielteisten tunteiden ja vahingollisten tekojen - välisestä järjestyksestä on usein virheellinen. Reilut 5 000 merkkiä aiheesta joka on puolen vuoden jälkeen yhtä ajankohtainen:

Suomessa on kuluneen syksyn aikana tapahtunut hälyttävän paljon traagisia, kuolemiin johtaneita tekoja. Tekojen takana on yksilöllistä ja yhteisöllistä henkistä pahoinvointia, joka on noussut julkisen keskustelun aiheeksi. Emme voi tarkoin tietää mitkä yksittäiset motiivit ovat tekijöidensä kohdalla johtaneet tekoihin. Laajemmin tarkasteltuna itsemurhien, sekä niihin liittyvien surmatöiden, takana on yleensä henkilökohtaisista ongelmista aiheutuva kärsimyksen kokemus, sekä kokemus siitä että kärsimyksen päättämiseksi ei ole muuta vaihtoehtoa.

Osa murhenäytelmistä on uutisoinnin valossa olleet yllättäviä: tekijät ovat olleet nk. tavallisia ihmisiä joista “ei olisi päälle päin arvannut”. Tuttu lause silloin, kun yhteiskunnan normien mukaista elämää elävä henkilö yllättäen vahingoittaa tai surmaa itsensä ja mahdollisesti myös muita ihmisiä. Nämä tapaukset eivät tarkoita että henkilön tietoisuudessa olisi yhdessä hetkessä tapahtunut jotain joka muutti “tavallisen ihmisen” “tunteettomaksi hirviöksi”. Taustalla on pitkäaikainen sisäinen prosessi, jossa omat kielteiset tunteet ja kokemukset on jätetty huomiotta ja tukahdutettu. Tällöin ne ovat varastoituneet psyyken tiedostamattomiin osiin ja sieltä käsin aiheuttaneet stressiä, masennusta tai ahdistusta - henkistä pahoinvointia - joka tuntuu kenties epämääräisenä möykkynä, mutta jonka syytä ihminen ei itsekään tiedosta.

Tapausten herätteleminä etsimme syitä ja ratkaisuja ulkoisista tekijöistä. Kaikki huolestuttava halutaan johonkin kontrolliin. Tiukennetut lait tai varotoimenpiteet saattavat antaa meille tunteen siitä että joku lisää turvallisuuttamme ja kantaa puolestamme vastuuta - jopa meistä itsestämme. Ne eivät kuitenkaan voi poistaa tai edes kahlita sisäisiä tekijöitä. 

Tiedonvälityksen ja lääkemääräystilastojen valossa henkinen pahoinvointi on laajeneva ilmiö. Yksilötasolla sen olemassaoloa ei vain uskalleta aina myöntää, koska pelätään että sitä pidettäisiin heikkouden merkkinä nyky-yhteiskunnan henkisessä ilmapiirissä. Paitsi että olemme oppineet olemaan ilmaisematta pahoinvointia, olemme myös tuominneet sen pahaksi asiaksi ja vetäneet johtopäätöksen että sitä ei pidä edes tuntea. Lisäksi olemme ehdollistunut vallitseviin yhteiskunnallisiin normeihin ja arvoihin niin, että emme välttämättä halua tunnustaa omaa pahoinvointia edes itsellemme. Kenellekään ei kuitenkaan aiheuta vahinkoa minkään tunteiden tunteminen vaan nimenomaan niiden tukahduttaminen, joka pitkään jatkuttuaan johtaa epätasapainoon ja lyhyemmälläkin aikavälillä aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Käsi ylös jokainen, joka on kuluneen vuoden aikana tuntenut lievää tai voimakasta henkistä pahoinvointia. Ja edelleen niistä jotka evät nostaneet kättään: käsi ylös jokainen joka epäilee tunteneensa sitä, mutta ei ole myöntänyt sitä edes itselleen.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että jo olemassaoleva pahoinvointi kaipaa puolustamista, jotta sen näkeminen pahana asiana voisi alkaa vähenemään. Niin kauan kuin sitä esiintyy, voimme joko vältellä sen kohtaamista niin hyvin kuin osaamme tai suhtautua siihen sellaisena kuin se on: normaalina tunneilmiönä joka kenties tuntuu pahalta, mutta jossa itsessään ei ole mitään pahaa. Pelon, vihan ja surun tunnistaminen ja tunteminen ei välttämättä ole helppoa tai miellyttävää, mutta se on iso askel. Ihmisen joka tunnistaa tunteensa ja antaa itselleen luvan tuntea ne, ei tarvitse reagoida niihin käyttäytymällä tuhoisasti itseään tai ympäristöään kohtaan. Ihminen joka on tukahduttanut tunteitaan, kunnes ne purkautuvat yli äyräidensä, on alttiimpi tekemään niin.

Tunteiden ainoa tarkoitus on tulla tunnetuksi - tuntuivatpa ne miltä tahansa. Ne voivat tuntua vastenmielisiltä, joten olemme opetelleet vastustamaan ja pakenemaan niitä. Olemme niin erkaantuneita omien tunteidemme kohtaamisesta, että niiden käsittely on ulkoistettu lääkäreille ja terapeuteille. Älyllisiä ratkaisuja suosivassa yhteiskunnassa teemme niille mieluummin kaikkea muuta kuin tunnemme ne emotionaalisesti. Yritämme työstää ei-toivotut tunteet olemattomiin analysoimalla ja manipuloimalla niitä.Yritämme ymmärtää mistä ne ovat peräisin ja miten ne voitaisiin saada hallintaan tai muuttaa positiivisiksi. Tarkoitus on hyvä ja vilpitön, mutta valitettava seuraus on tunnekokemuksen vältteleminen ja pysyminen tukahdutettuna. Toisinaan tukahdutamme ne kokonaan lääkkeillä. Lääkehoito voi joskus olla tarpeen kriittisen tai psykoottisen tilan rauhoittamiseksi, mutta jatkuessaan liian pitkään se on este tunteiden rehelliselle kohtaamiselle.

Tunteen ainoa tarkoitus on tulla tunnetuksi, ja tämän ymmärtäminen on ensimmäinen muutos jonka on tapahduttava suhtautumisissa tunteisiin, mikäli henkisen hyvinvoinnin halutaan kohenevan aidosti ja pysyvästi. Siihen tarvitaan ainoastaan yksilön tai yhteisön halu kohdata ja tuntea tunteensa. Kun se tapahtuu vapaaehtoisesti, ilman provokaatiota tai muuta pyrkimystä psyyken turvarajojen murtamiseen, se on täysin luonnollinen prosessi. Mikäli esim. tieteen tai historian tutkimuksen keinoin halutaan hahmottaa tapahtumien ja tunnekokemuksien välisiä yhteyksiä saakoon se sijansa tieteellisessä kontekstissa, mutta tunnetta ei tarvitse ymmärtää. Tunteen, sekä sen mentaalisen vastustamisen, rehellinen tunteminen on aina subjektiivinen, emotionaalinen kokemus. Se on myös suorin tie patoutuneiden tunnekokemusten purkamiseen.

Iskulauseita

Aamu-unissa heräämistä odotellessani mieleen nousi paljon käytetty sanapari 'keho ja mieli'. Keho ja mieli... eikö muuta?

Sain jostain päähäni mainoslauseen harjoittamalleni menetelmälle:

"Tietoisen läsnäolo tapa - tunteiden kohtaamista tavalla jossa on järkeä."

Englanniksi voisi toimia asian ydintä valottava Colin Sissonin toteamus "I don't want you to feel better, I want you to feel real."