Viime aikoina olen useasti herännyt aamulla ennen kellon soimista. Hieman väsyneenä, jep, mutta kun uni ei enää tule niin se on yksi parhaista hetkistä sisäavaruuden havainnointiin. Ei tarvitse vielä nousta ja alitajuntaan on lyhyt yhteys.
"Tietoinen valinta ja päätös haluta tuntea myös se – ja varsinkin se – mitä egoni ei halua minun tuntevan." Tuli vaan mieleen tänä aamuna harjoittaessani sisäistä havainnointia. Esiin oli noussut pelkoa, jonka yhtäältä päätin kohdata, mutta jota toisaalta huomaamattani pakenin tuon tuostakin.
Yht'äkkiä havaitsin ja tiedostin etsiväni tuon pelon ydintä, tähtääväni sinne vaikka en tiennyt missä suunnassa se on. Odotin sen paljastuvan seuraavassa hetkessä kun vain haen ja kaivelen. Vanha totuus kuitenkin sanoo että se mitä etsit on jo tässä (missä muuallakaan – ei ole mitään muuta hetkeä kuin nyt). Mikä siis esti minua havaitsemasta sitä tässä ja nyt? Se, että osa minusta halusi tuntea jotain mukavampaa, eli sen hetken kun pelko on jo kohdattu, tullut käsitellyksi ja jäljellä on rauha.
Se paljasti minulle sen, kuinka osa minusta tuomitsee kokemani pelon pahaksi, vaikka toinen osa on antautuvinaan sille arvottamatta tai tuomitsematta sitä.
Egolla on vilpittömät tarkoitusperät ja se on minun puolellani: se haluaa suojella minua epämukavilta kokemuksilta. On siis turhaa alkaa vastustamaan sitä prosessia, vaan sen sijaan voin havainnoida sitä ja olla senkin kanssa.
Jostain tuli impulssi kyseenalaistaa omat motiivini harjoittaa sisäistä havainnointia ja tuntea se mikä on minulle totta tässä ja nyt. Meillähän on kaksi perimmäistä motiivia: joko haluamme välttää mielipahaa tai haluamme saada mielihyvää. Tosin ne molemmat kumpuavat pelosta, sen pelosta että jos noin ei käy niin sitten käy kalpaten. Toinen, harvinaisempi lähtökohta on toimiminen rakkaudesta käsin. Tätä kannatti nyt havainnoida.
Arvaa kumpi minua ohjasi, ja on oikeastaan aina ohjannut, myös harjoittamaan tätä meditaation kaltaista menetelmää? "Jos en onnistu kohtaamaan pelkojani ja käsittelemään niitä, ne käsittelevät kyllä minut. Jos en onnistu päästämään irti vihastani, se ohjaa minua aina juuri silloin kun ei pitäisi." Pelko kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä. Pelko siitä, että jos en opi vilpittömästi rakastamaan itseäni kaikkine puutteineni, jään loppuiäkseni vajavaiseksi. Minusta ei tule täydellistä. Pelko siitä, että aika ja taitoni eivät riitä näiden asioiden käsittelemiseen.
Yritin kuvitella millaista olisi tehdä samaa harjoitusta puhtaasti rakkaudesta käsin – siten että haluan kohdata tiedostamattomat varjoni ja pelkoni ilman että niiden, tai minun itseni, tarvitsisi muuttua miksikään. Siten että sallin itseni olla puuttellinenkin, ja kelpaan itselleni täydellisesti. Lopetin tuon kuvittelun kun hoksasin että se mitä etsin on jo tässä ja nyt, ja on aina ollutkin. Oleellinen kysymys on että mikä estää minua näkemästä ja kokemasta sitä?
--
Vietnamin veteraani, käytännöllisen metafysiikan pioneeri ja mun suosikkiheppu Colin Sisson:
(YouTube -video, kesto 5:34)
Mahtava kirjoitus, kiitos siitä! Olen pohtinut koko päivän (ja viime yön) sitä, mikä tekee läsnäolon toisinaan niin vaikeaksi ja miksi en yrittämisestä huolimatta vain löydä avaimia "ongelmiini". Päädyin Heidin blogin kautta omaasi ja löysin kysymykseeni vastauksen tekstistäsi. Tunne siitä, että kaikella on tarkoituksensa ja asiat tulevat esiin, kun niiden on tarkoitus tulla, korostui jälleen valtavasti. Kiitos siis myös kovasti ajatuksiasi herättävästä kommentistasi, jonka kitjoitit Heidin blogiin, koska ilman sitä en olisi löytynyt sinun ajatustesi pariin. (: Kaikki linkittyy kaikkeen ja kaikki on jo tässä ja nyt, aivan käsillä.
VastaaPoistaKirjoituksesi sai valtavan tunnereaktion aikaan sisälläni ja olin ruveta itkemään sen voimasta. Nyt tietoisuus otti jälleen uuden, ison askeleen eteenpäin ja ajatuksissani moni aiemmin lukemani asia linkittyi yhteen suuremman kokonaisuuden kanssa, -kuin valtava palapeli, johon löysin uuden kulmapalan.
Vielä pari vuotta sitten pelkäsin kuolemaa ja vihasin elämää. Tunsin olevani "niin tiedostava ja älykäs, älykkäämpi kuin muut, että en voi olla onnellinen koska tiedostan maailman/elämän ja ikuisuuden raadollisuuden niin hyvin". Nyt ymmärrän, että olin silloin vasta matkani alkumetreillä ja minun oli tarkoitus käydä tuo, silloin umpikujalta näyttävä vaihe elämässäni lävitse, jotta sain syyn ja kipinän lähteä matkalleni. Ymmärrykseni kuolemasta on muuttunut täysin, enkä enää edes pidä kuolemaa olemassa olevana asiana samalla tavalla kuin joskus ennen pidin. Suuri vapaus on ollut irrottautua mielestä ja ymmärtää, että ongelmat, joita olen luonut, ovat johtuneet vain mielestäni, eivät todellisuudesta tai oikeasta minästä.
Nyt olen matkani yhdessä käännekohdassa ja tämä tekstisi edesauttoi minua pääsemään kohti sen ylitse pääsemistä, sen sijaan, että olisin retkahtanut vanhoihin toimintamalleihini (mikä ei ollut kaukana!!). Tiedän, että minua johdatetaan matkallani automaattisesti (oikeat tekstit, tilanteet ja materiaalit vain ilmestyvät eteeni) kun uskallan kasvaa. Sinä sait/saat kunnian olla yksi tärkeistä oppaistani tällä reissulla, valtava kiitos kirjoituksistasi! (:
Hei,
VastaaPoistaja kiitos vaikuttavasta kommentistasi. Olen liikuttunut sekä iloinen puolestasi! Ja otettu antamastasi kunniasta, mieletöntä että yhdellä tajunnanvirtakirjoituksella voi olla tuollaisia seurauksia. Onneksi olkoon askeleen ottamisesta!
Alussa mainitsemasi läsnäolon vaikeus on, hauskaa sinänsä, puolestaan asia joka itselläni on pyörinyt mielessä muutaman päivän vaikka olen aiemmin kirjoittanutkin blogiin yhdestä isosta väärinkäsityksestä joka liittyy paljon puhuttuun nyt-hetkeen ja sen oletettuun autuaaksitekevään vaikutukseen. Linkitän sen nyt tähän:
http://metakka.blogspot.com/2009/02/kaksi-eri-nyt-hetkea.html
Hyvää uutta viikkoa ja olemista!
- Ville