Mä, meitsi, minä itse ja yliminä - kuka tästä kaikesta on vastuussa?

Vajaa kuukausi sitten kirjoitin käsityksiäni vapaudesta olemisen tilana, joka kumpuaa sisältäpäin. Mainituksi tulivat kokonaisen minän eri osapuolina mm. ego, persoona ja varjopuoli, jotka vaikuttavat siihen millainen minä koen olevani ja millainen olemisen tilani on. Omassa käytännön harjoittamisessani olen tosin tietoisesti lakannut havainnoimasta milloin se on varjopuoli joka yrittää nousta pintaan, tai milloin se on ego joka puhuu tai milloin superego joka haluaa pitää egoa kurissa. Olen lakannut käyttämästä noita termejä koska se veisi minua analysointiin ja haluan suunnata huomioni ainoastaan siihen mitä tunnen ja koen, kun jätän sanat pois kuvailemasta senhetkistä elämystäni. Sanatonta havainnointia ja olemista kokemukseni kanssa: hetkittäistä läsnäoloa, pakenemista, havahtumista, arvottamista, vastustamista – kaikki käy, eikä niiden kokemiseen tarvita älyllistä tietoa siitä mikä on mitäkin. Sen kyllä tuntee, ja tuntemisen kautta avautuu intuitiivinen tietäminen.

Analysointia jatkankin sitten ansiokkaasti blogissa, heh, ja täällä olen käyttänyt noita schpykologisia termejä havainnoillistamaan havaintojani. Kirjoitan näitä ensisijaisesti itselleni sekä muistiinpanoiksi että prosessoidakseni mieleni huttuja, joten älkää ottako näitä tosissanne. Älkääkä missään nimessä vakavasti. Tällä viikolla analysoimme netissä kahden hengen voimin uusseelantilaisen kollegani ja taiteilija Miriam Ruberlin kanssa pohtien mm. sanojen käytön vaikutusta siihen kuinka hahmotamme asioita. Nyt mä olen taas nk. nähnyt, ja lopetan egoista ja varjoista puhumisen. Silloin kun käsittelen näitä asioita sanallisesti, korvaan ne mieluummin kuvauksella siitä mitä kukin niistä tek--- ei, vaan saa minut tekemään. Eipä syytellä niitä koska eivät ne tee, minä teen. Minä voin kuitenkin havaita mikä minut saa kulloinkin toimimaan tai käyttäytymään siten kuin teen.

Kirjoitin taannoin tällaista:

Varjoja, eli kokemuksia ja tunteita jotka olen painanut jätekonttiin luukkujen taa piiloon.

Egoja, jotka kertovat millainen minun pitäisi olla ollakseni menestynyt tahi saadakseni hyväksyntää, tai tehdä ollakseni turvassa maailman vaaroilta ja uhkilta.

Arvoja, eli asioita joihin uskon ja joita pidän tärkeänä koska olen omaksunut ne auktoriteeteilta ja kulttuurilta saadakseni arvostusta ja hyväksyntää – vaikka ne eivät edes olisi toimivia minulle ja joita en huomaa kyseenalaistaa.

Käteviä määritelmiä, mutta eikö tuo kuulostaa liikaa siltä kuin ne olisivat autonomisia olioita jotka hallitsevat minua? Ja ovat jotenkin erillään minusta? Ei ole avartavaa ajatella että jokin paljon puhuttu 'luonnollinen minä' on aidoin puoleni, ja nuo muut ovat epätosia puoliani joiden kanssa koetan taiteilla menemään. Se on tietysti helpottavaa koska silloin voin sälyttää niille vastuuta päätöksistäni tai siitä millaiseksi koen elämäni. "On nyt ollut vähän hankalaa kun jotain vanhoja juttuja koetta nousta esiin varjoista, ja ego ei anna niiden nousta, ja superego tylyttää kun ego niin riittämätön ja kelvoton eikä pysty muuttumaan paremmaksi…" Noinkin on käynyt, vaikka muka uskon ykseyteen ja siihen että olen yhtenäinen kokonaisuus.

Avartavampaa on tarkastella mitä minä huomaamattani teen sisäisessä maailmassani. Voi olla että minussa/minulla on psyykessäni "skriptejä" tai "aliohjelmia" – uskomuksia ja ehdollistumia – jotka saavat minut tekemään automaattisia valintoja ilman että huomaankaan, mutta minähän siinä valitsen. Siispä havainnoin millaiseksi koen tämän hetken, millainen olo minulla on ja miltä minusta tuntuu ihan oikeasti. Ja edelleen kuinka minä huomaamattani kenties valitsen vastustaa sitä miltä minusta aidosti tuntuu juuri nyt. Kuinka minä valitsen ajelehtia ajatuksissani pois läsnäolosta itseni kanssa tässä ja nyt. Kuinka minä soimaan itseäni siitä että en osaa olla läsnä, tai siitä että en ole täyttänyt kaikkia tavoitteita ja ihanteita. Samalla tulen tietoiseksi skripteistä jotka minua ohjaavat, ja tullessaan tietoisuuden valoon ne purkaantuvat. 

Tähän voisi vetää yhtäläisyysmerkkejä osoittamaan mikä noista on egon toimintaa, mikä yliminän ja niin edelleen mutta oi, tarpeetonta on analysoida. Se ei lisää itsetuntemustani lainkaan niin kuin lisää tietoinen valinta ja päätös vain ja ainoastaan olla sen kanssa mitä havaitsen ja – olipa se mitä tahansa – toivottaa se peremmälle, yhtenäiseksi osaksi minua.

Valaistuneet mestarit ovat oivalluksistaan viisastuneena kertoneet että vain ego puhuu egosta ja tehköön se niin jos tekee, mutta tästä eteenpäin minä puhun minusta!