Ota rennosti - anna rennosti

Tutkimusmatkailu sisäavaruudessa tarkoittaa minulle sitä, että käännän havainnoinnin itseni ulkopuolelta iteni sisäpuolelle. Jos ulkopuolellamme muka sattuu ja tapahtuu koko ajan jotain, niin sisäpuolellamme sitä vasta tapahtuukin. 

Sisäavaruuslennossa on käytännössä kyse yksinkertaisesti siitä mihin suuntaa huomionsa ja havainnointinsa. Hyvä aloituspaikka on hengitys, kuinka se kulkee ja miltä se tuntuu kunakin hetkenä. Se ohjaa huomiota tehokkaasti sisällepäin, ja sen jälkeen kaikki on itsestä kiinni: mihin valitsee ja päättää suunnata huomionsa, ja että päättää olla jokaisessa hetkessä sen kanssa mitä havaitsee, tuntee ja kokee – olipa se mitä tahansa. On monia neuvoja ja tienviittoja mihin havainnointiaan kannattaa suunnata jotta voisi tulla tietoisemmaksi itsestään, ja omat tutut suosikkini ovat nimenomaan ne tuntemukset joiden kanssa en haluaisi olla. Mitäs avartavaa siinä on jos haluan olla vain sellaisten mukavien vibojen kanssa jotka tiedän jo muutenkin? Tai siinä että tavoittelen jotain ns. parempia viboja, mikä väistämättä tarkoittaa että pakenen ns. huonompia viboja jotka kuitenkin ovat siellä eivätkä pakenemisella häviä mihinkään?

Jos haluan olla itseni tietoinen kokija niin minun kokonainen olemukseni löytyy vasta kun tiedostan itseni kaikki puolet. Ja suorin tie on alkaa aktiivisesti tiedostamaan niitä puolia, joita havaitsee työntävänsä koko ajan sivuun. Villakoiran ydin on siinä että työntäminen tapahtuu täysin huomaamatta silloin kun olemme arkisessa mielentilassa ja huomio on suuntautunut enimmäkseen itsemme ulkopuolelle: tilanteisiin jotka voivat olla äkillisiä ja nopeita tahi jatkuvia, toisten ihmisten toimintaan, millainen sää on, paljonko meillä on rahaa ja paljonko velkaa, siihen miten meitä kohdellaan tai oliko ravintolan lounas hyvää vai pettymys. Hirveästi meininkiä arkipäivän käänteissä, eikö? Samaan aikaan sisäpuolella tapahtuu vielä enemmän: asioiden vertailua ja –kun ne eivät vastaa odotuksiamme– niiden tuomitsemista; niiden sekä niihin liittyvien tunteiden vastustamista; samastumista siihen kuka luulemme olevamme kun tunnepuuskat vievät meitä sekä sanelevat käytöksemme ja olemisen tilamme; ongelmien analysointia ja yrityksiä ratkoa niitä; yrityksiä manipuloida ongelmatilanteita ja ihmisiä…

Aikalisä! Minun piti kirjoittaa hieman muusta, mutta lähti rönsyilemään. Viime aikoina olen nimittäin palannut omassa tutkimusmatkailussani perusasioihin. Oma aikansa meni siinä kun suuntasin huomioita kaikkiin yllämainittuihin prosesseihin, ja sainkin hyvää tietoutta. Se oli kuitenkin osittain älyllistä ja piti yllä analysointia, ja halusin painottaa silkkaa kokemuksellisuutta. Ei analyysiä, ei nimilappuja tuntemuksille tai havainnoille, ei sanoja. Oletko kuullut toteamuksen "elämää ei tarvitse ymmärtää, se tarvitsee vain kokea"? Entä oletko joskus päivitellyt että et täsyin ymmärrä itseäsi? Ei haittaa, koska myöskään itseään ei tarvitse ymmärtää, se tarvitsee vain kokea!

Aloin olla taas enemmän pelkästään hengityksen kanssa ja tuntea sen läpikotaisin: kaiken sen miltä se tuntuu kun annan sille täyden luvan kulkea juuri kuten se haluaa, miltä osin se on vapaata ja missä on rajoituksia tai pidättämistä, ja mitä jännityksiä se tuo esiin kehossa ja tuntemuksissa. Mikä on jokaisessa hetkessä se tunne ja energia joka "minua hengityttää".

Se muistutti minua vanhasta fraasista: uloshengitys edustaa irtipäästämistä vanhasta sekä rentoutumista, ja sisäänhengitys edustaa uusien asioiden vastaanottamista. Joo-o, niinpä kai, sillä uloshengitykseni tapahtui omalla painollaan ja sisäänhengityksellä tein jonkun verran lihastyötä nk. vetäen henkeä. Okei! Mutta sitten! Miksi vain uloshengitys olisi rentoutumista? Miksi sisäänhengitys ei voisi tapahtua rennosti ja omalla painollaan? Päätin että myös sisäänhengityksellä haluan olla rennosti niiden jännitysten kanssa, jotka havaitsen uloshengityksellä. Ja katso, huomiokenttään tuli ihan uusia pidäkkeitä havaittavaksi. Ne olivat voimakkaita epämukavuuksia jotka nousivat esiin uloshengityksen aikana, mutta joissa lakkasin pitämästä täyttä huomiotani koska en vain halunnut kokea niitä. Vastustamisen takia hengityskin jännittyi.

Pieni koukku liittyen siihen kun sanoin että sisäänhengityksellä haluan olla jännitysten kanssa rennosti: se ei voi tapahtua pelkällä mielen päätöksellä rentoutua, koska se johtaa helposti yrittämiseen. "Yritä rentoutua!"  "Okei, mä yritän!"  "Joko oot rento?"  "En vielä!"  "Yritä kovemmin! Pinnistä!"  Ymmärtänet mitä tarkoitan? 

Rentoutuminen tapahtuu omalla painollaan sen seurauksena, että valitsee ja päättää olla tietoisena juuri niiden juttujen kanssa, joista vielä äsken halusi siirtää huomionsa koko ajan pois. Antaa uloshengityksen mennä loppuun asti, ei kiirehdi sisäänhengitystä eikä hengitä jollain tietyllä tavalla johon on tottunut, vaan antaa sen vain kulkea juuri niin kuin se itse haluaa, tuntuipa se miltä tahansa. Valitsee ja päättää pysyä tietoisena siitä millainen olo on juuri nyt, mitä kaikkea tuntee kehossaan ja muissa tuntemuksissa. Vaikka osa siitä olisi jännityksiä ja epämukavuuksia, antaa niidenkin olla siinä vain havainnoi kuinka hengitys haluaa kulkea sisään. Tai joskus ei halua. Silloin voi tsekata mitä hengityksen pidättämisen takana on. Ja kun on täysin tietoisena kaikista tuntemuksistaan päättäen antautua niille saattaa huomata olevansa jännitystenkin kanssa täysin rentona, niin että hengitys kulkee uudella tavalla täyttäen keuhkot kokonaan alhaalta ylös rintakehään saakka. Keho kihelmöi ja meininki voi tuntuu ennenkokemattomalta, jopa vieraalta, ja samaan aikaan täysin luonnolliselta. Rentoutuminen on seurausta siitä kun päättää olla itsensä ja hengityksensä kanssa "siihen mitään lisämättä tai siitä mitään pois jättämättä".